tiistai 29. marraskuuta 2016

Treenejä, kaupunkikävelyä, veneilyä, sekä eloa villinä ja vapaana...




 Viime viikko kului Unnalla kaikenmoisen tekemisen parissa. Viikko sitten retkeiltiin Porkkalanniemessä - nukuttiin teltassa ja seikkailtiin pimeillä rannoilla ja toki Unna kunnostautui herkkujen kerjäämisessä... Vahtiminenkin pysyi retkellä ihan aisoissa, mutta sen verran jännää oli ollut (tai itsehillintää vaatinut), että hieman turhan reagoiva kaveri oli sitten taas seuraavana päivänä, kun ensin oli vielä selviydytty kunnialla ruuhkasta Helsingin keskustassa, sekä bussi- ja lauttamatkasta. Ei vaan pikku koiran pää kestä kuormitusta ihan loputtomiin, huokaus.

Muuten on mennyt mukavasti. Rauniotreenissä löysi hyvin jemmat, vaikka ei oikein uskaltautunutkaan tunkeutumaan kunnolla yhdelle piilolle asti ja hälytreenikin meni ihan ok. Unna on jännä tyyppi siinä(kin), että toiset alustat eivät ole sille mikään juttu, mutta jokin harmittoman oloinen voikin olla jännä. Urheasti se kuitenkin menee aina alustalle kuin alustalle, vaikka sitten vähän tassut harottaen.

Hälytreenissä oltiin Kontulassa ja Unna etsi kytkettynä, kun kulkijoita ja pupuja oli sen verran paljon. Melkoisen mukavasti on kyllä jättänyt puput viime aikoina omaan arvoonsa eikä edes vedä mitään ihmeempiä kierroksia niistä. Pääsin paikalle vasta myöhemmin ja meidän osalta treeni jäi vain reilun tunnin mittaiseksi ja siirtymiä oli jonkin verran. Ensimmäisen löydön vierestä Unna jäljesti (minkä lie kulkijan jälkeä) polkua pitkin aivan vierestä, mutta ei kyllä reagoinut mitenkään, että olisi havainnut makoilijan puun ja kallion välissä. Piilon jälkeen sai sitten jännästi hajun kalliolle ja tarkensi piilolle tohkeissaan ja vauhdilla, joten siitäkin arvelen, ettei ihan oikeasti jotenkin  hoksannut ensin hajua, tai ainakaan erotellut muista taajamahajuista, vaikka meni aivan vierestä. Täytyy vaan jatkaa taajamatreenejä, kun sama asia on tullut vastaan taajamassa aiemminkin. Ilmaisu oli hyvä. Toisen ennestään vieraan löydön Unna haistoi n. 50 metrin päästä ja vauhdilla mentiin perille. Ilmaisu oli taas hyvä. Kokonaisuutena treeni meni meidän osalta ok, mutta ensimmäisen löydön takia en ole aivan tyytyväinen. Muuten olen viime aikoina kovasti taas miettinyt, että mitä teen Unnan jatkon suhteen. Sillä on monia hälytyskoiralle hyviä ominaisuuksia, mutta tuo sen perusluonteessa oleva reaktiivisuus mietityttää yhä. Ensi vuoden aikana pitäisi tehdä lopullinen päätös.

Treenien ja Helsingin matkailun lisäksi Unna on taas veneillyt ja viikonloppuna nautti täysin siemauksin saarikoiran elämästä kieriskellen muun muassa taas ihmisen jätöksissä... Siinä sitten yritin saada pahimpia tahroja pois valkoisesta karvasta mädäntyvillä lehdillä ja jääkylmällä merivedellä, minkä jälkeen se kieriskeli vielä rantasorassa ja jossain epämääräisessä limaisessa ja haisevassa - oi koiranomistajan onnea... :D

Eilen oli neidillä taas siihen malliin virtaa, että treenattiin oven sulkemista (treenit yhä kesken), minkä jälkeen lenkkikin sujui hallitummin - ilman, että koira oli koko ajan lähdössä lentoon. Se se onkin haastavaa, annostella tuolle kokemuksia, liikuntaa, leikkiä, aivotoimintaa ja lepoa sopivassa suhteessa, kun heti se näkyy, jos eri osien suhde ei ole tasapainossa... Nyt ollaan välillä taas kotona ja lattialla pötköttelee uuvahtanut koira. :)


sunnuntai 13. marraskuuta 2016

Kaupunkikoirana

Välillä treenataan, välillä tehdään muuta. Viikkotreeneissä aiheina on ollut viime aikoina taas muun muassa omituisesti liikkuvat ja ääntelevät löydöt - hyvin on sujunut. Vauhtia ja intoa on ollut vaikka kuinka!


Viime viikot ovat kuluneet kovasti myös Helsingin matkailun puitteissa - Unna on useampaan otteeseen matkustanut bussilla, kipitellyt keskustan läpi ja matkustanut Suomenlinnan lautalla. Lisäksi se on päässyt taas veneilemään. Veneilemään se on yhä edelleen aina yhtä innokas lähtemään, vaikka pelastusliivien päälle laittaminen onkin vähän tylsää. Lisäksi se on saanut kirmailla vapaana, leikkiä Huima-kaverin kanssa ja iloita muuten vain talvesta ja lumesta. Ensi viikolle tiedossa olisi hälytystreenit ja rauniotreenit - niistä mahdollisesti lisää tuonnempana.