Ilmaisutreeniä "miniraunioilla"

Eilen ilmaisutreeniä pienellä varikkoalueella, "miniraunioilla". Unnalle teemana olivat tarkennukset ja tunkeutumiset. Vauhtia oli taas reippaasti, mutta hyvin tuo teki muuten hommia, paitsi... Taas törmättiin samaan ikuisuusongelmaan joka on tullut vastaan lukemattomat kerrat ennenkin. Kun löytö on hankalakulkuisen esteen takana, tällä kertaa kiviröykkiön (1), putkisekamelskan (2) ja hakkuujätteen (3), niin Unna käy vilkaisemassa kauempaa, että juu, tuolla se on - ja tulee ilmaisemaan. Tarkoitus olisi toki käydä perillä asti varmistamassa, että varmasti tietää sijainnin, eikä oikoa mutkia suoriksi. No, meinasi kompastua omaan nokkeluuteensa, kun putkisekamelskassa tarkensi hyvin pitkän aikaa, mutta ilmaisi lopulta vahvaa hajua putken vieressä eikä tarkistanut, että onko oikea putki (oli se). En hyväksynyt ilmaisua ja kurkisti sitten putkeen ilma-aukosta, mistä näki maalin ja tämän hyväksyin. Ei kuitenkaan meinannut löytää putken päätä palkkaa saadakseen... Myös kaksi muuta löytöä sai ilmaista kahteen kertaan vetäessään mutkia suoriksi (tuli heti ilmaisemaan, kun näki kauempaa, että tuolla se on). Jatkamme näitä harjoituksia, yhä vain... Ensi kerralla taas radiopuhelimet mukana varmistamassa perillä asti käymistä.

Muutaman päivän takaisista ilmaisutreeneistä täytyy puolestaan kehaista erinomaista tarkennusta jyrkkää mäkeä sillan tukipilareiden alle - teki huolellisesti hommia ja löysi lopulta hyvin perille asti. Maastossa tarkentaakin usein paremmin aivan loppuun, mutta rakennuksilla ja raunioilla saa olla erityisen tarkkana, ettei oleta liikoja - hitsin koira kun ajattelee usein aivan itse! :D

Kuva: Jaana Oksanen

Poroja ja tunturipuroja

Käytiin Unnan kanssa vaeltamassa Muotkatuntureilla. Retkeilty ollaan aina paljon ja kolmen päivän ja yön minivaelluskin tehty kahdestaan Lieksan metsissä, mutta tämä oli ensimmäinen viikon reissu. Mukana oli myös Unnan kaverikoira Hertta emäntineen.

Etukäteen pohdin, meneekö Unnan selkä aivan jumiin noin pitkien ajomatkojen ja usean telttayön jälkeen, mutta hyvin se kesti. Omaa reppua en Unnalle kuitenkaan uskaltanut laittaa. Aloitettiin reissu Muotkan Ruoktusta ja odotin innolla Unnan ja porojen kohtaamista (sen elämän ensimmäiset porot). Melko varma tosin olin, että kyllä Unna porojen päälle ymmärtää - ja ymmärsihän se! Ensimmäistä poroa ei tarvinnut kauaa odotella ja kun se sitten lopulta tuli, tuntui porokoira sekoavan. Koko koira kiihtyi sadasosasekunnissa täyteen kiihkoon ja paimenhaukku alkoi lähes välittömästi. Samalla Unna  jotenkin muuttui ja sain nähdä aavistuksen siitä työkoirasta joka se poropaimenena voisi olla. Kiihkeyttä tosin oli vähän turhankin kanssa.

Viikon aikana porot innostivat joka kerta aivan yhtä paljon, mutta loppuviikosta sain (ehkä) ihan hieman laskettua sen kierroksia poroja kohdatessamme. Leiripaikalla Unna muuttui taas vahdiksi, eikä leiriin ollut poroillakaan asiaa. Etukäteen olin ajatellut, että pitäisin Unnaa leiripaikoilla vapaana, mutta luovuin nopeasti tästä ajatuksesta sen reaktoita seuraillessani. Niinpä se vaelsi koko reissun kytkettynä.

Vaellusta väritti kunnon helle ja tunturipurot ja lammet olivat korvaamattomia. Unnan nenä kertoi myös tarkkaan, milloin ollaan lähellä vettä. :) Ja voi sitä riemua, kun pääsi lutraamaan. Virtaavan joen ylityskin tehtiin mallikelpoisesti, koirilla eivät tassut yltäneet pohjaan.

Virtaa Unnalla riitti helteestä huolimatta koko vaelluksen ajan, loppupäivien päivämatkat olivat tosin paahteen takia melko vaatimattomia. Tauot Unna otti tehokkaasti levon kannalta ja yöt menivät sikeästi nukkuen. Telttaan mahtuivat kaikki, kaksi emäntää ja kaksi koiraa sopuisasti, vaikka testiretki jäikin etukäteen tekemättä.

Ja kun tultiin takaisin kotiin, jäi olo, että porokoiran sielusta palanen jäi sinne tuntureille vaikka se mutkattomasti taas kaupunkikoiran osaansa sopeutuikin.

Seuraavia reissuja suunnitellessa siis! Eilen alkoi treenikausi hyvissä merkeissä. Unna oli täynnä iloa ja tarmoa ja teki hienosti töitä.

Ilmaisutreenit kesäloman jälkeen

Unna pääsi töihin ilmaisutreenin merkeissä noin kuukauden treenitauon jälkeen. Vauhtia oli, kuten arvata saattoi. Jatkettiin teemalla omituisemmat löydöt ja ensimmäinen löytö olikin täten "loukkaantunut" mies, joka vaikeroi ja kiemurteli maassa, toinen löytö oli ihan tavallinen, näkyvämmällä istuskeleva ja kolmas (Unnalle vieras ihminen) joogasi keskellä metsää (hymisi ja ojenteli käsiään). Unski löysi ja ilmaisi kaikki kuten piti, viimeistä tosin jäi hetkeksi ihmettelemään - ihan uutta moinen toiminta olikin. :)

Treenin jälkeen neiti rillutteli vielä reilun tunnin lenkin ajan kahden porokoirakaverin kanssa, uimassakin käytiin.

Kuvat: Miro Takkunen

Unnalle oma blogi

Pitkällisen harkinnan jälkeen sain lopultakin perustettua Unnalle edes jonkinlaisen oman blogin. Vielä on kuitenkin blogin luominen ja asetusten laatiminen allekirjoittaneelle sen verran hankalaa, että täältä voi löytyä mitä tahansa ylläreitä. Jatkossa olisi kuitenkin tarkoitus kertoa elämästä Unnan kanssa ja ennen kaikkea Unnan matkasta pelastuskoiraksi. Sitähän ei koskaan tiedä, että tuleeko siitä hälytyskoiraa vai ei, mutta eteenpäin on menty vaikka matka onkin vielä pitkä. Kesäkuun alussa läpäistiin haun loppukokeen päiväosuus ja nyt seuraava lyhyemmän tähtäimen tavoite on loppukokeen pimeäosuuden läpäisy. Seuraavan kauden tavoitteena on keskinäisen luottamuksen vahvistaminen, kestävyyden kasvattaminen pitkissä treeneissä ja kaikkien omituisten löytöjen kohtaaminen, varsinkin pimeällä. Tämä kun on Unnalle se vaikein asia.

Ennen varsinaisen treenikauden alkua käydään kuitenkin vielä vaeltamassa pohjoisessa.