Iloista joulunaikaa!

Unna lähtee nyt joulun viettoon! Vuoden viimeiset hakutreenit sujuivat koko ryhmältä oikein hienosti ja myös Unna oli taas taitava - perustreeniä pienehköllä alueella, missä tiheää istutusmetsää ja korkeaa kalliota. Oikein hyvin tarkensi piilon kalliolta, kun kokemattomammat koirat ennen Unnaa joutuivat tekemään tosissaan töitä, että saivat tarkennuksen loppuun.

Kuluneet pari viikkoa ovat menneet myös impulssikurssin verkko-opintojen parissa. Oikein hyödyllisiä juttuja. Perusasioiden äärellä ollaan, mutta kurssi on herätellyt itseäni taas ajattelemaan, että miten niitä perusjuttuja voisi soveltaa entistä monipuolisemmin arjessa. Ilahduttavaa on ollut huomata sekin, että paljon jo tehdään myös ihan oikeitakin juttuja ja onhan Unnan itsehillintä mennytkin paljon eteenpäin, vaikka ylilyöntejä välillä yhä tapahtuukin. Omaan toimintaani saan vaan kiinnittää niin paljon huomiota! Unna kun huomaa aivan kaikki vihjeet ja reagoi niihin ja tuolla arjessa se oma toimintani ei välttämättä olekaan niin loogista, kun koulutustilanteissa muuten. Oven sulkemistreenit ovat puolestaan edistyneet oikein mukavasti. Pientä päänvaivaa aiheutti, miten koulutan sen painamaan oven ihan loppuun asti kiinni, kun ei halunnut käyttää voimaa, mutta nyt sekin sujuu jo hyvin. Takaperin ketjuttaminen oli tässäkin avainsanana.

Joulun kyläilyjen jälkeen erämökkeilemme Unnan kanssa viikon verran, joten luvassa on pitkiä metsälenkkejä ja lumen iloja. :) Rauhallista joulua kaikille ja onnellista vuotta 2017!

ps. Unna ei lainkaan arvostanut joulukorttikuvauksissa tonttulakkia, mutta namin voimalla suostui pitämään sitä päässä niin kauan, että sain kuvat otettua. :D

Taajamaetsintää

Viime aikojen kuulumiset lyhyesti. Viimeisin etsintätreeni oli taajamassa Vantaalla ja käsitti koulun pihapiiriä, taajamametsää ison tien laidassa sekä toimistorakennusten ympäristöä. Unna teki töitä liinassa ja huomioi mukavasti kävelijät jne., mutta ei välittänyt sen enempää, kun kiitin ja kehotin jatkamaan. Eräistä lapsista oli kyllä vähän sitä mieltä, että olenko aivan varma, että eivät ole etsittäviä (leikkivät telineessä), samoin tupakalla ollutta miestä mietti, että onko mukana ja sanallisesti kehuin kovasti (ja annoin taskusta namia), vaikka en luokse päästänytkään.

Välillä tuntui taas siltä, että olisi aivan vain iltalenkillä - nuuhkutteli omiaan jne., mutta niin se vaan sitten sähköistyi, kun sai hajun paikoillaan kuusen alla olevasta kohteesta ja sitten mentiinkin vauhdilla. Vieras koira meni vielä ihan hetki sitten ohi siitä läheltä hyvänä häiriönä. Irrotin liinasta löydölle siirtymisen loppuvaiheessa ja ilmaisu oli hyvä. Ajatukseni taajamassa on, että kaikki on hyvä huomata, mutta vain paikoillaan oleviin varsinaisesti reagoidaan/ilmaistaan. Hyvä treeni siis. Aikaa meni kohtuullisen vähän, tunti ja kymmenen minuuttia.

Viikonloppuna olin tyytyväinen lenkillä, kun otti metsässä vahvasti hajua jostain lähellä olevasta peurasta jne. ja oli jo häipymässä, mutta kuunteli lopulta jätä-käskyä, ja vaivoin ja harkinnan jälkeen kääntyi takaisin, mutta tuli kuitenkin! :) Viikonloppuna ulkoiltiin muutenkin paljon hienossa ilmassa! Yhden pienen ilmaisunkin Unna pääsi tekemään lenkin lopuksi - siitä leikkikuva.

Treenejä, kaupunkikävelyä, veneilyä, sekä eloa villinä ja vapaana...

 Viime viikko kului Unnalla kaikenmoisen tekemisen parissa. Viikko sitten retkeiltiin Porkkalanniemessä - nukuttiin teltassa ja seikkailtiin pimeillä rannoilla ja toki Unna kunnostautui herkkujen kerjäämisessä... Vahtiminenkin pysyi retkellä ihan aisoissa, mutta sen verran jännää oli ollut (tai itsehillintää vaatinut), että hieman turhan reagoiva kaveri oli sitten taas seuraavana päivänä, kun ensin oli vielä selviydytty kunnialla ruuhkasta Helsingin keskustassa, sekä bussi- ja lauttamatkasta. Ei vaan pikku koiran pää kestä kuormitusta ihan loputtomiin, huokaus.

Muuten on mennyt mukavasti. Rauniotreenissä löysi hyvin jemmat, vaikka ei oikein uskaltautunutkaan tunkeutumaan kunnolla yhdelle piilolle asti ja hälytreenikin meni ihan ok. Unna on jännä tyyppi siinä(kin), että toiset alustat eivät ole sille mikään juttu, mutta jokin harmittoman oloinen voikin olla jännä. Urheasti se kuitenkin menee aina alustalle kuin alustalle, vaikka sitten vähän tassut harottaen.

Hälytreenissä oltiin Kontulassa ja Unna etsi kytkettynä, kun kulkijoita ja pupuja oli sen verran paljon. Melkoisen mukavasti on kyllä jättänyt puput viime aikoina omaan arvoonsa eikä edes vedä mitään ihmeempiä kierroksia niistä. Pääsin paikalle vasta myöhemmin ja meidän osalta treeni jäi vain reilun tunnin mittaiseksi ja siirtymiä oli jonkin verran. Ensimmäisen löydön vierestä Unna jäljesti (minkä lie kulkijan jälkeä) polkua pitkin aivan vierestä, mutta ei kyllä reagoinut mitenkään, että olisi havainnut makoilijan puun ja kallion välissä. Piilon jälkeen sai sitten jännästi hajun kalliolle ja tarkensi piilolle tohkeissaan ja vauhdilla, joten siitäkin arvelen, ettei ihan oikeasti jotenkin  hoksannut ensin hajua, tai ainakaan erotellut muista taajamahajuista, vaikka meni aivan vierestä. Täytyy vaan jatkaa taajamatreenejä, kun sama asia on tullut vastaan taajamassa aiemminkin. Ilmaisu oli hyvä. Toisen ennestään vieraan löydön Unna haistoi n. 50 metrin päästä ja vauhdilla mentiin perille. Ilmaisu oli taas hyvä. Kokonaisuutena treeni meni meidän osalta ok, mutta ensimmäisen löydön takia en ole aivan tyytyväinen. Muuten olen viime aikoina kovasti taas miettinyt, että mitä teen Unnan jatkon suhteen. Sillä on monia hälytyskoiralle hyviä ominaisuuksia, mutta tuo sen perusluonteessa oleva reaktiivisuus mietityttää yhä. Ensi vuoden aikana pitäisi tehdä lopullinen päätös.

Treenien ja Helsingin matkailun lisäksi Unna on taas veneillyt ja viikonloppuna nautti täysin siemauksin saarikoiran elämästä kieriskellen muun muassa taas ihmisen jätöksissä... Siinä sitten yritin saada pahimpia tahroja pois valkoisesta karvasta mädäntyvillä lehdillä ja jääkylmällä merivedellä, minkä jälkeen se kieriskeli vielä rantasorassa ja jossain epämääräisessä limaisessa ja haisevassa - oi koiranomistajan onnea... :D

Eilen oli neidillä taas siihen malliin virtaa, että treenattiin oven sulkemista (treenit yhä kesken), minkä jälkeen lenkkikin sujui hallitummin - ilman, että koira oli koko ajan lähdössä lentoon. Se se onkin haastavaa, annostella tuolle kokemuksia, liikuntaa, leikkiä, aivotoimintaa ja lepoa sopivassa suhteessa, kun heti se näkyy, jos eri osien suhde ei ole tasapainossa... Nyt ollaan välillä taas kotona ja lattialla pötköttelee uuvahtanut koira. :)

Kaupunkikoirana

Välillä treenataan, välillä tehdään muuta. Viikkotreeneissä aiheina on ollut viime aikoina taas muun muassa omituisesti liikkuvat ja ääntelevät löydöt - hyvin on sujunut. Vauhtia ja intoa on ollut vaikka kuinka!


Viime viikot ovat kuluneet kovasti myös Helsingin matkailun puitteissa - Unna on useampaan otteeseen matkustanut bussilla, kipitellyt keskustan läpi ja matkustanut Suomenlinnan lautalla. Lisäksi se on päässyt taas veneilemään. Veneilemään se on yhä edelleen aina yhtä innokas lähtemään, vaikka pelastusliivien päälle laittaminen onkin vähän tylsää. Lisäksi se on saanut kirmailla vapaana, leikkiä Huima-kaverin kanssa ja iloita muuten vain talvesta ja lumesta. Ensi viikolle tiedossa olisi hälytystreenit ja rauniotreenit - niistä mahdollisesti lisää tuonnempana.

Pitkin poikin pimeää metsää

Eilen oli Unnan etsintätreenin vuoro. Alue oli iso, mutta sain jakaa sitä haluamiini lohkoihin ja käydä niitä haluamassani järjestyksessä. Ensimmäinen lohkoni oli kooltaan vain n. 4-5 ha, mutta siinä oli aika isoja korkeuseroja eikä käytössä ollut paperikarttaa, joten kartturi joutui suunnistamaan gps:llä. Itse olin hieman huonolla tuulella jo lähtiessä. Isojen korkeuserojen ja melko paikallaan pysyvän ilman takia päätin tarkistaa aluetta n. 50 metrin sektoreissa. Alue oli erittäin riistaista ja matkalta löytyi myös riistan syöttöpaikka. Pimeä tuli jo, kun aloitimme alueen läpikäyntiä.

Aloitin etsinnän jo siirtymästä. Unna liikkui pääasiassa kivasti. Muutaman kerran meinasi riistan hajut viedä ja jouduin jokusen kerran kutsumaan napakammin, mutta kyllä se joka kerta sitten tuli - harmitti, kun pilli jäi kotiin. Syöttöpaikalla tilttasi hetkeksi hajuihin ja jouduin ottamaan pieneksi hetkeksi liinaan, että sain kierrokset alas, mutta kykeni jatkamaan sitten ihan hyvin. Yhdessä vaiheessa nosti kaukana poluista hieman ihmisen hajua, mutta ilmeisesti haju tuli kauempaa tms., kun ei sitten lähtenyt sitä työstämään sen enempää.

Alueen tarkastaminen eteni varsin rauhallisesti pienten suunnistusongelmien jne. takia. Unna kyllä kävi todella kivasti pyynnöstä katsomassa kivikkoja ja kallion lakia tarkemmin. Reilun tunnin etsimisen jälkeen (siirtymän kanssa puolitoista tuntia) saimme toisen alueen (ensimmäinen alue oli tässä vaiheessa lähes läpikäyty). Siirryimme alueelle ja taas aikaa turhraantui gps:n ihmettelyyn (paperikartta on kiva, vaikka gps myös hyvä onkin), lopulta olimme kartalla ja päätimme melko pian etsinnän aloitettuamme siirtyä kohdetarkastuksen tekemiseen, kun ilta meinasi loppua kesken... Kohteena oli kaksi isoa jyrkännettä - hetken itäistä jyrkännettä tarkistettuamme, kohde-etsintä tarkentui vielä läntiseen jyrkänteeseen. Lopulta Unna otti selvästi hajun jo yllättävän kaukaa, kun vasta lähestyimme läntistä jyrkännettä. Sai tehdä tosissaan töitä tarkentamisen suhteen ja ilmaisi lopulta rinteessä olevan kiviröykkiön. Yhdessä sitten ihmettelimme, missä piilossa löytömme oikein on, kun Unna tuijotti röykkiön koloista sen uumeniin, mutta mitään ei näkynyt. Loppujen lopuksi röykkiön sisältä alkoi kuulua hihitystä ja sen reunalta löytyi pieni kolokin, josta löytömme oli piiloonsa änkeytynyt. Melkoisen hyvä piilo siis! Aikaa meni kaikkiaan 2 tuntia 15 min. Työskentely koirakkona oli kohtuullista, ei aivan niin hyvää, mihin tähtään lähinnä oman huonotuulisuuteni takia. Riistaisella alueella näkyivät ajoittain myös omat luotto-ongelmani Unnaa kohtaan, vaikka Unna tekikin pääasiassa ihan hyvää työtä.

Kadonneita juoksuhaudoissa

Perjantaina Unna osallistui hälytystreeniin. Treeni alkoi Vaakkoin ulkoilualueen suunnalla jälkitehtävällä ja jatkui Mäkkylässä. Jäljen treenaaminen on ollut taas meillä vähissä ja eihän se jälki nyt Unnalla vieläkään ihan hirmuisen vahva ole, joten odotukset eivät olleet jälkitehtävän suhteen korkealla. Tehtävänä oli nostaa jälki noin puolen kilometrin matkalta ja ajaa sitä max. 100 m. Unna nosti ryteikköön yhden jäljen ja ajoikin sitä n. 40 m, mutta sitten meno muuttui niin epävarmaksi, että jatkettiin tien varren tarkastamista (myöhemmin kuulin, että jälki olisi ollut oikea). Tarkastettavan alueen loppupäässä Unna nosti hyvin topakkana taas jäljen, ajoi sitä hevosenkengän muodon tien reunaan ja olisi kovasti halunnut jatkaa, mutta toinen koira nosti sen ja jatkoi sallitun 100 m, mitään ei kuitenkaan löytynyt ja Unnaa harmitti, että se ei saanut jatkaa jälkeä tien yli. Itselleni heräsi tietenkin kysymys, että oliko riistajälki, mutta jälkeä jatkanut koira ei ole yleensä kiinnostunut riistajäljistä, eli olisiko ollut ihan joku ulkopuolinen ihmisjälki? No, se jää nyt arvoitukseksi, mutta topakkana sitä ajoi eikä seilannut sivuille, kuten usein riistajäljellä. Pitää taas ottaa itseä niskasta kiinni ja jatkaa jälkitreeniä, puuh.

Mäkkylässä tehtävänä oli pienen metsäpläntin tarkastaminen, joka oli täynnä poteroita jne. Alue sijaitsi aivan kehä ykkösen vieressä, missä ei ollut aitoja ja oli siten meille varsin haastava, sillä pelkäsin pupuja ja kontrolloin Unnan menoa melkoisesti ensin liinalla ja sitten suullisesti. Alueen tarkistamisesta haastavaa teki myös sen ryteikköisyys ja poterot/juoksuhaudat, joiden yli ei päässyt joka paikasta ja jotka kiemurtelivat, miten sattuivat. Unna nostelikin hajua moneen otteeseen, mutta osin tiukasta kontrollistani johtuen ei päässyt työstämään sitä heti kunnolla (en päässyt juoksuhaudan yli itse sinne, minne Unna oli menossa ja totesin, että edetään järjestyksessä). Myöhemmin Unna ei saanut enää hajua samasta kohdasta. Alueen puolivälissä nosti taas hajua, mutta halusin ensin tarkistaa yhden poteron ja kutsuin Unnan juoksuhaudalle - tuli vastentahtoisesti, tarkasti juoksuhautaa kohteliaisuudesta kolme metriä ja lähti taas työstämään hajua, joten annoin mennä. Kohta kuikuilikin yhteen poteroon/juoksuhautaan ja tuli sitten ilmaisemaan rulla suussa. Ja siellähän se meidän etsittävä sitten makoilikin. Omaan työskentelyyni en ollut erityisen tyytyväinen, mutta Unnan työskentely oli hyvää ja erityispisteitä se sai mun "hallitusta uhmaamisesta", kun haju oli nenässä vahvana. Hyvä ja opettavainen treeni siis.

Leirielämää

Viikonloppu kului yhdistyksen omalla leirillä pelastuskoirapuuhien merkeissä. Lauantaina treenattiin kahteen otteeseen, ensin "miniraunioilla" ja sitten kesäteatterin ympäristössä järven rannassa. Illalla oli leirikisat ja sunnuntaina jatkui treenit kesäteatterilla.

Rauniomainen ympäristö on aina Unnalle hieman haastava, kun ei malttaisi oikein tarkentaa kunnolla piiloille asti ja saikin tehdä muutaman ilmaisun kahteen otteeseen, kun oli hieman huolimaton. Ison sorakasan päälle jemmautuneella löydöllä jäi hetkeksi haukkumaan mulle, kun ei olisi millään viitsinyt vaivautua rullan kanssa alas... se kyllä laskelmoi aina kaiken. :D Tuli sitten kyllä, kun kävelin vaan pois. Kokonaisuutena kuitenkin kivaa työskentelyä.


Iltapäivän treeneissä tarkennukset jatkuivat ja teki oikein hyvin töitä. Intoa täynnä. Illan leirikisassa taas ensimmäisellä rastilla olisi pitänyt noutaa isoa palloa kahvasta. Osaahan Unna noutaa, mutta ei me olla mitään noin suurta treenattu. Tyytyväinen olinkin sitten, kun muiden koirien läsnäolosta huolimatta, pimeässä ympäristössä sain sen kahdessa minuutissa tarttumaan palloon ja raahaamaan sen pallon mun perässä halutun viisi metriä edes yhden kerran! :) Unna oli vähän sitä mieltä, että pallo oli outo, oudon hajuinen ja liian painava. Toisessa tehtävässä Unna jäi odottamaan, kun itse mittailin matkaa ja arvioin etäisyyttä. Siellähän tuo pimeällä pellolla napotti hienosti, samoin kun miljöbaanan viimeisellä rastilla, missä koirat olivat rivissä maassa makuussa ja kukin ohjaaja kiersi vuorollaan koko porukan edestä.

Sunnuntain treeneissä otin pienen alueen ja tarkennukset jatkuivat. Unnalla oli todella paljon virtaa ja hieman oli kiirehtimisen makua, kun ei olisi oikein malttanut tehdä kaikkea niin justiinsa. Mutta kyllä sitäkin hieman harmitti, kun ei malttanut odottaa, että otan rullan suusta ja pudotti sen... saman tien tuhahti ja lähti maalille nostamaan rullaa uusiksi...

Yksi ihme mörköilyjuttu oli taas, mutta toivotaan, että unohtaa moiset uhat pimeässä, kun syksy etenee ja pimeys ei vaan poistu. Ylemmässä kuvassa ollaan miljöbaanalla, tehtävänä oli nostaa koira korokkeelta harteille ja kiertää pieni lenkki. En ole nostanut Unnaa harteille aikaisemmin korkealta, maasta vain. Oli hieman ihmeissään.

Kuvat: Ismo Mannila

Tavallista koiran elämää

Unnan elo jatkuu mukavasti. Pimeys laittaa mörköilemään, kuten joka vuosi ja reaktiot ovat suurempia kuin tarvitsisi, mutta muuten menee kivasti. Viikko sitten yritettiin nukkua yö taivasalla, mutta metsän eläimet olivat pontevalle vahdille hieman liikaa, joten eihän siitä oikein mitään tullut...

Treenit jatkuvat tasaiseen tahtiin. Jokunen viikko sitten oltiin turvapuistossa treenailemassa ja Unna oli oikein taitava. Santahaminassa käytiin hälytreeneilemässä syyskuun hälytreeneissä ja sielläkin sujui pääasiassa ihan ok. Kiva treeniympäristöhän tuo oli.Viime viikonlopun Unna oli hoidossa ja nautti saarielämästä täysin rinnoin. Tänään on viikkotreenit vesistöteemalla - katsotaan, mitä kivaa niihin Unnalle keksisin.

Viikonloppuna on tiedossa yhdistyksen oma leiri. Katsotaan josko saisin ensi viikolla aikaiseksi kirjoittaa leirikuulumisia sieltä!

Metro-areenalla ja taidontarkastuksessa

Nyt tarvittaisiin todella jotain ryhtiliikettä tähän blogin kirjoittamiseen! Sitten viime kerran ovat ehtineet viikkotreenit pyörähtää taas käyntiin ja Unnan treenisuunnitelmakin on taas ajan tasalla (ei tosin jäljen osalta...).

Elokuun hälytreenit treenattiin Metro Areenalla Espoossa. Mukavaa oli, että halli oli avoinna, kun aloitettiin ja saatiin treenata tyttöjen taitoluistellessa jäällä musiikin tahtiin. Unna teki töitä tosi kivasti, oli hienosti kuulolla ja jaksoi hyvin koko kaksi ja puoli tuntia, mutta rakennukset ovat vaikeita... sinne olisi löytö jäänyt. Itse en nähnyt ko. nurkkaa olevan olemassakaan kyseisessä huoneessa ja Unnalle ei haju tullut huoneessa, missä ei ilmastointia ollut. Toisellakaan ylilennolla en uskonut huoneessa olevan ketään, kunnes näin vahingossa kännykän kajastuksen syvänteessä samalla kun Unna lähes törmäsi löytöön - hämmentyi niin paljon, että ilmaisi ensin ilman rullaa ja lähti sitten heti itse korjaamaan (olin aivan vieressä). Pitäisi olla tarkka ja vielä enemmän tarkka, kun rakennuksessa ollaan. Harmittihan tuo, mutta en voi oikein Unnaa moittia ja teki tosiaan koko ajan hyvin töitä.

Viime sunnuntaina oltiin puolestaan haun taidontarkistuksessa. Periaatteessa taidontarkistukset pitäisi tehdä kahden vuoden välein loppukokeiden jälkeen, mutta koska haluan pitää koerutiinia yllä, olen päättänyt käydä kerran vuodessa. En osannut kunnolla jännittääkään ja hyvinhän se meni. Viisitoista minuuttia ja läpi erinomaisilla arvioilla. Unna oli rauhallinen, mutta määrätietoinen ja noukki ukot tarkasti matkaan. Muutenkin oli taas kiva ohjattava ja emäntäkin oli kartalla. ;) Tästä on hyvä jatkaa treenejä viranomaistarkastusta varten.

Vaelluskoiran elämää

Tekstit laahaavat nyt arjen jaloissa, mutta koska tarinoita olisi jaettavaksi, niin kirjoitan niitä sitä mukaa kuin kerkeän. Heinäkuun alun lappalaiskoirien leiri jää odottamaan vielä vuoroaan, tähän muutama sananen elokuun alun vaelluksesta UKK:n kansallispuistossa Inarissa.

Porokoira pääsi elementtiinsä - tuntureille! Ja kyllä se nauttikin. Innokkaasti neiti vaelsi kaikki neljä päivää ja pääsi taas nopeasti vaellusrytmiinkin - tauoilla kannattaa pötkötellä (tai kerjätä ravintoa), että jaksaa taas taapertaa. Miinuksena Unnan mielestä oli varmasti liinassa (flexissä) vaeltaminen, itse en kuitenkaan halua ottaa pienintäkään riskiä, että se on se oma koira joka pinkoo porojen perässä... poroja oli kyllä omituisen vähän! (Kuvissa Unna on irti vain kuvausten ajan).

Teltassa Unna nautti siitä, että sai olla ihan ihmisten lähellä - välillä kellahti niiin tyytyväisenä siihen meidän väliin, etten millään voinut vakavalla naamalla häätää omalle paikalleen. :D Ensimmäisen sadepäivän jälkeen saatiin kyllä telttaan märkä ja kurainen koira, mutta vaelluskaveri, joka ei varsinaisesti koiraihmiseksi tunnustaudu, antoi Unnalle tunnustusta siitä, ettei se märkänäkään haise varsinaisesti märälle koiralle (ominaisuus, jota itsekin kovasti arvostan!).

Hyttysistä Unna ei tälläkään kertaa niin välittänyt, eikä mäkäräisistä, ja oli teltassa suojassa heti kun mahdollisuus siihen tarjoutui! Ainoa "erimielisyys" meillä oli, mitä vauhtia laskeudutaan tuntureita alas - neiti kun ilman kantamuksia olisi ollut aika paljon nopeampi kuin minä rinkkani kanssa. Onneksi se osaa jotenkuten takana käskyn ja kun asiasta tarpeeksi muistutti, malttoi myös takana kulkea jyrkimmät kohdat. Hyvin osattu kierrä-käsky on myös kullanarvoinen, kun koira vaeltaa flexissä! Olisi pinna ollut tiukalla, jos olisi saanut koko ajan selvitellä piuhaa.

Kotiin palattuamme Unna vaikutti hieman pettyneeltä - taitaa se vaan niin olla, että kyllä se porokoiran sielu siellä tuntureilla on, asuu se sitten missä tahansa. :) Niin autuaan näköisenä seisoi Sokostin huipullakin ja silmät ummessa nuuhki tuulta!

Hyvälle treenille pistävä päätös

Blogi on elellyt hiljaiseloa koko heinäkuun - hylännyt en sitä kuitenkaan ole. Lähipäivinä on tulossa tarinaa lappalaiskoirien leiristä Rokualta sekä elokuun alun vaelluksesta Urho Kekkosen kansallispuistossa, mutta tähän pari sanaa heinäkuun puolenvälin etsintätreenistä taajamassa.

Treenipaikka sisälsi sekä koulun piha-aluetta, tiheitä pusikoita, omakotialuetta että yhden rypsipellon. Unna teki töitä pääasiassa liinassa, sillä kulkijoita oli paljon. Ensimmäinen löytö tuli kuudessa minuutissa - otti hyvin hajun jo kaukaa ja tarkensi roskakatokseen. Piilo oli lähestymissuunnasta umpipiilo ja löydölle päästäkseen joutui kiertämään reilusti pois piilosta. Kehuin Unnaa sanallisesti löydöstä ja ohjasin oikealle reitille. Reitin löydettyään fokus säilyi hommassa hyvin ja kirmaili perille vapaana liina perässä laahaten - ohi juossut lenkkeilijäkään ei häirinnyt työtä. Ilmaisukin oli erinomainen.

Toinen löytö oli noin parin tunnin kohdalla. Onneksi olin itse tarkkana ja palasin tarkistamaan aidan viertä, sillä ohitimme etsittävän ensin, kun kadulla oli muita jalankulkijoita. Lopulta Unna melkein törmäsi puun varjossa seisseeseen henkilöön, sillä otti vahvasti hajua pihalta puutarhahommissa olleesta henkilöstä.

Toisen löydön jälkeen jatkoimme etsintää, kunnes kahden ja puolen tunnin kohdalla etsintä "johdosta" keskeytettiin. Halusin vielä lopuksi ottaa kokeeksi perässä kulkeneen "kärpäsen" niittypuskaan ja testata, että olisihan etsintätaktiikkamme toiminut, jos puskassa olisikin joku ollut (välillä kun tuntui, että Unna oli vain päiväkävelyllä ja meni puskiin ohjattunakin aika huonosti...) - toimi se, mutta pahaksi onneksi Unna ampaisi näytölle suoraan maa-ampparipesään ja sai tassuunsa piston, löydettävää pistettiin käteen. Unnalle pistosta seurasi hetkellinen henkinen järkytys, mutta kahden päivän päästä se ei ollut kuitenkaan asiasta enää moksiskaan, kun tehtiin ilmaisutreeniä. Hieman onneton loppu siis muuten hyvälle treenille.

Niin ja vaikka Unna tuntuikin olevan päiväkävelyllä hetkittäin, reagoi se kuitenkin vahvasti hajuihin, joiden aiheuttajaa ei nähnyt - joten tekihän tuo hyvin hommia. Miinuksena oli haluttomuus tosiaan mennä puskiin ja pellolla oltaisiin tarvittu pistotyöskentelyn hyvää osaamista (Unna kun nihkeili myös pellolla kulkemista ilman ohjaajaa ja pelto hirmu mutavelliä + en muutenkaan viitsinyt talloa rypsejä..)! Pistot siis treeniin!


Kuva: Ari Takkunen

Juhannusta, jumeja ja jälkeä

Juhannusterveisiä Unnalta. Suunnitelmat muuttuivat juhannuksena vauhdikkaasti, mutta päädyttiin lopulta mökille Hangon saaristoon. Unnalla oli taas hirmu kiire veneeseen ja hirmu kiire saareen - tykkää olla. Harmillista oli, että sinilevää oli tosi paljon, eikä uiminen ollut mahdollista. Saarielo meni Unnan osalta luuta kaluten, nukkuen, lasten touhuja katsellen ja itsekseen tontilla vaellellen. Kun tiedän, ettei tontille ole kukaan tulossa (ja muut mökit kaukana), on se helppo jättää ulos itsekseenkin - ei lähde kauas, enimmillään katoaa nukkumaan mökin alle. Aamulla oli kivaa vaan avata pikkumökin ovi ja päästää se nuuhkuttelemaan omiaan - ja itse jatkaa unia. :)

Leppoisan elämän kääntöpuolena on ollut, että Unna on viime aikoina ollut jotenkin kärttyinen ja muutenkin hieman outo. Epäilen, että selkä on mennyt jumiin, kun kesäkuun laser on käymättä. Ensi maanantaina on onneksi aika. Vapaana kirmailee kyllä ihan entiseen malliin. Eilen oli viimeinen kerta koiratanssia ja oli siellä vähän veto poissa + aika kipakka muille koirille, jos tulivat liian lähelle. Toivottavasti kyse on vaan jumeista.

Saaressa tein minijäljen. Unna näki, kun tein sen eikä olisi millään malttanut puolta tuntia, että pääsi sen ajamaan - sitten olikin intoa niin paljon, että tarkkuus hieman kärsi. Jälki oli sammaleisella kalliolla. Nyt palataan ihan alkeisiin jäljessä, että en kouluta sille jotain, mitä on vaikea myöhemmin muuttaa. Perjantaina olisi luvassa etsintätreeniä rakennetussa taajamassa, hyvä. Ensi viikolla aloitetaankin loma ja suunnataan heti loman alkuun lappalaiskoirien leirille Rokualle. Sitä odotellessa. :)

Hienoa työtä, Unna!

Maanantaina oli vuorossa kokeenomaista treeniä, kun havahduin, että syksyllä voisi mennä taidontarkistukseen. Sinänsä en epäillyt, että ongelmia loppukokeenomaisessa päiväkoetreenissä olisi, mutta onhan se hyvä ylläpitää kummankin koerutiinia ja aina voi tulla jotain yllättävää.

Alue oli mukavan monipuolinen, haastavakin. Odotusalueen vieressä, erittäin tiheää pusikkoa, hyvin kosteaa, vesilammikkoja ja isoja ojia, syviä monttuja ja kallionkoloja, tiheää aluskasvillisuutta, rinnettä ja kaistale kalliota. Hallinta osuus oli ihan siinä alueen vieressä, mutta hyvinhän tuo Unna ne teki. Odotellessani "testaajaa" makuutin sitä vielä paikallani leikkihäiriössä - huidoin ja viuhdoin kepillä sen edessä, pyörin ympärillä, heittelin keppiä ylös ja muutaman metrin päähän koirasta, naputtelin maahan jne., malttoi erinomaisen hyvin vaikka innoissaan sitten leikkiin intoutuikin, kun luvan sai. :)

Ennen lähtöä alueelle alkoi alueelta kuulua kovasti lasten ääniä ja lopulta äänten aiheuttajat (kolme 8 - 9 -vuotiasta) ilmestyivät meidänkin luokse ihmettelemään, mitä tehdään. Halusivat sitten lähteä mukaan katsomaan, mitä tapahtuu, joten lähdettiin treeniin perässämme ratamestari, testaaja ja kolme vierasta lasta. Eipä noista häiriötä ollut ja oli varmasti lapsilla kotona kerrottavaa, missä olivat olleet. :)

Unna oli aivan huippu, liikkui kivalla etäisyydellä ja irtosi hyvin hajuille. Oli hienosti kuulolla ja ohjattavissa. Ensimmäinen löytö tulikin kolmessa minuutissa, puunrungon päällä istuva. Toinen löytyi syvän vedettömän ojan pohjalta tiukasti pressutettuna ja kolmas kivenlohkareiden keskeltä pressutettuna. Aikaa meni käytettävistä olevista 30 minuutista 11 minuuttia (alueen koko 3 ha). Meni siis vielä paremmin kuin odotin ja olin tällä kertaa myös omaan toimintaani tyytyväinen.

Kehittyminen on ihmeellinen asia - nyt ne samat asiat, jotka joskus tuntuivat täysin saavuttamattomilta ja mahdottomilta tuntuvatkin lähes helpoilta! Jotain on siis taidettu tehdä oikein ja ne sadat tunnit metsässä, ja milloin missäkin tarpoen ja kykkien ovat kannattaneet. Se antaa myös hurjasti uskoa siihen, että voidaan vielä saavuttaa se lopullinen tavoite. Juuri nyt se tuntuu täysin mahdolliselta vaikka töitä on tehtävä edelleen ja uudet jälkivaateet tuovat uusia haasteita matkalle. Näillä eväillä voi kuitenkin jatkaa hyvillä mielin eteenpäin.

Kuva: Päivi Kokko

Haku - jälki - haku - jälki...

Treenit jatkuvat. Omituista, kun itsestä tuntuu koko ajan, että eihän me juuri edes nyt treenata, mutta treenipäiväkirja kertoo loppujen lopuksi jotain muuta. Olen päässyt lopultakin kiinni henkisestikin jälkitreenailuun - sitä vaan tekee kaiken aika kantapään kautta, vaikea laji tuokin. Toisaalta sitten ne hetket, kun oivaltaa jotain, ovat hienoja.

Hieman jälkitreenit selvästi tässä vaiheessa sekoittavat Unnaa hakujutuissa. Tulee joitakin sellaisia hassuja juttuja, mitä ei ole ollut koskaan ennen - kuten että nostaa haussa jäljen esineeltä, jäljestää saman tien maalille, ilmaisee ihmistä ja viekin ensin näytölle esineelle. Tai että jääkin näytölle puoliväliin näyttömatkaa (??), vei kyllä perille, kun kysyin, että mitä ihmettä se sekoilee! :D

Tänään ajettiin 400 metrinen toisen henkilön kävelemä jälki. Nosto oli ok, mutta alkumetrit melkoista säätöä, ekalta esineeltä alkoi kuitenkin sujua! Pari kertaa hukkasi vielä, mutta nosti uusiksi varsinkin toisella kerralla tosi hienosti. Loppujälki meni superisti ja esineilmaisutkin olivat erinomaisia, vain yksi esine jäi maastoon. Olen ihmetellyt, miksi esineet välillä ovat niin hyviä vahvisteita ja joskus taas ei, ja nyt yhden taannoisen treenin myötä taisin tajuta - vain ne esineet, joissa on jäljentekijän haju vahvimpana ovat vahvisteita, mutta jos esineet ovat lähtökohtaisesti jonkun muun ja jäljentekijän vain hetken hajustamia, ne eivät toimi vahvisteina! Tarkka neiti mulla! Nyt kun asiaa ajattelee, niin ihan loogistahan tuo... Nyt jatketaan treenejä runsailla esinevahvisteilla ja vahvistetaan näin tarkkuutta, ettei noita täydellisiä hukkia edes tulisi. Pari pitkäksi mennyttä kulmaa korjasi taas tänään tosi hienosti. Tarkkana saa olla myös tuulen kanssa ja missä ollaan kuljettu muuten suhteessa jälkeen - ilmavainuisena käyttää tosi herkästi ilmavainua, jolloin jälkikin hukkuu helposti. Näillä oivalluksilla siis eteenpäin! Tämän päivän jäljellä oli ikää 1 h 20 min.

Hyviä juttuja viime aikojen ilmaisutreeneistä: rulla pysyy erinomaisesti vaikka hukkaisi mut, reagoinnit hyviä, liikkuva ja puhuva vieras pitkästä aikaa meni oikein hyvin. Työt jatkuvat, mutta juuri nyt mulla on hyvä fiilis tuon ja meidän tekemisen suhteen. Ja se kai on pääasia.

Unnaa nyppi kuvissa, että otan vain valokuvia, kun pitäisi päästä jo hommiin. :D

Pieni yöretki

Viikonloppuna oltiin yöretkellä Kopparnäsissä. Mentiin illan suussa, yövyttiin ja lähdettiin puolen päivän aikaan. Mukana oli Murri-poro emäntineen. Unna oli ilahtunut, kun sai leikkikaverin ja muutenkin se ilahtuu aina kovasti retkistä. Ennen leiriytymistä saivat koirat riekkua yhdessä, mutta leirielämää viettivät sitten kytkettyinä. Harmittaa aina pitää Unnaa leirissä kiinni, kun ei se mihinkään lähtisi, mutta itselle se on helpompaa - Unna kun ei toivota mahdollisia vieraita kovinkaan lämpimästi tervetulleeksi... ilman tuota erittäin vahvaa reviiritietoisuutta se olisikin lähes täydellinen leirikoira. Toinen ikävä puoli on sen erittäin vahva resurssitietoisuus, eli saa olla tarkkana, ettei kaksi koiraa havittele samoja eväitä tai Unna luule sen toisenkin pyrkivän apajille... Unnaa itseään tuskin kiinniolo haittasi. Siinäpä tuo tähysti ja pötkötteli, kuten aina.

Telttayö meni taas loistavasti. Alkuyöstä ja aamusta Unnan piti olla aivan lähellä ja nukahdinkin karvaiset korvat lähes suussani. Nyt oli onneksi aamulla makuupussi auki, sillä Unna yrittää aina päästä tunkemaan kuonon kasvoihini, kun herään ja jos makuupussi on kovin tiukasti kiinni, iskee itselleni aina paniikki kun suuaukko on täynnä kuonoa ja karvaa... Kiva sen kanssa on kuitenkin aina retkeillä.

Tänään oltiin koiratanssissa. Unna on siitäkin innoissaan. Kotona yritin tehdä meille koreografiaa - ei ole helppoa ei...








Unnan ja Murrin kuva: Riitta Lappalainen

Se viimeinen kulma...

Tiistaina päästiin Unnan kanssa tekemään kunnon etsintätreeniä. Alue oli Klaukkalassa korkean mäen päällä ja sivustoilla ja sisälsi isoja korkeuseroja, jyrkänteitä, kalliotasanteita, pitkää heinikköä, tiheää nuorta puustoa, kallion lakea ja perusmetsää. Alueella meni jonkin verran polkuja ja törmättiinkin matkan varrella myös kahteen maastopyöräilijään ja koiranulkoiluttajaan. Näihin Unna reagoi haukkumalla paikoillaan (kauempana) kunnes pyysin luokse.

Alueen korkeuserojen jne. vuoksi jaoin sen tällä kertaa kolmeen eri lohkoon. Aloitettiin aloituspistettä lähimmästä lohkosta ja huomasin lohkon lähes tarkastettuamme, että nurkkaan jäi kallioinen hieman isompi läntti, jonka olimme kulkeneet jyrkänteen alapuolelta ja kallion laelta, mutta jota en olisi sanonut tarkastetuksi. Totesin kuitenkin kartturille (kun reittimme jatkui niin luontevasti eteenpäin...), että oikeassa etsinnässä kävisin sen läpi nyt, mutta käydään nyt tämä muu alue ensin ja katsotaan se sitten vielä viimeisenä, jos mitään ei löydy...

Jatkoimme vielä hetken ykköslohkossa ja Unna reagoi vahvasti hajuun. Lähdin tukemaan sitä ja kohta näinkin sen tarkentavan jotain ja menevän maahan makaamaan, mihin jäi tapittamaan mua... Menin katsomaan ja esinehän siellä oli. Näkyi tässä viime aikojen aktiivisempi jälkitreeni, sillä jäljellä ilmaisee esineet maassa maaten, mutta vapaana etsiessään odotan rullailmaisua. Täytyy seuraavassa treenissä olla itse Unnan näköpiirin ulkopuolella, kun löytää esineen ja katsoa mitä tapahtuu. En usko, että se siellä loputtomiin maata tököttää vaan tulee ennen pitkään ilmaisemaan rullalla, kuten uudelleenilmaistessaankin - sen verran se ajattelee muutenkin itse. :D

No, etsintätreeni jatkui ja Unna nosti esineeltä jälkeä. Sen verran hapuilevaa meno kuitenkin oli, että pyysin sen jossain vaiheessa jatkamaan matkaa toiseen suuntaan mihin oli menossa - arvoitukseksi jäi, olisiko ollut vielä oikealla jäljellä. Toinen ja kolmas lohko meni osin pusikoissa rämpiessä. Lämpöä oli melkein 20 astetta ja puolentoista tunnin jälkeen pidettiin viiden minuutin tauko, mikä piristi Unnaa selvästi. Vettä oli liian vähän mukana. Alue oli selvästi riistaista, mutta Unna pysyi tosi kivasti kuulolla ja keskittyi asiaan! Tosin loppuvaiheessa nenän edestä lähti pupu, niin sitä piti käydä pari minuuttia pöläyttämässä... jatkoi kuitenkin palattuaan hyvin hommia heti, kun sai hengityksen tasaantumaan.

Siinä vaiheessa kun alue oli suurelta osin tarkastettu alkoi hiipiä epäusko, että tyhjäkö tämä on, vai missä löytö voi olla... Halusin kuitenkin tarkistaa vielä muutaman kohdan matkalla aloituspisteeseen ja tietysti sen alun läntin... Sitten varauduin sanomaan alueen tyhjäksi. Loppumetreillä löytö jo soitteli, että halutaanko lisävihjeitä - ei, ei haluttu ennen kuin alue oli kokonaan tsekattu.

Sitten sinne viimeiseen nurkkaan. Ensin ensimmäinen kallio alas ja sitten Unna nappasikin jo hajun ja katosi toisen kallionkolon taakse, ensin kuului jokunen iloinen haukahdus ja sitten ilmaisemaan. :) Hyttysten syömä henkilö oli löytynyt, aikaa meni kaikkiaan 2 h 10 min. Josko ensi kerralla joka nurkka heti alkuun. :D Hyvänä puolena saatiin kestoa etsinnälle, mitä kaipasinkin. Hyvältä tuntui tehdä tehdä töitä Unnan kanssa.

ps. ihan siinä lähtönurkassa olisi ollut lippis, josta olisi lähtenyt jälki. Unna kävi haistelemassa lippistä ja lähtikin vähän jäljelle, mutta pysähtyi haistelemaan hajamielisenä jotain takinraatoa, jolloin kutsuin sen luokse, että sain liivit ja rullan päälle. Sitten se olikin jo unohtanut sen jäljenalun, harmi. Ehkä tehdään siis jatkossa jälkiäkin reagointiharjoituksina.

Pyöri, hyöri, kieri ja kieppi...

Tiistaina oli taas koiratanssia. Harjoiteltiin ohjaajan ympäri pyörimistä ja hyppyjä, esim. polven yli. Lisäksi sarjoitettiin edellisen kerran temput - pyörähdykset ja jalkojen välistä pujottelu - uusiin temppuihin. Pyörähdykset ja pujottelu olivatkin Unnalle tuttuja rallysta, tosin käsivihjeet pitäisi nyt häivyttää kokonaan pois (tarvitsee välillä pienen käsivihjeen). Ohjaajan kiertäminen ja hypyt ohjaajan lähellä olivat uusia. Ennestään tuttua oli tosin jo sivulta eteen tulo ja puolen vaihto takana, mutta en tiedä, oliko niistä sitten sen kummempaa hyötyä, kuin että on tottunut liikkumaan eri puolilla suhteessa ohjaajaan.

Kinkkisin juttu ohjaajan kierron opettelussa oli keksiä, mikä sanavihje siihen tulisi... Alkaa olla noita sanoja jo niin paljon, että menen itse sekaisin, mitä milloinkin käyttää. No, lopulta päädyin hyöri -sanaan, joka tosin on ehkä hieman liian lähellä pyöri-sanaa, mikä taas on vihje pyörähdykseen myötäpäivään... Kiepillä taas pyörii vastapäivään... No, joka tapauksessa temppu oli helppo opettaa alkuun ja sai hyvin ideasta kiinni. Toki täytyy vielä vahvistaa ja pikku käsivihjeitä tulee vielä, mutta nopeastihan tuo yleensä näitä temppuja oppii!

Tunnin aikana tarjosi myös ahkerasti kylki-temppua, mikä oli vähän hassua, kun ei opeteltu mitään sinne päinkään. :D Hypytkin sujuivat ihan ok, mutta mikään varsinainen hyppijähän Unna ei ole - en tiedä johtuuko selän ongelmista, mutta on välillä hieman jäykän oloinen, eikä lainkaan niin ketterä kuin voisi olla. Paljon en viitsikään tästä syystä sitä hypyttää - omaehtoisesti saa kyllä hyppiä niin paljon kuin huvittaa!

Treenipäivä oli suorastaan kuuma ja Unna oli taas tunnin intensiivisen treenin jälkeen melkoisen poikki. Kahden tunnin (ja puolen tunnin hellelenkin) jälkeen oli tosin jo täysin palautunut ja tyrkki lelua kotona syliin, että voistaisko tehdä jotain, vaikka leikkiä!

Kuvissa Unnalla on menossa pienet tauot.

Jälkitreenit jatkuvat

Jos haku on ollut hieman huonoissa kantimissa viime aikoina, niin jälkitreenien suhteen ollaan kunnostauduttu paremmin. Viime kirjoittelun jälkeen ollaan otettu askel taaksepäin treeneissä, ajatuksena vahvistaa sitä, mitä Unna varmasti osaa ja antaa näin sille itseluottamusta tekemiseen! Samalla ollaan vahvistettu esineitä. (Pientä kokeellisuutta on silti mahtunut myös joukkoon...) ;)

Maanantaina aloitettiin treeni haastavammasta jäljestä, keli oli kuuma (+24) ja jälki (ikää 25 min) meni nurmikolla ja asvalttikentän laidassa. Noston kanssa oli hieman hakemista ja alkuun tuuli työnsi hajun jäljeltä 2 m sivuun pensaiden syrjään. Unna oli harmissaan, kun en tajunnut, mitä se halusi ja itse en tajunnut, mitä Unna yritti minulle kertoa. Lopulta annoin sen tehdä hommia ja hyvin pian se oli taas jäljen päällä... Jälki kulki roskasekamelskan keskellä. Esineetkin olivat roskia. Ensimmäiselle se reagoi, mutta ei ilmaissut (todella pieni), kaksi seuraavaa olivat pieniä rättejä jotka se poimi hyvin ja ilmaisi. Välillä haki vähän jälkeä, mutta korjasi hyvin.

Seuraavat kaksi jälkeä olivat myös roskien keskellä hyvin kuivalla ja vähäkasvisella maapohjalla. Pituutta oli vain 50 m + 80 m ja ikää ainostaan n. 5 min. Unna nosti jäljet ok, tosin toiselle se pyrki ensin takajäljelle, mutta korjasi sitten. Esineet poimi todella hyvin ja haistoi joitakin muitakin roskia, mutta ilmaisi hyvin oikeat (2 + 3). Jäljen nostotreeniä täytyy tehdä erillisenä, että onnistuu joskus pitkältäkin janalta. Jäljet olivat treenikaverin tekemiä.

Lauantaina Unna riekkui lähes kaksi tuntia Murri-poron kanssa, ja ehti siinä välissä pyöriä ihmispaskassa, suoturpeessa, liejussa... ja uidakin.... Kakkiainen sai lenkin päätteeksi ajaa itse kävelemäni jäljen (ikää 1 h 45 min) ja tehdä pienen ilmaisutreenin (piilossa sekä Murri että emäntänsä - hyvin meni). Jälkikin sujui, vaikka nosto olikin hieman epätarkka, esineistä nousi 2/3. Pituutta jäljellä oli vain n. 100 m. Harhat (2 kpl) korjasi hyvin!

Kuvassa kakkiainen valmistautuu jälkeen. :D

Voihan haaste!

Jälkitreenit ovat jatkuneet muutaman treenin verran. On ollut hyviä pätkiä ja sitten, no ongelma, tai uusi haaste. Jo tuolla viikonlopun pidemmällä metsäjäljellä sain viitteitä siitä, että yrittääkö Unna lähteä ajamaan valejälkeä sen jälkeen, kun hukkaa oikean jäljen ja maanantainen treeni vieraalla jäljellä vahvisti sen, että kyllä - kyllä se yrittää! Syytä tähän en tiedä, sitä ei ole koskaan rankaistu jäljen hukkaamisesta ja se on saanut aina itse ratkaista tilanteen. Ainoa selitys minkä keksin löytyy miellyttämisenhalusta (+ ohjaajapehmeydestä), syy voi toki olla jokin aivan muukin (sillä oli aikoinaan myös haussa iso ongelma nuo valeilmaisut...). Hankalinta tässä on, että valeet ovat todella vakuuttavia!

Nyt pitäisi kuitenkin löytää joku ratkaisu ihan heti tähän alkuun - itse olen juuri tällä hetkellä hieman neuvoton, joten jos jollakulla blogin lukijalla on ehdottaa tähän jotakin - niin ideat otetaan mielellään vastaan pohdittaviksi! Ehkä asettelen kysymyksen niin, että miten toimisit, jos omalla koirallasi olisi ko. ongelma? (Ja millä pääajatuksilla olet ylipäätään koiraasi kouluttanut metsäjäljelle?)

Itse olen toistaiseksi estänyt liinalla valeen ajamisen (seissyt paikoillani ja pitänyt liinasta kiinni) ja odotellut vain, että korjaa oikealle jäljelle. Namit eivät Unnaa enää juurikaan jäljellä motivoi ja esineetkin näyttivät viimeksi vieraalla jäljellä olevan kovin toisarvoisia... Niitä esineitä nyt ainakin pitää vahvistaa.

Sukkahousunpaloja bongailemassa...

Vaihteeksi jälkitreeniä. Tein Unnalle aika haastavan 450 m pitkän metsäjäljen. Matkan varrella oli 11 pientä esinettä, joista kaksi kovia, loput tekstiilejä (kuvassa). Jälki kulki maastossa, jossa oli runsasta aluskasvillisuutta, risukkoa, kangasmetsää, hiekkatien ylitys ja tien reunaa, ojan ylitys, kaltevaa pintaa, supikoiran vanhan vessan ohitus, ja peurapolulla kulkemista. Jälki ehti vanheta ennen ajamista vain 45 minuuttia ja ilma oli lämmin (+ 20), mikä näkyi siinä, että tuore haju levisi ajettaessa melkoisesti.

Unna nosti jäljen ok ja lähti painamaan vauhdilla (kirosin jo alkumatkasta, kun en ollut laittanut pitkää paitaa päälleni ja jalassakin olivat lyhytlahkeiset housut...). Jonkin verran kuono tosiaan nousi jäljeltä turhan ylös ja välillä haki jälkilinjaa enemmän. Pariin otteeseen sai haeskella sitä hieman. En merkannut jälkeä lainkaan, joten Unnan varassa mentiin. Ensimmäinen suuri ongelma tuli tiellä, oli jatkamassa tien yli suoraan (tämä oli kullanarvoinen vinkki jälkiseminaarissa, että jälkiä ei saisi jatkaa suoraan teiden yli, kun koirat oppivat nopeasti olettamaan niin, mikä tuli nyt todistettua...). Kun jälki ei sitten jatkunutkaan suoraan tien yli, oli Unnalla siinä tiellä sitten ongelmaa löytää sitä jälkeä ja jouduttiin lopulta tekemään uutta nostoa pusikkoon janalta. En muistanut tarkkaan, mistä käännyin tieltä pois, mutta kyllä Unna sen sitten lopulta löysi, kun aikamme ihmeteltiin (olisi tosin jäänyt löytymättä, jos en olisi yhtään tiennyt, mihin päin suunnata).

Tien jälkeen sujuikin taas ok, ojan ylitys meni hienosti, samoin ulosteläjän ohitus. Noin 20 metriä ennen jäljen loppua, tulivat vanhempani kotiin 200 metrin päähän ja Unna nosti vahvasti ilmavainua heistä. Malttoi sitten kuitenkin jatkaa jäljen loppuun. Matkan varrelta Unna löysi 11 esineestä 6, joita tarkensi koko ajan paremmin. Itselläni oli vaikeuksia löytää esineitä, vaikka Unna ne ilmaisi ja avuliaasti sitten sen lisäksi, että yritti tähdätä ne käpälien väliin, vielä kuonolla osoitti osaa esineistä, että tuossa. En olisi todellakaan löytänyt esineitä ilman koiraa! Aikaa jälkeen meni 16 min mukaan lukien tien harhailut.

Jälki oli melko vaativa Unnalle, ja sen tiesinkin sitä tehdessäni. Siinä näkyi hyvin myös treenattavia osa-alueita:

1. Tehtävä vanhempia jälkiä, ettei levittäisi niin paljon hajua ja Unna tekisi töitä nenä tiiviimmin jäljellä.
2. Jäljen nostot esineiltä - nostaa helposti kuononsa ylös lähtötohinassa, kun jatkaa, jolloin epätarkka lähtö (tätä mietittävä, mikä auttaisi).
3. Teidän ylitykset niin, että jälki ei menekään suoraan yli!!!
4. Yleinen tarkkuus!

Innoissaan tuo oli kuitenkin. :) Vanhempieni talolle palatessamme tuli vielä yksi suunnittelematon reagointiharjoitus, kun ulko-ovi oli auki ja kehotin Unnaa menemään sisälle katsomaan olisiko siellä joku - oli jo menossa, kun 3 metriä ennen ovea nosti kuonoaan ja aivan täysiä syöksyi talon taakse n. 100 metriä kasvimaalle, missä äitini olikin. Rapsutusten jälkeen tuli vielä ilmaisemaan löytönsä minulle (ilman rullaa tietenkin) syöksymällä viereen rullanluovutusasentoon... kehotin sitten vielä näytölle. :D

Koiratanssista hakutreeneihin

Tehtiin Unnan kanssa uusi aluevaltaus - koiratanssi! :D Oli hauskaa - ensimmäisellä kerralla harjoiteltiin kieppejä, pyörähdyksiä ja pujotteluja, jotka Unna jo osaakin, tosin kiepeistä on vihjeet vielä häivytettävä pois ja vahvistettava pyörähdystä vasemmalle, kun menee sen hieman kankeasti. Treenattiin myös liikkeiden sovittamista musiikkiin - täytyy viikonloppuna treenata rauhassa kotona. Kummallakin oli kivaa, Unna tosin oli aivan poikki jo puolen tunnin jälkeen, eikä ihme, sillä ei olla tehty aikoihin hallitreeniä muiden koirakoiden seurassa. Lisäksi viereisessä lohkossa oli menossa agitreenit. Unna käyttäytyi oikein esimerkillisesti ja osasi taukoillakin rennosti vapaana makaillen. Ensimmäinen puolituntinen olikin melkoisen tiivis sessio. Kokonaisuudessaan treeniin oli aikaa kaksi tuntia, mutta tunti riitti kaikille mainiosti.

Myös hakutreenejä on tehty säännöllisesti, joskin liian harvoin. Viimeisimmät reagointitreenit Unna teki todella hyvin. Haki autojen vierustasta ekan tyypin, ennen kuin ehdin laittaa liivit päälle ja vaihtoi loppuleikkipallollekin syöksyn lennossa ihmishajulle ja ilmaisi hyvin löydön! Näitä jatketaan. Yhteistreenissä Klaukkalan SPR:n ensiapuryhmän kanssa Unna lähti alueille viimeisenä ja teki varsin vauhdikasta työtä. Kakkoslöydöllä yritti olla ensin haukkuilmaiseva, kun ei muka päässyt perille asti - herkut pääsi kyllä hyvin hakemaan. :D Hyvä saada aina vieraita löytöjä, jotka eivät ole koirahmisiä.

Kuvassa Unna odottaa lupaa siirtyä kakkosalueelta kolmosalueelle. Harmittaa, kun hihna unohtui kuvaan - on sillä aivan turhaan, kunhan ajatuksissani napsautin odotusajaksi hihnan valjaisiin.

Unna 5 vuotta!

Vastahan tuo karvapallero tassutteli elämääni ja nyt se täytti jo viisi vuotta! Ihmeellistä. Viiteen vuoteen on mahtunut monenlaista. On ollut niitä upeita hetkiä, kun yhteistyö on tuntunut saumattomalta ja ollaan saavutettu tavoitteita. On ollut niitä rakkaudentäyteisiä hetkiä, kun kostea kuono on painautunut vasten poskea tai koko koira on kiivennyt syliin, ollakseen ihan lähellä. On ollut huonoja hetkiä, kun olen istunut itkien eteisen lattialla, että tästä ei tule ikinä mitään, arjesta ei tule mitään, kun vahtiminen on mennyt taas kerran aivan yli, tai kun ne asiat, joita olen kouluttanut ja kouluttanut, eivät vaan ota toimiakseen. On ollut hetkiä, kun olen sydän pamppaillen odottanut, että palaahan se tältä riistanviemältä reissultaan... On ollut hetkiä, kun olen tajunnut, että nythän tämä sujuu ja me osataan sittenkin ja ollaan menty eteenpäin, sitten kuitenkin! Ja on ollut retkiä, treenejä, lenkkejä, veneilyä, yhteistä elämää. Oma elämä on muuttunut, mutta Unna on.

Viisi vuotta Unna on opettanut, erityisesti kärsivällisyyttä. Samalla se on naurattanut tempauksillaan ja ihmetyttänyt älykkyydellään. Se on näyttänyt, että kaikki ei mene aina kuten oppikirjoissa ja muistuttanut, että ilman luottamusta ei saavuta mitään.

Viiden vuoden aikana olen tutustunut myös lukuisiin uusiin ihmisiin Unnan ja koiraharrastuksen kautta ja päässyt paikkoihin, joihin muuten en todellakaan olisi päätynyt. Olen oppinut paljon myös itsestäni. Unna on koira, mutta myös rakas perheenjäsen. Kallisarvoinen juuri minulle. Tästä jatkamme, uusia yhteisiä vuosia eteenpäin. :)

Kuva on synttäriaamun aamulenkiltä. Unna ei arvosta aikaisia aamuja, eikä varsinkaan poseeraamista väsyneenä - kuten kuvasta huomaa. :D

Taajamaetsintää ja vappu Joutsijärvellä

Tämä kirjoitus olisi ehkä pitänyt jakaa kahteen osaan, mutta mahdutan nyt kaiken samaan tekstiin. Puolitoista viikkoa sitten oli hälytreeni Viikissä. Alue oli Viikin yliopiston kampusta - paljon kulmia, koloja, rakennusten sivustoja. Unna teki hyvin hommia, oli innoissaan. Jossain vaiheessa alkoi näkyä kuitenkin pientä turhautumista, kun toistuvasti kerroin sen ehdottamista liikkujista, että ne eivät ole mukana leikissä. Lopullisesti meinasi hermostua mulle, kun edes lippua nostamassa ollut maassakyykkijä ei kelvannut! Siinä vieressä nostelikin rullaa sitten tyhjästä, kun käväisi puskan takana. Hieman myöhemmin reagoi todella vahvasti johonkin hajuun ja katosi vauhdilla sellaiseen lokerikkoon, palasi heti rullan kanssa ja ajattelin, että nyt tuli löytö, mutta ei - tyhjää vain! Katseli kyllä kovasti ylöspäin tikkaisiin ja katollekin, että olisiko joku sitten viettänyt siellä aikaa ja kiivennyt katolle?

Oltiin kierretty jo lähes koko alue ja valmistauduttiin ilmoittamaan se tyhjäksi, kun johto kyseli tilannettamme. Sitten saimme pyynnön siirtyä "avunhuutojen" suuntaan. Avunhuutojen sijainti ei vain meinannut selvitä millään, kun piti olla alueellamme, mutta mitään ei löytynyt. Loppujen lopuksi seisoskeltiin passissa noin viisi minuuttia, kun kartturi selvitti asiaa. Uusilla koordinaateilla suuntasimme hieman alueen ulkopuolelle ja samaan aikaan kun Unna melkoisen epävarmasti lähti hajulle näin itsekin henkilön kuusen alla istumassa. Odotin ilman muuta Unnan ilmaisevan henkilön, ilmaisu kun ei ole ollut sille mikään ongelma, mutta nyt kävikin luona ja tuli hyvin kysyvänä ilman rullaa luokseni! Katsoin vain koiraa, niin palasi sitten uusiksi löydön luo ja ilmaisi ok. Sittemmin olen vaivannut päätäni, miksi jätti ilmaisematta, enkä ole keksinyt muuta kuin että niin monet kehotukset ohikulkijoiden jättämiseksi (ihmisiä oli todella paljon liikkeellä) ja vielä viretilan lasku ennen löytöä aiheuttivat hämmennyksen. Jatkossa siis runsain mitoin reagointitreeniä niin liinassa kuin vapaanakin sekä taajamatreeniä. Harmitti kuitenkin.

Sittemmin ollaan tehty jokunen reagointitreeni erilaisilla treenijärjestelyillä treeni-idean toteutuessa paremmin tai huonommin. Unna on tehnyt osansa kuitenkin hyvin.

Vappuna vaellettiin Unnan ja kaverini kanssa Joutsijärvellä 27 km, kaksi yötä oltiin liikkeellä. Reitti oli kiva, ilma mahtava ja Unna reipas vaeltaja. Osan matkasta kulki vapaana, osan kytkettynä ihan sen takia, että väkeä oli liikkeellä yllättävän paljon ja Unnan liikkumaetäisyys olisi tällä kertaa ollut melkoisen laaja, varsinkin ensimmäisenä iltana ja ensimmäisenä päivänä - niin en koko ajan jaksanut muistuttaa asiasta. Toisena päivänä liikkumaetäisyys olikin jo parempi. Ensimmäinen yö nukuttiin laavussa ja toinen teltassa. Unna oli taas varsin pätevä retkikoira muuten, mitä nyt sen leiripaikan vahtiminen sai välillä taas allekirjoittaneen hermot kiristymään. Kaiken kaikkiaan vappureissu oli kuitenkin varsin hieno!

Ensimmäisessä kuvassa Unna odottaa laavussa, että tulisin jo nukkumaan. Toisessa kuvassa ollaan pienellä tauolla.

Jälkimmäinen kuva: Marjo Ojala

Tuplahajuja ja pistoja

Sunnuntaina treenattiin kahteen otteeseen. Aamutreeneissä otin pistotuksia avoimella kentällä, missä kaksi löytöä istui näkyvillä n. 70 m päässä toisistaan. Kentän kummallakin reunalla kulki ulkoilijoita, koiranukoiluttajia jne. Paahtoi kovalla vauhdilla kummankin luokse suorilla pistoilla ja ilmaisi hyvin välittämättä tippaakaan muista kulkijoista. Treenien jälkeen Unna sai leikkiä kaverien, poropoika Murrin ja dallupoika Hessun, kanssa.

Iltapäivällä vierailtiin naapuriyhdistyksen treeneissä, missä teemana oli toisen hajun saanti kesken näytölle menon/ilmaisun. Yksi löytö oli betonikasassa tuulen yläpuolella ja toinen juoksi tuulen alla näkölähdöllä piiloon n. 20 metrin päässä. Tavoitteena oli, että koira työstäisi näkölähdön loppuun vaikka saisikin hajun toisesta piilosta. No, Unnan kanssa se ei mennyt suunnitelman mukaan. Lähti kyllä vauhdilla juoksijan perään, mutta perillä hämmentyi täysin. Kävi luona, pissalla ja sitten oli vähän lähdössä toisen hajun suuntaan, mutta kun kielsin tuli ihmettelemään mua kohti, että mitä ihmettä. Otin näkölähdön uusiksi ja sitten sujui ok. Täytyy seuraavissa treeneissä pilkkoa tilanne ja selvittää, että hämmentyikö näkölähdöstä joita ei olla tehty piiitkiin aikoihin vai tuplahajusta (vai kummastakin). Jos jälkimmäisestä, niin sitten tiedän, että pitää taas treenata niitä!

Betonikasaan piiloutuneella sitä hämäsi lähellä ollut vanha piilo johon se kyllä urheasti kiipesi vaikka oli taas niin hankalaa... ja ilmaisi hajua, huokaus. (Jostain syystä kaikilla rakennelmilla nuo hajuilmaisut ovat yhä todella herkässä, metsässä ei niinkään). Hyväksyinkin vahingossa ekan ilmaisun, kun luulin käyneen luona. No, löysi se sitten piilollekin ja ilmaisu ok. Loppuleikkien jälkeen jätin sille rullan kaulaan ja autolle saavuttaessa vielä yksi löytö kiven takana reaktioharjoituksena. Nosti hajun ok, mutta lähti ensimmäiset metrit hieman epävarmasti. Ilmaisu ok. Eli ei ihan putkeen mennyt tuo treeni - toisaalta hyvä tietää, mitä vielä treenata.

Torstaista lauantaihin Unna oli vanhempieni kanssa saaressa ja oli siitä reissusta selvästi aika uupunut. Uupumus sitten valitettavasti myös heti näkyi, kun tuli epäselvä tilanne vastaan.

Luota koiraasi!

Treenit ovat pyörähtäneet kivasti taas käyntiin. Mitään vakitreenejä ei yhäkään ole, mutta treeniseuraa on löytynyt epäsäännöllisen säännöllisesti. :) Pari viikkoa sitten oltiin Keravan koiraharrastajien hälytreeneissä. Tarinan mukaan kadonneina oli pari lasta ja heitä etsimässä olleita aikuisia. Saatiin kaksi kohtuu reilun kokoista aluetta, yhteensä noin 16 hehtaaria.

Toinen alueista sijaitsi aivan moottoritien vieressä ja toinen noin 300 metrin päässä. Aloitimme moottoritiestä kauempana olevasta alueesta, joka koostui valtavista notkelmista, ryteiköstä jne. Alueen poikki meni puro ja ulkoilureittejä. Lisäksi alueella oli runsaasti merkkejä riistasta - jälkiä, jätöksiä ja makuupaikkoja. Unna oli kivasti kuulolla ja teki hyvin töitä. Tiheässä hakkuuvesaikossa otti kuitenkin jonkun elukkalähdön, mutta palasi noin minuutin kuluttua ja jatkoi taas töitä. Ehdittiin käydä alueen yläreuna, kun meidät siirrettiin toiselle alueelle. Riistan ja moottoritien takia laitoin Unnan liinaan ja liinassa sitten etsittiin puolitoista tuntia... Mitään ei löytynyt ja kun kartturikin oli vähän sitä mieltä, että kyllä täältä olisi pitänyt löytö tulla, oli olo aika kamala ilmoittaa, että mitään ei löydetty... Tästä seurasi hetki karttojen tiivistä tutkimista ja lopulta lopputulos, että alueet olivat menneet sekaisin ja löytö oli siellä ekalla alueella siinä osassa, mihin ei ehditty... Sinne sitten vielä täsmäiskuna ja löytyihän sieltä rouva. Unna oli onnellinen ja ilmaisi hyvin. :)

Oltiin menty aluksi 50 metrin päästä ohi löydöstä, mutta tuulen väärältä puolelta enkä ollut laittanut Unnaa kunnolla hommiin siirtymän ajaksi. Oppina siis, että jatkossa koira töihin myös siirtymiin. Etsintäaikaa tuli kaikkiaan kolmisen tuntia.

Muuten ollaan tehty ilmaisutreenejä ja yksi jälkitreenikin. Se oli kuitenkin Unnalle liian vaikea (tarkkuusjälki asfaltilla). Ekasta nurmikolla olleesta vielä suoritui jotenkuten ja toisestakin löytyi kaikki miniesineet, mutta esineeltä jäljelle jatkaminen oli asfaltilla joka kerta todella vaikeaa. Lisää treeniä (ja sopivampia harjoituksia).

Viimeisimmäksi treenattiin Nummelan lentokentällä. Teemana omituiset vieraat maalit (hysteerisesti hihittävä, hermostuneesti liikkuva ja puhuva sekä tupakkaa polttava oudosti notkuva). Ei ongelmia.

Treenikuvat ovat Nummelasta. Väsähtänyt Unna on kuvattu hälytreenin jälkeen. Oli pitkä päivä, kun tehtiin ensin jälkitreeniä, lenkkeiltiin kaverien kanssa ja sitten oli vielä tuo hälytreeni.

Ja lisää on luvassa... ;) Ilmoitin meidät koiratanssiin ja ehtiessäni teen päivityksiä myös blogin perussivuihin. Koiratanssi alkaa toukokuussa.

Korkeita piiloja ja jälkijuttuja

Treenaillaan, mutta enemmänkin voisi. No, joka tapauksessa. Viimeisimmässä treenissä teemana olivat hankalapääsyiset piilot. Treenattiin Röykässä ja eka maali oli löytänyt sellaisen kallionkolon kielekkeen takaa, että hyvä, etten tipauttanut Unnaa kolmea metriä alas, kun autoin pääsemään sinne piilolle asti, enkä tajunnut, että kääntyy (ei peruuta) piilolta tullessaan... Selvittiin horjahduksella ja säikähdyksellä. Tämän piilon ilmaisi valitettavasti vahvalta hajulta, kun ei päässyt luokse eikä nähnyt löytöä - toivoisin sen silloin haukkuvan, minkä se yleensä tekee, kun ei pääse perille asti. Puussa olevan kanssa toimikin niin ennen ilmaisua, mutta tämän kyllä näki, kuten videosta näkyy. Treenien jälkeen sai leikkiä iki-ihanan Hessun kanssa. Kaverusten riekkua löytyy toisesta videosta. (Pahoittelut, että videota joutuu katselemaan pää kenossa...)

Pari päivää sitten tein taas pitkästä aikaa jäljen. Pituutta oli 200 m (kerrankin jopa mittasin matkan), ikää 50 min (eli varsin tuore), mutkia ja käännöksiä jonkin verran. Tarkoitus oli, että Unna hakisi ja ilmaisisi ensin normaalisti esineen ja nostettaisiin siitä jälki (haluan, että se vapaana ilmaisee esineet rullalla ja liinassa jää makaamaan esineen viereen). Myöhemmin matkan varrella oli yksi esine. Maasto oli mutamaata vanhoilla lehdillä kuorrutettuna, sammalikkoa, puunrungon ylityksiä, risukkoa, nousuja ja laskuja.

No, en mä tiedä mikä ajatustenlukijakoira mulla on, kun nosti saman tien jäljen ja jäljesti vapaana ekalle esineelle... Siinä meni ensin makuulle ja pientä hämmennystä aiheutti, kun halusinkin rullailmaisun, mutta sain sitten mitä halusin (ajatuksena on, että jos kaukana musta jäljestää oma-aloitteisesti esineelle, tai löytää muuten esineen, ei siellä turhaan maassa makuillen odottele mua). Kytkin sitten koiran tässä liinaan, otin rullan pois ja lähdettiin varsinaisesti jäljestämään. Alkuun teki oikein tarkkaa työtä, vaadin siltä aika vahvaa vetoa, että edetään ja sitäkin sain. Toinen esine ja sen ilmaisu (maaten) meni ok, vaikka vähän rullaa nyt etsikin. Kolmatta kohti kuono nousi välillä turhan korkealle, mikä kostaantui 20 m ennen vikaa esinettä (otti ilmavainua). En ollut merkinnyt jälkeä, joten muutama minuutti etsittiin sitä uusiksi, mutta kyllä Unna sen lopulta löysi ja päästiin kunnialla loppuun.

Ok suoritus. Nyt pitäisi oikeasti tehdä vanhempia jälkiä vaihtelevissa maastoissa ja toisaalta myös lyhyitä tarkkuusjälkiä pienillä esineillä. (Ja olisihan se hyvä jos ne olisi välillä jonkun muun kuin mun kävelemiä...). Onnistuisinkohan jos ottaisin tavoitteeksi edes yhden jäljen ajon viikossa, vaikka ihan pieni harjoitus.

Kuva on viime syksyn yhdestä hälytreenistä.

Kuva: Päivi Kokko

Videot: Tanja Mykkänen

Pääsiäistreenejä ja -retkeilyä

Pääsiäinen meni mukavasti retkeillessä ja treenatessa. Perjantaina ja maanantaina treenattiin ja sunnuntaina oltiin Porkkalanniemessä retkellä. Metsässä kuljettiin toki muutenkin ja Unna pääsi leikkimään taas Huima-lapinkoiran kanssa.

Perjantaina tehtiin pieni etsintätreeni kolmella löydöllä, joista yksi heilutteli nakkia Unnan nenän edessä. Vauhtia oli taas neidillä melkoisesti ja ensimmäisen nouti n. 100 metrisen irtoamisen kera - hyvä kun rullaa malttoi luovuttaa. Toisena oli nakki-tyyppi. Tarkoitus oli, että Unna ei nakkia saisi, mutta salamannopeasti se oli napannut nakin suoraan kädestä (yllättävää röhkeyttä!) :D ja heti sen perään rullan suuhunsa. Kolmannelle irtosi myös jonkin verran. Ohjattavuus säilyi koko ajan, mutta vauhtia oli tosiaan melkoisesti!

 Maanantain treeneissä vuorossa oli paikkaa vaihtava löytö. Irtosi taas sen 100 metriä ensimmäiselle ja haki paikkaa vaihtavan ykkösenä. Ilmaisusta palasi löytöpaikalle ja pieni hetki meni, ennen kuin tajusi piilon nyt tyhjäksi. Hämmennystä seurasi muutama hassu pomppuloikka ja pikku pyörähdys, kunnes löysi kadonneen uudestaan ja ilmaisi uusiksi. Multa ei nyt apuja kysellyt, mistä olin kovin iloinen. Kaksi muutakin löytyivät varsin vauhdikkaissa merkeissä. :) Treenimäärät eivät ole vieläkään sitä mitä toivoisin, mutta ainakin intoa on vähintään tuplasti! :D

Porkkalanniemen retki meni rauhallisissa tunnelmissa. Unna joutui retkeilemään kytkettynä, kun väkeä oli jonkin verran ja alueella liikkuu peuroja niin kovin kovasti (kevät on saanut Unnan taas kiinnostumaan metsän asukeista aiempaa enemmän), joten luotto ei ole tässä asiassa aivan sataprosenttinen juuri nyt. Syötiin eväät nuotiopaikalla ja Unna järsi löytämäänsä peuran sarvea. Ihmisiä vain ilmestyi yhtäkkiä hirmuisesti eri suunnista ja jouduin hieman "neuvottelemaan" Unnan kanssa vahtimisen voluumista ja tarpeesta... huoh. Kaksi muuta kuvaa ovat meidän päivälenkiltä.

Treenikuvat: Ismo Mannila

Uudessa kodissa

Ollaan asuttu Unnan kanssa uudessa kodissa nyt kolmisen viikkoa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun se muutti. Asumismuoto sinänsä ei muuttunut, sillä muutimme rivitalosta toiseen rivitaloon. Ensimmäiset päivät Unna oli hieman ihmeissään ja kulki perässäni, myös yksinjääminen oli vaikeaa ja se sai muutaman eroahdistuskohtauksen. Pyrin kuitenkin tekemään aamurutiinit mahdollisimman tavanomaisesti, jätin myös radion päälle ja tein sille pesän pöydän alle sen lisäksi, että poistuin vähän väliä lyhyiksi ajoiksi joko kokonaan ulos (varastoon jne.) tai ihan vain välioven taakse. Toimenpiteet ilmeisesti auttoivat, sillä kolmantena yksinolopäivänä se oli stressannut selvästi vähemmän ja neljäntenä heräsi rentona, kun tulin kotiin. Sittemmin se on nukkunut eteisen matolla ja herännyt siitä kotiintulooni. Entiset metkutkin ovat palanneet, kuten sängyn myllääminen ja siellä nukkuminen, kun on yksin. Liekö se on sille jotenkin rauhoittavaa, kun kaivaa aina tyynyni esille...

Asuntoon kuuluville äänille Unna jurraillee ihmeen valikoiden. Lasten pulkkamäen äänet eivät aiheuttaneet sen mielestä mitään toimenpiteitä, mutta välillä pitää jurrata jollekin, mitä en edes kuule! Aika maltillista vahtiminen on ollut kuitenkin ja olemme jopa onnistuneet kulkemaan ulko-ovesta sisään ja ulos ilman yhtään haukahdusta, vaikka pihalla on ollutkin ihmisiä! Vielä tähän pitää kuitenkin panostaa.

Lenkkimetsiin ollaan tutustuttu hiljalleen ja paljon on vielä valloittamatta. Luksusta, kun metsät alkavat tien toiselta puolelta! Sadan metrin päässä on myös agilityhalli, harmi, että Unnasta ei ole agiin, mutta ainakin saadaan tehdä ohitustreenejä juuri niin paljon kuin huvittaa. :D Unnan ohitusten sujuvuus riippuu kovasti päivästä ja vastaantulijasta. Välillä se on kovin cool ja rento muita ohittaessaan, välillä pitää pörhistellä ja hieman kommentoida - ikuisuusprojekti.

Kaiken kaikkiaan muutto on kuitenkin sujunut siis mukavasti. Tästä se taas lähtee! Sisäkuvassa lajittelen pikkutavaroita paikoilleen - Unna oli huomiota vailla ja tunki väkisin kaiken keskelle ja päälle! :) Ulkokuvassa ollaan kotimetsissä lenkillä.

Kun kreikkalainen maahan putosi...

Maaliskuun hälytreeneissä tehtävänämme oli tarkistaa kaksi aluetta Ruskeasannan hautausmaan ja lentokentän aidan välistä. Alueet eivät olleet suuren suuria, mutta ne käsittivät muutaman jäätyneen lammen, vanhoja betonirakenteita, joista muodostui useita metrejä korkeita jyrkänteitä, sekä massiivisia kiviharjanteita ja syviä monttuja. Alueen reunalla lähtivät lentokoneet ilmaan. Etsittävänä oli kaksi juhlimassa ollutta nuorehkoa miestä, joista toinen oli kreikkalainen eikä puhunut suomea.

Tein etsintäsuunnitelman maaston muodot ja ilman liikkuminen huomioon ottaen (ilma liikkui varsin vähän) ja lähdimme liikkeelle. Noin viiden minuutin etsimisen jälkeen Unna nosti lumessa kulkevat jäljet ja lähti ajamaan niitä, samoja jälkiä tuli jäljet myös poispäin ja alkuperäiset jäljet näyttivätkin loppuvan betonirakennelman seinämään. Nousimme takaisin tielle, mutta hetken päästä muutimme suunnitelmaa hieman, niin, että lähdin tarkistamaan betonirakennelman toista puolta. Kohta huomasin puolessa välissä rakennelmaa kielekkeen, jonne meni kapea polun tapainen, kielekkeeltä alas oli noin neljä metriä pudotusta. Päästin Unnan liinassa tutkimaan kielekettä ja se merkkaili siellä vahvasti – itse en uskaltanut mennä kielekkeelle asti, sillä keikuin nyt jo paikassa, johon ei ehkä olisi ollut järkevää mennä liukkaalla kelillä. Koira puolestaan kiskoi liinassa kielekkeen reunaa kohti ja haukkui merkitsevästi… Kartturille totesin, että joku on varmaan ollut kielekkeellä vastikään, kun koira noin merkkaa. Vastentahtoisesti se tuli pois ja ilmaisi turhautuneena kartturin. Jälkikäteen voi todeta, että kaikki mahdollisuudet olisi voinut pohtia vieläkin tarkemmin läpi…

Jatkoimme alueen läpikäyntiä ja tarkastimme ensimmäisenä lentokenttään rajautuvan alueen ja totesimme sen tyhjäksi. Sen jälkeen lähdimme alakautta lähestymään betonirakenteita. Tarkoituksena oli ensin halkaista alue kauempaa rakennelmista, mutta kun Unna alkoi ottaa heikkoa hajua ja lähti kulkemaan kohti rakennelmia, vaihdoimme suunnitelmaa. Matkalla tarkastimme betonirenkaat, mutta mitä lähemmäs betonirakennelmaa tulimme (rakennelmat sijaitsivat korkeareunaisen solan päässä), sitä enemmän koira otti hajua ylös. Lähestyessämme aivan solan kärkeä reaktiot loppuivat ja päätimme tarkistaa yläosat sitten kun solan pääty oli tsekattu. Solan päädyssä oli epävirallinen kaatopaikka ja hetken emmin uskallanko koiraa sinne laskeakaan, mutta samaan aikaan, kun Unna oli sinne jo matkalla huomasi kartturi ihmismytyn roinan takana. Annoimme Unnan sitten hoitaa homman loppuun. Haju ei levinnyt uhrista juuri ollenkaan ja Unna tuntui loppujen lopuksi  näkevän henkilön ennen kuin haistoi – viideksi sekunniksi se jähmettyi paikoilleen ja kävi sitten luona ja ilmaisi iloisesti. Unnan tullessa ilmaisemaan kreikkalainen juhlija pompsahti istumaan ja tervehti iloisesti! Unna palasi löydölle ottamaan kohteliaasti rapsutukset vastaan. Lumi oli valeltu viinalla, mutta se ei näyttänyt häiritsevän Unnaa ainakaan enää.

Loppujen lopuksi selvisi, että hyväkuntoinen kreikkalainen löydettävämme oli ”pudonnut” betonirakennelmilta – hänet oli laskettu alas löytöpaikalle köydellä, jolloin jälkiä ei luonnollisesti alas ollut jäänyt ja haju oli jäänyt leijailemaan ylös. Jäljet treenin alussa olivat johtaneet betonirakennelman päälle. Koira oli haistanut hyvin, mutta me ihmiset ei tajuttu – ja kyllä, kaikin tavoinhan Unna oli siellä kielekkeellä yrittänyt kertoa, että nyt haisee ja paljon. Luin siis koiraa oikein, mutta en tajunnut ympäristön antamia vihjeitä tapahtuneesta. Hyvä treeni – ehkä muistan tämänkin taas jatkossa! Viiden minuutin sijaan pudonneen löytymiseen meni nyt puolitoista tuntia…

Metsänkarjuja ja nuotiotulta hälytreenissä

Viikonlopun hälytreenissä oli kaikkea jännää, mutta metsänkarju, metsänkeiju eivätkä tissitkään osuneet meidän matkalle (tai viimeiset olisivat osuneet, mutta Unna ei bongannut niitä). Treenattiin Ohkolassa, missä tarina kertoi, että kolme lasta oli murtautunut nuorisoseurantalon näytelmävarastoon ja kadonneet sitten. Lapsia oli etsimässä myös omaisia.

Päivän aikana saimme kolme pientä aluetta tarkistettavaksi. Ensimmäinen oli VPK:n tiloissa, missä oli jänniä hajuja (öljyä jne.) ja paljon pikkuhuoneita. Unna kulki urheasti ritilärappusia vaikka sitä pelotti aivan hirvittävästi - se on niin liikuttava, kun selvästi mun takia haluaa yrittää. <3 Rakennus todettiin tyhjäksi, paitsi harjoitukseen kuulumattoman henkilön Unna löysi rakennuksesta seisoskelemasta ja ilmaisi hänet. Ylätasanteelta löysimme me ihmiset peruukin.

Toinen alue oli pieni metsäpläntti koulun ja hiihtoladun vieressä. Koululla oli toinen koirakko etsimässä. Alue oli nopeasti tarkastettu tyhjäksi (siellä piti kuulemma olla ihmisen hahmoon muotoiltu metsänkarju maassa makaamassa, mutta loppupurun aikana huomattiin, että karju olikin hieman viereisellä alueella ja meihin nähden väärällä puolella tuulta).

Viimeinen alue oli metsäteiden tienvierustojen tarkastusta. Tien päästä löytyi nuotio, koira ja mies. Unna huomasi nuotion ja lähti menemään kohti, mutta kun huomasin toisen koiran, pysäytin Unnan ja pidin kiinni sen aikaa, että kartturi kävi tiedustelemassa tilannetta - paikalta löytyi "lapsen isä" makkaraa paistelemasta ja koira katseli kytkettynä muutaman metrin päässä. Miehellä ei ollut hätää, joten päästin Unnan treenin vuoksi vielä ilmaisemaan tutun miehen. Oli ensin menossa koiran luo, mutta pienellä suullisella ohjauksella antoi sen olla ja meni kerjäämään makkaraa... Rulla-vihjeestä tuli luokse ilman rullaa... mutta toisella yrityksellä onnistui ohittamaan häiriöt ja ilmaisi löydön onnistuneesti. Paluumatkalla Unna löysi vielä hieman avustetusti hatun (löydettiin se ensin ja kierrettiin sen ympäri, jonka ilmaisi pienen pohdinnan jälkeen). Tissitkin olisivat olleet siellä jossain, mutta niitä ei löydetty. Vähän erilainen hälytreeni siis.

Pohjalla Unnalla oli muutto uuteen asuntoon ja ensimmäinen yö uudessa kodissa, matkustelua vieraassa autossa ja treenipaikalla runsaasti odottelua. Siihen nähden teki oikein kivasti hommia. :)

Päiväretkellä Melkuttimella

Viikonloppuna Unna oli päiväretkellä Melkuttimella Lopella. Kierrettiin iso Melkutin ja syötiin eväät siinä matkan varrella laavulla. Meidän retkiseurueen seuraan saapui myös kolmen hengen sukellusporukka ja Unnalle pisteet siitä, että vaikka oltiin jo asetuttu ennen sukeltajien saapumista, se tyytyi pieneen vahtijurahdukseen miesten saapuessa ja hiljeni, kun sanoin ja kävi sitten moikkaamassa neutraalisti tulijat. Loppujen lopuksi ei olisi halunnut jatkaa matkaa, kun sai hillomunkin paloja. :D

Unna juoksenteli koko reissun vapaana ja kivaa näytti olevan. Matkan varrella ihmeteltiin pilkkijöitä ja alkumatkasta tuli yksi koira ihmisineen vastaan, mutta muuten ei tavattu sukeltajien lisäksi ketään. ilmakin suosi meitä - lumisadetta ja pikkupakkasta. :) Nuotiokuvassa tyyppi ei olisi oikein halunnut poseerata, kun tuli savua silmiin.

Nuotiokuva: Marjo Ojala

Aurinkoiset pikkutreenit

Täytyy kirjoittaa niistä vähistä ilmaisutreeneistä, mitä treenataan, kun muuta ei ole nyt tarjolla. :D Lauantaina Unna sai etsiä kaksi ukkoa - toisen korkeammalta telineen päältä ja toisen puun vierestä jakkaralta istuskelemasta (havuihin maastoutuneena). Ensimmäinen löytyi lähes heti, mutta ilmaistessa iski pissahätä - tipautti rullan toimituksen ajaksi, mutta nosti heti asioituaan ja jatkoi ilmaisua. Pyysin vielä uusinnan jonka teki ok.

Vauhtia oli taas vaikka kuinka ja toinenkin ukko löytyi alta aikayksikön. Viikon päästä pitkästä aikaa hälytreeneihin, jes! Pitkät treenit ovat nyt niitä, mitä me kovasti tarvitaan!

Kuva: Ismo Mannila