Jälkijuttuja ja vähän muuta

No, eihän ne vuoden treenit sitten siinä olleetkaan (luulinko oikeasti niin...) :D, joten muutama sana vielä tämänkin vuoden puolella. Eilen hakutreenailtiin sekalaisella sakilla. Unnalle halusin treenin missä saisi vähän etsiä ja tarkentaa löytöjä. Maaleja oli kolme, hakkuuryteikön keskellä kuopassa vieras mies, vajassa vieras nainen ja vieras lapsi ja kylpytynnyrissä tutumpi mies (pieni kurkistuskolo tynnyriin).

Joulu meni varsin vauhdikkaissa tunnelmissa, kun oli lapsivieraita ja koira, jonka kanssa Unnan piti vähän kyräillä ja paikkakin oli muu kuin koti, joten liekö se kaikki sitten vaikuttanut Unnaan, mutta melkoisen vaisua työskentelyä oli. Ensimmäisessä lähti hyvin hajulle, mutta jätti hajun työstön kesken, löysi siinä välissä (lapsen juttelun perusteella) vajan väen ja sitten teki sen hakkuuaukean hieman vaisusti loppuun. Sitten vielä kylpytynnyri jonka tarkensi kivasti, mutta hukkasi kurkistuskolon näytölle mennessä ja etsi sitä jonkin hetken. Ilmaisut ok.

Tänään sitten paremmalla draivilla jälkijuttuja. Kävelin reilun 200 metrin jäljen metsään. Nosto oli metsätieltä metsän puolelle ojan yli ja jälki kulki minipoluilla, sammaleessa, risukossa, muutaman pienen puron yli, metsätien yli ja päätyi isommalle esineelle jonka sisällä palkkapurkki oli. Matkalla oli esineinä neljä vihreää, pientä kankaanpalaa (kuvassa Unnan etujalkojen juuressa yksi niistä). Jäljen alla oli runsaasti peurojen jälkiä ja kulkipa jälki yhden papanakasan vierestäkin. Jäljen tehtyäni mietin, että tulikohan liian haastava riistan takia...

No mutta, laitoin valjaat päälle ja sanoin, että lähdetäänkö katselemaan jälkijuttuja ja Unna oli saman tien työmoodissa. Nappasi jäljen jo tieltä 50 metrin päässä siitä paikasta, minkä ajattelin olevan jäljennostopaikka. Hyvin kurvasi ojan yli varsinaiselle jäljelle ja lähti liina kireänä ajamaan sitä. Ensimmäisen esineen yli meinasi kaahottaa, mutta pysäytin liinalla ja nosti ja ilmaisi esineen. Toinen esine jäi metsään, mutta kaksi seuraavaa se tarkensi ja ilmaisi todella hienosti. Papanakasaa Unna nuuhkaisi ohi mennessään, mutta jatkoi saman tien matkaa. Muutaman kerran jälki meinasi kadota, mutta löysi sen uudestaan lähes saman tien - onneksi, sillä en merkinnyt jälkeä ja pariin otteeseen mietin jo, missäköhän se menikään. Loppupalkkakin löytyi mallikkaasti.

Ikää jäljellä oli reilu puoli tuntia. Riistan jäljet eivät haitanneet pätkääkään, tarkkuutta olisi saanut olla
enemmän, mutta kokonaisuuteen olen ihan tyytyväinen, kun vertaa meidän jälkitreenien olemattomaan määrän ja laatuun...

Uusia tuulia odotellessa

Unnan kanssa ollaan vietetty hiljaiseloa viime ajat. On ollut paljon kaikkia muutoksia meidän elämässä ja muutoksia on yhä tulossakin. Treenit ovat tästä syystä olleet aika vähissä ja hetki menee ennen kuin saadaan elämä uudella paikkakunnalla taas siihen malliin, että nähdään, miten ja missä jatkossa treenataan, mutta jossain me treenataan - se on varma! Sen verran tohkeissaan kotona on etsitty namejakin ja puuhasteltu kaikkea muuta mukavaa (kuten levitetty jauhot matolle), että treenejä odotellessa. :D

Lisää treenikuulumisia ja Unnan elämää luvassa siis taas ensi vuonna, sitä ennen Hyvää joulua ja onnellista vuotta 2016!

Kuvassa Unna leikkii yhden parhaimman kaverinsa - lapinkoira Huiman kanssa. :)

Taitava pääsee vähemmällä

Unna on ollut viime treeneissä taas oikein taitava. Muutama päivä sitten ilmaisutreeneissä laitoin maalinaisen puuhun noin kolmen metrin korkeuteen. Matkaa löydölle oli lähtöpaikasta noin 100 metriä. Ensin Unna ilmaisi vauhdikkaasti kiven päällä pötkötelleen löydön ja lähes heti sillä olikin jo haju puusta. Koska matkaa löydölle oli hieman enemmän se kerran pysähtyi odottamaan allekirjoittanutta haukkuen kärsimättömästi ja suuntasi sitten puulle. Puun luona se aloitti oikeaoppisen haukkuilmaisun, mutta lähes heti muisti rullankin ja ilmaisi hyvin. Todella hienosti tarkensi puun ja kauhean kätevää kun koiralle on opetettu kertova ilmaisu (vasten hyppy) ja rullailmaisu ja sitten se vielä omatoimisesti on opetellut haukkuilmaisevaksi, mitä haluaisi käyttää silloin, kun ei pääse löydön luokse kunnolla. :D Puulöydön jälkeen suunnattiin vielä matkan varrelle jääneen hanskan suuntaan, minkä löysi kivasti ja hetken esinettä nuuhkittuaan ilmaisi senkin. Halusin vain muistutella hieman esinettäkin, kun on ilmaissut niitä hieman huonosti viime aikoina, sillä esineet ovat olleet tarkoituksella vähemmällä.

Tänään etsintätreenailtiin tuulessa ja sateessa Sipoon suunnassa, mutta treeni jäi kovin lyhyeksi, kun tehtiin ensin tienvarsitarkistusta ja nosti matkalta liivin ja kun oltiin siirtymässä ulkoilutietä alueen takalaitaan tuulen alle (Unna liinassa), nostikin se tien vierestä jäljen ja jäljesti päättäväisesti noin 70 metriä löydölle. Olen aika tyytyväinen, sillä emäntäänsä ei voi kyllä kehua aktiivisuudesta jälkitreenien suhteen... Pitäisi vaan ruveta tekemään pidempiä jälkiä ja vaihtelevilla pohjilla ja hakea vielä tarkkuutta hommaan.

Kotipihalla Unna sitten palauttikin maan pinnalle rähjäämällä antaumuksella uudelle naapurille... Sen reviirin vahtiminen menee ahtaalla rivitalopihalla aivan yli ja kun on oppinut tietyn vahvan käytösmallin (rähjäämällä naapurit aina katoavat...), en ole osannut sitä muuttaa. :( Välillä menee ok ja välillä tulee aivan pohjanoteerauksia, kuten taas tänään. Parin viikon päästä muutetaan Unnan kanssa muualle ja täytyy tarkkaan miettiä, miten uudessa paikassa saataisiin tälle vahtirähjäämisen kierteelle loppu!

Ensimmäisessä kuvassa Unna valvoo, että löytö laskeutuu turvallisesti alas puusta ja toisessa on meneillään leikki jäljen päästä löytyneen henkilön kunniaksi.

ps. En ole ikinä tehnyt Unnalle jälkeä, jonka päässä olisi ihmislöytö, mutta hienosti meni jäljellä aivan loppuun asti ja ilmaisukin muistui mieleen lähes heti. :)

Tuulisissa tunnelmissa marraskuun hälytreenissä

Marraskuun hälytreeneissä etsittiin lievästi kehitysvammaista naista ja hänen siskoaan varsin tuulisissa tunnelmissa. Treeni oli Vuosaaressa Skatan tilan ympäristössä ja tuuli puhalsi mereltä varsin navakasti. Koiria oli hommissa kolme, kaikki kolme vierekkäisillä alueilla. Meidän alue oli siinä keskellä ja se käsitti notkelmia, kalliota, tiheätä puustoa ja rajautui kahdelta sivulta ulkoilureitteihin, joilla kulki aika paljon väkeä (ja kahdella muulla sivulla oli toisten koirien alueet). Tuuli oli kyllä kova, mutta samalla varsin puuskittainen ja pyörivä.

Lähdimme kartturin kanssa etsimään aluetta suunnitelmamme mukaan, mutta kohta jo muutimme hieman suunnitelmaa, kun koira merkkaili alueiden rajalla kovasti jotain (myöhemmin kuulin, että toinen koira oli jo ehtinyt tehdä löydön niillä main). Unna oli täynnä virtaa ja liikkui hyvin. Kahteen kertaan se otti alueella vahvan hajun ja lähti työstämään sitä, mukavasti kyllä odotteli aina välillä, kun kömmin perässä. Ensimmäisellä kerralla nähtiin ulkoilija ennen Unnaa ja kiittelin sitä ja ohjasin takaisin päin. Toisella kerralla se jäi haukkumaan ulkoilijaryhmälle pienen matkan päästä.

Alueen pusikkoisesta nurkasta Unna löysi hanskan. Ilmaista se ei sitä muistanut, mutta nuuhki ja otti suuhun. En heti tajunnut, että kyseessä on hanska ja käskin jo irrottaa siitä, minkä ikinä maasta noukkikin. Täytyy muistaa tehdä välillä esinetreeniä, kun ilmaisee esineitä nykyään tosi huonosti, vaikka yleensä reagoikin. Epäilin jo, että kuuluuko hanska harjoitukseenkaan, kun oli aivan märkä, mutta kuului se, oli viety sinne edellisenä iltana.

Alueen kulmassa tavattiin toinen koirapartio ja vähän sitä ennen Unna otti hajun naapurialueelta ja oli lähtemässä sen perään. Kutsuin kuitenkin pois, kun oli selvästi naapurialueen puolella enkä tiennyt kuinka pitkälle hajua tarkentaisi. No, oltiin oltu kuulemma melkoisen lähellä "kadonnutta", mutta eipähän viety sitten ainakaan kavereiden löytöä...

Aluetta ei ollut enää paljoa jäljellä ja valmistauduin jo henkisesti ilmoittamaan sen tyhjäksi, kun meiltä kyseltiin sijaintia ja käskettiin odottaa. Saimme sitten jättää alueen kesken ja tehdä vielä kohdetarkastuksen vähän matkan päähän - naiset olivat löytyneet, mutta nyt oli velikin hukassa. Kohteessa näimme etsittävän henkilön ennen Unnaa (tulimme tuulen alapuolelta), mutta päätin mennä suunnitelman mukaan ja antaa Unnan löytää. Se nappasikin sitten heti hajun ja ilmaisi hyvin tutun paikallaan pyörivän henkilön, joka oli heittänyt takin maahan.

Unna toimi siis oikein kivasti ja yhteistyökin tuntui hyvältä. Tuulen epätasaisuus näkyi hyvin sen tarkennuksissa, kun lähti ulkoilijoiden hajulle - välillä kadotti hajun ja nappasi sitten sen taas uudestaan jne. Tällä kertaa allekirjoittaneellakin oli sellainen olo, että homma on hanskassa myös alueella etenemisen jne. suhteen. Välillä kun sitä ihmettelee, että miten sitä aluetta oikein kannattaa tarkistaa, että koiralla on parhaat mahdollisuudet tehdä töitä.

Kuvassa ollaan ilmaisutreeneihin lähdössä pari vuotta sitten. Keli oli samanmoinen kuin tänään, mutta vähemmällä tuulella - kovin harmaata kuitenkin siis.

Rakennusetsintää ja vähän muuta

Marraskuun harmauden keskelle vähän Unnankin kuulumisia. Tarkoitus oli kirjoittaa jo aikaisemminkin, mutta emäntä on ollut hieman jumissa ja Unnan treenitkin aika vähissä. Jokunen viikko sitten treenattiin pitkästä aikaa rakennuksessa - yhä aktiivisessa käytössä olevalla nuorisoseurantalolla (hienoa, että saamme aina välillä vierailla tämmöisissä paikoissa!).

Aamulla olimme olleet jo kyläilemässä ja Unna oli etsinyt ja ilmaissut lapsen. Nauratti treenijärjestelyt "kahden lapsen", koiran ja kolmevuotiaan kanssa. Jätä koira ensin paikallemakuuseen, vie lapsi piiloon läheisen kuusen taakse (pyydä malttamaan hetki piilossa), huomaa, että koira ei ole millään malttanut odottaa, vaan hiippailee (!) selkäsi takana juuri sen näköisenä, että "joo, joo, piti odottaa, mutta kun...", vie koira takaisin paikallemakuuseen, varmista, että lapsi on yhä piilossa, anna koiran käydä ilmaisemassa lapsi ja kun koira palaa näytölle tuleekin lapsi jo iloisena vastaan "Unna löysi mut"! :D

Nuorisoseurantalossa oli kolme kerrosta, näyttämö monikerroksisine verhoineen ja roolivaatevarasto! En halunnut tietää Unnan piiloja, kaveri kyllä tiesi. Unnaa yritettiin hämätä monenmoisilla roolivaatetuksilla, mutta se ei siitä hämmentynyt (vaikka itseni oli pakko kysyä yhdestä, että onko henkilö oikea vai mallinukke...). ;) Mutta, muuten oli kyllä ongelmia. Ensimmäinen piilo oli jostain syystä hirmuisen pelottava Unnasta - ei se henkilö, vaan piilon vieressä oleva rappukuilu (?). Uskalsi kyllä hiippailla varovasti löydölle ja takaisin, mutta ilmaista se ei siinä kyennyt, ei edes vihjesanalla. Vasta kun löytö lukuisten ilmaisuyrityksten jälkeen tuli kaksi metriä eteenpäin (ollen näin itse rappukuilun kohdalla) onnistui se ilmaisukin. En tiedä olisiko sitä voinut hämätä myös toisen löydön samaan rappukuiluun tuleva haju (joka ilmeni myöhemmin, että sinnehän se haju meni). Toista löytöä työstäessään rapuissa liikkuminen onnistui, mutta tarkennuksen kanssa sai tehdä töitä.

Kolmas löytö oli ullakolla roolivaatteiden joukossa "vaatteena henkarilla". Seisoi siis pitkien kolttujen keskellä varsin erikoisena morsiamena (ei meinattu itsekään tajuta missä on!). Unna jaksoi tosi hyvin tarkentaa, mutta toi rullaa melkoisen paljon hajulta ihan siitä vierestä (en hyväksynyt). Lopulta tarkennus onnistui ja haisteli todella tarkkaan henkilöä ennen ilmaisua, että onko se nyt ihan oikeasti tässä. Ongelmia siis oli, mutta jaksoi hyvin tehdä töitä.

Tästä jatkoimme vielä kesäteatterialueelle, mutta siellä sitten päivän paineet valitettavasti näkyivät. Piti tehdä kaksi ihan helppoa ilmaisua, mutta toisen ohi paineli hieman hidastaen, mutta vilkaisematta (hmm, myöhemmin haki ihan hyvin), ja toisen näytölle mennessä hairahtui haistelemaan jotain matkalle. Ei ole tehnyt tuollaisia juttuja aikoihin! Täytyy varmaan säännöllisemmin viedä sitä jaksamisen rajoille.

Muuten ollaan tehty perus ilmaisutreeniä erilaisilla maaleilla - liikehtivillä, puhuvilla, könkkäävillä jne. Viimeksi joku eläin rääkäisi kammottavasti kesken treenin - ihmiset taisivat mennä enemmän hämmennyksiin kuin Unna joka ei piitannut äänestä.

Kuvassa Unna saa palkan viimeiseltä löydöltä. Harmi, että ensimmäisestä löydöstä ei ole kuvaa - oli varsin uskottavan näköinen ilmestys! :D

Perjantai-illan etsintätreeni

Perjantai-iltana oli Unnalla etsintätreeni. Treeni oli Tuusulassa Myllykylän suunnalla ja alueena oli pururadan keskiosa ja kaistale reunaa, missä oli ryteikköä ja jyrkähkö rinne alas pienelle virtaavalle joelle. Ilma liikkui hieman ja tein suunnitelman, että katsotaan ensin joen uoma ja se "lisäkaistale" ja sitten etsitään se keskusta. Tarkoitus oli ensin liikkua joen reunaa ja sitten vielä kaistaletta takaisin hieman ylempänä rinnettä.

Unna liikkui ihan kivasti ja hakeutui paljon joen "väärälle" puolelle, eli ulos alueelta, mistä pyysin sen sitten toistuvasti takaisin alueelle. Hakeutui myös useamman kerran veden ääreen joen uomaan. Yhdessä vaiheessa se irtosi "ylös" pururadalle, mutta ei näyttänyt siellä sitten työstävän kuitenkaan mitään sen ihmeemmin, joten pyysin takaisin etsintäsuunnitelmaan (olisikohan ottanut jonkun aiemmin liikkuneen ulkoilijan hajun?).

Alue oli pituussuuntaan jo lähes tarkastettu kun irtosi taas reippaasti ulos alueelta aika kovaa vauhtia, koska tiedän, että alueella on myös paljon peuroja ja pupuja, kutsuin sitä takaisin - ei meinannut heti tulla, mutta muutaman vaativamman kutsun jälkeen palasi ja lähti heti taas joen uoman reunaa (alueen ulkopuolella) kovaa vauhtia eteenpäin. Kartturi ilmoitti, että ollaan alueen päässä (joten koira oli vähän ulkona alueelta kaikkiin suuntiin), mutta sanoin, että katsotaan nyt hetki, mitä tekee - kun jotain selvästi teki.

Kohta alkoikin kuulumaan pöhinähaukku - "mörkö" oli löytynyt. Koska haukku ei ollut kovin kiivasta vaan selkeästi lähinnä mörköilyä annoin sen haukkua, kohta se tuli puoleen väliin haukkumaan minulle, että tule nyt! Lähes heti kuitenkin muisti, että "ai niin, se rulla", nosti rullan siinä ja tuli ilmaisemaan. Hyväksyin ilmaisun, mutta halusin uusinnan vielä "puhtaasti". Hetken päästä se tulikin taas oikeaoppisesti rullan kanssa. Löydetty henkilö oli tuttu, mutta pukeutunut isoon vieraan miehen työtakkiin, eikä Unna ollut tunnistanut häntä. Hyvä, että sai tavallaan siis vieraan löydön.

Itseäni ja omaa koiranlukuani soimasin taas treenin jälkeen. Koirahan oli koko ajan ottanut vedestä hajua ja ilmavirta taas painoi ihmisen hajun reunan tuntumasta ulos alueelta. Viimeisen kerran olin kutsunut sen pois kesken hajun tarkennuksen! Onneksi Unna ei masentunut tästä vaan jatkoi heti hommia ja teki löydön! Aikaa etsintään meni 25 min.

Eli summa summarum, taas olisi pitänyt luottaa koiraan. Unnan kanssa se on vain välillä niin vaikeaa, kun sillä on ne omat juttunsa. Taitava se oli kuitenkin, ehkä emäntäkin joku päivä oppii.
Ainakin emäntä on opiskellut, tänään Viettiä vai ei -seminaarissa - siitä muutama sana mahdollisesti huomenna!

Hälytreeniä taajamassa

Viikonloppu kului nopeasti hälytysryhmäkoulutuksen ja hälytreenin merkeissä. Ensimmäisenä päivänä emäntä oli opissa (paljon vanhaa tuttua, mutta myös uutta pohdittavaa ja unohtuneen muistuttelua) ja toisena päivänä Unna pääsi mukaan koulutukseen kuuluneen hälytreenin merkeissä. Treeni oli Hyrylän varuskunta-alueen tuntumassa keskellä päivää, joten kulkijoita oli jonkin verran.

Etsintäalue oli haastavahko maastonmuodoiltaan, paljon korkeita kumpuja, risukkoja, soita sekä kuoppia. Suunnistusta sotki epämääräinen polkuverkosto. Jaoimme etsintäalueen kolmeen lohkoon ja aloitimme vanhan ampuma-alueen ympäristöstä. Unna sai tehdä osin töitä vapaana, osin liinassa, riippuen vähän siitä, kuinka paljon kulkijoita oli näköpiirissä ja kuinka lähellä pienempiä teitä liikuimme. Koira oli täynnä virtaa, mutta kivasti kuulolla. Etsintä eteni ihan mukavasti, vaikka itse kovasti pähkäilinkin, miten aluetta kannattaisi tarkistaa. Noin 20 minuutin etsinnän jälkeen saimme tarkkailijaltamme kuvitteellisen tehtävän, että maastossa on vainaja, miten toimimme. Unna odotti rauhassa maassa makuussa, kun kartturit soittivat asianmukaiset puhelut (kuva).

Etsintää oli kulunut noin 40 minuuttia, kun saimme johdolta ohjeet kohdetarkastukseen. Kohteessa oli harjanteen pääty ja päätimme tarkistaa sen tekemällä laajan ympyrän kohteen ympärille. Näin ennen Unnaa löytömme, mutta päätin antaa sen löytää myös. Sieltä, mihin olisin kuvitellut hajun kulkeutuvan ei tullut lainkaan hajua ja Unna juoksi 10 metrin päästä ohi, jatkoimme suunnitelman mukaista ympyrää ja toiselta sivulta se sai vahvan hajun ja ilmaisi hyvin "tajuttoman" löytömme. Itse sain taas lisää pohdittavaa, että miten ihmeessä ne hajut aina kulkevatkaan... Tässä vaiheessa aikaa oli kulunut noin 50 minuuttia.

Löydön jälkeen etsintämme jatkui vielä 25 minuutin ajan ja saimme toisenkin kuvitteellisen tehtävän. Unna teki koko ajan ihan kivasti töitä. Loppuun se sai vielä etsiä ja ilmaista toisen karttureista. Unna toimi siis kivasti. Merkkaili paljon myös ulkoilijoiden hajuja, mutta ei suin päin rynnännyt kävelijöiden luokse, ja hyvä niin. Itse saan miettiä vielä paljon, miten koiraa optimaalisimmin ohjaisin, että sillä olisi parhaat mahdollisuudet saada hajua.

Illalla treenasimme vielä viikkotreeneissä ilmaisujuttuja. Kepin kanssa könkkäävän löydön suhteen Unna näki mahdollisuutensa leikkiin ja yritti ensin vähän leikkiä kepillä ennen kuin lähti ilmaisemaan. :D Pitäisi saada vieraita maaleja, kun valitettavasti Unna ei suhtaudu ventovieraisiin omituisesti käyttäytyviin/liikkuviin ihmisiin aina yhtä varauksettomasti - varsinkaan pilkkopimeässä. Muutkin tyypit löytyivät näppärästi. Illalla oli uuvahtanut koira. :)


Jälkimmäinen kuva: Päivi Kokko

Tiukasti jäljellä

Jälkijutut meillä ovat Unnan kanssa olleet hieman vähemmällä huomiolla ihan vain sen takia, että allekirjoittanut itse ei oikein jaksa niistä innostua. Sääli sinänsä, sillä Unna on aika lahjakas sillä saralla. Tulevaisuudessa jäljen olisi tosin parempi kiinnostaa myös ohjaajaa, sillä hälykoiralta vaaditaan myös jonkinmoista jälkiosaamista. Muutama päivä sitten kunnostauduttiin peräti yhden pienen jäljen verran, joka meille käveltiin. Jäljellä oli neljä esinettä heinikkoon haudattuna ja itse jälki kulki heinikkoisesa metsämaastossa rinnettä ylöspäin. Pituutta sillä oli noin 100 metriä.

Unna nappasi jäljen hienosti ja lähti ajamaan sitä vauhdilla. Ensimmäiselle esineelle se ei olisi malttanut pysähtyä kunnolla, vaikka sen noteerasikin ja toinenkin esine mentiin nopeasti haistellen yli (en ehtinyt itse hoksata esinettä ja pysäyttää koiraa liinalla). Kahdelle seuraavalle se malttoi jo pysähtyä kunnolla ja ilmaisi esineet maassamakuulla. Vauhtia oli koko jäljen ajan niin paljon, että sain ihan tosissani roikkua liinan perässä ja toppuutella vauhtia. Kerran Unna hairahtui sivuun, mutta nappasi jäljen nopeasti uudelleen. Ikää tällä jäljellä oli noin puolitoista tuntia.

Pitäisi vaan tehdä pidempiä jälkiä, eri alustoilla ja eri ikäisiä, niin kyllä siitä jälkikoira tulisi! Unna pitää jäljestyksestä hirmuisesti. Olisi myös hyvä tapa rauhoittaa Unnaa - tyyppi kun on ollut viime ajat aivan täynnä virtaa!

Omituisia hajukiemuroita

Torstai-illan hälytreenit sujuivat meillä hieman takkuisasti. Oma fiilis oli jo lähtiessä huono aivan muista syistä ja perille päästyäni huomasin, että patterit, jotka olin ottanut vaihtaakseni otsalamppuun olivat vanhoja ja Unnan palkat olivat jääneet kotiovelle. Matkaan päästiin sentään treenikaverin lamppu ja kissanruokapaketti mukana.

Alue oli Ylästössä ulkoilumetsää. Pimeä oli jo tullut ja ilta viileni koko ajan. Ilma liikkui hieman. Maastollisesti alue käsitti niin pusikkoja, pitkää heinikkoa, tiheää metsää, kuin mukavaa harvempaakin metsää. Polkuja ja ojia meni siellä täällä, eikä lainkaan samoin kuin kartassa. Myös voimalinjat sotkivat hieman kompasseja, joten karttureiden työ takkusi, mikä taas vaikutti siihen, että jouduin aika paljon Unnan kanssa odottelemaan ja pysähtelemään. Aluetta etenimme kuitenkin aika lailla suunnitelman mukaan. Alueelle siirtyessä Unna reagoi jo todella vahvasti hajuun, mutta koska haju tuli viereiseltä alueelta ja koira oli vielä liinassa, en päästänyt sitä sen kummemmin tsekkaamaan, kehuin vain.

Jonkin aikaa aluetta kuljettuamme naapurialueen koira irtosi meidän alueen puolelle ja kävi melkein meidän nenän edestä nostamassa löydön rajan tuntumasta. Unnakin sai hajun, mutta kun kuulin koiran ilmaisuhaukun, pyysin sen pois. Myöhemmin Unna lähti kaksi kertaa hajulle ja päätyi kummallakin kerralla samalle sammaleiselle minikalliolle. Jos siellä jotain oli ollutkin, ei ollut enää.

Lopulta saimme viestin, että "ääniä" oli kuultu tietyltä alueelta meidän alueen ulkopuolelta ja käskyn siirtyä sinne. Etsimme annetun alueen, ei mitään. Sitten saimme ohjeen hieman vaihtaa etsintäaluetta ja etsiä sen - ei taaskaan mitään reaktiota. Muut olivat jo palanneet johtoon ja meitä ohjeistettiin katsomaan yksi oja alueella - oja oli tässä tapauksessa vain viitteellinen käsite, sillä se oli ja ei ollut siinä, mihin se oli karttaan merkitty. Tarkastimme toisenkin ojan, ei mitään. Kello oli kymmenen ja kaikkien pinna alkoi olla jo hieman kireällä, olimme valmiita luovuttamaan. Pysähdyimme ja ilmoitimme tästä johtoon. Linjojen ollessa vielä auki, Unna nosti kuononsa ja veti hyvin selkeästi hajua nenäänsä, sitten se lähti määrätietoisesti liikkumaan, lähdin perään. Välillä sen vauhti hiipui ja eteneminen tapahtui laajoin koukeroin. Kohta vauhti taas kasvoi ja se sukelsi kuusikkoon, ehdin jo miettiä, mihin kauas se on menossa, kun se palasi hirmu laukkaa rulla suussa. Löytö, ojassa kuusen alla, oli lopultakin tehty kahden ja puolen tunnin etsimisen jälkeen.

Itse jäin miettimään, miksi Unna sai hajun niin myöhään, vaikka olimme kertaalleen jo kulkeneet niiltä main ja kiertäneet piilon. Hajut liikkuivat oudosti ja ilma painui alas, mutta silti. Etsintäsuunnitelmakin tuntui olevan ihan ok. Lopputulemana täytyy varmaankin todeta, että minun olisi pitänyt ohjata koiraa jotenkin toisin - miten, se jää pohdittavaksi seuraavia treenejä varten.

Iloista menoa UPK:n leirillä

Kuluneen viikonlopun vietimme Unnan kanssa UPK:n leirillä Veikkolassa. Ohjelmassa oli runsain mitoin ilmaisutreeniä, "etsi keksi ja nakki" -leirikisa, loppukokeenomainen treeni sekä ihmisille teoriaa ja ryhmätöitä niin hajuerottelusta, tullikoiralaitoksen
toiminnasta kuin etsintäsuunnitelman teostakin.

Unnalle otin ilmaisutreeneihin teemaksi erikoisemmat löydöt sekä tarkennuksen. Neiti teki koko viikonlopun hyvällä draivilla hommia ja ilmaisi muun muassa yskäkohtauksen saavan henkilön, keppien kanssa vaappuvan henkilön, äreästi itsekseen puhuvan jne. Illalla debytoimme myös etsi keksi ja nakki -kisassa, missä koiran piti löytää huoneesta kolme nakinpalaa ja ohjaajan kaksi keksiä. Tein itselleni etsintäsuunnitelman mutta unohdin Unnan, sillä lopputulemalla, että olin löytänyt keksit ennen Unnan viimeistä nakkia. :D Löytyi sekin sieltä sitten.

Toisena päivänä loppukokeenomaisessa treenissä kaikki ukot ja akat löytyivät 10 minuuttiin. Unna oli iloinen ja innoissaan. :)

Kuvassa Unna on löytänyt iloisesti Unnalle juttelevan henkilön vauvoineen ja ilmaissut heidät. Vaihdan juuri rullaa kaulapantaan loppuleikkejä varten.

Kuva: Ismo Mannila

"Valiotulos" Valiomyrskyssä.

Perjantai-iltana Novan liikenneradio siivitti meidän matkaa kohti Ylöjärveä. Puheluita otettiin vastaan eri puolilta Suomea, missä myrsky oli kaatanut puita tielle ja tie oli tukossa, missä lensi mitäkin tuulen mukana - ihmisiä kehotettiin välttämään ulkona liikkumista. Meidän matka kohti haun loppupimeäkoetta sujui kuitenkin rauhallisesti lukuun ottamatta ajoittaisia tuulenpuuskia, jotka saivat puristamaan kaksin käsin rattia, että auto pysyi tiellä.

Saatiin lisäpaikka kokeeseen noin viikko ennen h-hetkeä. Työviikon jälkeen perjantai-iltana lähtö kokeeseen tuntui raskaalta, mutta olo oli toiveikas. Jännitti kyllä. Tultiin paikalle sen verran viime hetkellä, että otin Unnan luoksepäästävyysosioon aivan suoraan autosta. Energisen haukkukonsertin jälkeen se asettui aloilleen riviin mukisematta ja tervehti iloisesti testaajaa.

Kokelaita oli paikalla kuusi ja lähtöjärjestys arvottiin. Toivoin kovasti pääseväni maastoon ensimmäisten joukossa, mutta sain numeron viisi. Odotus sujui kuitenkin yllättävän kivuttomasti ja kahden testaajaan voimin koe eteni joutuisasti. Kylmä tosin ehti tulla! Myös Unnan sisko oli samassa kokeessa ja lähti meitä ennen maastoon.

Hallittavuusosio suoritettiin avoimella kentällä. Unna seurasi ja odotti kuuliaisesti kuten piti. Etsintäsuunnitelmaa ehdin myös pohtia ajan kanssa, kun odoteltiin edellisiä maastosta. Tuuli oli puuskissa kova, mutta myös pyöri paljon ja hetkittäin tuntui "pysähtyvän". Arvoin turhan paljon, mistä se tuuli oikein tuleekaan - olisi pitänyt katsoa säätiedotus... Lopulta lähdettiin kuitenkin puoli yhden paikkeilla maastoon "erinomainen"-arvioinnin saaneen etsintäsuunnitelman kanssa.

Maastossa tuuli tuntui paljon leudommalta. Alue oli aika selkeän oloinen - perusmetsää, syvää heinikkoa, kumpuja ja pienehköjä kalliota, vietti hieman toiseen reunaan. Unna liikkui, mutta yllättävän rauhallisesti. Välillä se irtosi tsekkaamaan jotain vähän kauempaa ja palasi sitten lähemmäs. Alueen pohjoisreunalla Unna lähti jonnekin vauhdilla, tuli takaisin yhtä vauhdikkaasti, katsoi silmiin ja kun kysyin "no mitäs" sinkosi täyttä laukkaa alueen kauimmaista kulmaa kohti kadoten näköpiiristä - lähdin perään ja noin puolessa välissä Unna tuli vastaan rulla suussa ja johdatti näytölle (en kytke Unnaa näytöille, vaan se juoksee väliä joka kerta ilmaisten, jos näkee, että en löydä perille). Ensimmäinen "ukko" oli löydetty.

Palasin etsintäsuunnitelmaan ja noin puolivälissä aluetta (kun olin suunnistanut hieman vinoon) näin kun Unna lähti tarkentamaan oikealle hajua, kohta se palasikin taas rulla suussa. Toinen löytö tehty. Sitten kuljettiin suunta loppuun alueen eteläreunaan ja noustiin takaisin pohjoiskulmaan ja taas alas eteläkulmaan alueen rajan tuntumassa. Nyt koko alue oli periaatteessa katsottu, mutta yksi oli vielä löytymättä. Kello kulki. Kulkiessani komensin itseäni olemaan hermoilematta ja mietin, mihin nyt kannattaisi mennä. Pohjoiskolmanneksen järkeilin tutkituksi kattavasti, samoin länsireunan, ainoa mikä tuli mieleen oli, että alueen kaakkoiskulmasta kohti alueen keskustaa (eli ihan siinä alussa) oli vähän isompi läntti joka oli katsottu väljemmin. Sinne siis reippaalla poikkihalkaisulla. Mielessäni odotin koko ajan, että koira ottaisi hajun - ja lopulta se sitten otti, ja kurvasi juuri sinne "länttiin". Kiipesin perässä pienelle kalliolle, missä Unna kovasti tarkensi hajua ja juuri ennen kuin Unna sai tarkennettua loppuun huomasin seisovani kolmen metrin päässä piilosta, kurvasin hieman poispäin ja Unna tuli saman tien rulla suussa perään, että älä nyt pois lähde! Kuusi minuuttia jäi aikaa - haun loppupimeä oli suoritettu hyväksytysti!

Testaajan kanssa pohdimme kokeen jälkeen, että periaatteessa koiran olisi pitänyt heti kokeen aluksi saada haju viimeisestä löydöstä, mutta epätasainen ja pyörivä tuuli oli tehnyt tepposensa myös toiselle koiralle samassa paikassa. Iltaan mahtui kuitenkin paljon onnistuneita suorituksia ja myös Unnan sisko Tiida - Tinttaraisen Teerenpilkku läpäisi saman kokeen!


Seuraavana päivänä oltiin Unnan kanssa jo puoliltapäivin ympäristötreeniä tekemässä Uudenmaan pelastuskoirien "Pelastuskoiratoiminnan alkeet" -kurssilaisten kanssa. Hyvä keli ja lauantai Helsingin keskustassa tarkoitti, että väkeä oli enemmän kuin paljon! Ajeltiin junilla, metrolla ja tungettiin itsemme ruuhkaan.

Kuvissa Unna ja Tiida onnistuneiden kokeiden jälkeen, sekä Unna ja Hertta Helsingissä.

Kuvat: Sanna Kolehmainen ja Laura Hirvonen.

Kaikenmaailman kulkijoita

Ilmaisutreenit pyörivät koko ajan muun puuhastelun ohessa. Unnan meno on ollut ilmaisutreeneissä viime aikoina varsin varmaa, vauhdikasta ja iloista. Sunnuntaina ryhmäämme tuli kolme uutta UPK:n Pelastuskoiratoiminnan alkeet -kurssilaista ja päätin hyödyntää vieraita maalimiehiä ja -naisia, kun paikalla oli vielä neljäskin Unnalle vähemmän tuttu ryhmävierailija.

Teemana oli taas erikoiset maalit, valitettavasti pimeä ei ehtinyt vielä tulla, joten treeni tehtiin valoisassa. Ensimmäinen venytteli puunrunkoa vasten seisten, toinen marjasti, kolmas jutteli Unnalle kivoja (tai yritti jutella, mutta ei oikein ehtinyt, kun Unna kävi paikalla niin nopeasti) ja neljäs nojaili puunrunkoon ja poltteli tupakkaa. Kaikkien luona Unna kävi vauhdilla ja ilmaisut olivat erinomaisia.

Eilen treenasimme tiiviisti kokopeitettyjä ja tarkennuksia. Ensimmäinen oli rinteessä, jonka Unna poimi lähes saman tien. Toinen löytyi hieman sovitun alueen ulkopuolelta - onneksi oli koira, sillä pienen säätämisen seurauksena kukaan paikallaolijoista ei tiennyt, mihin ukko oli piiloutunut. :) Ilmaisut olivat oikein hyviä. Kuvassa Unna odottelee autossa, että joko pääsee hommiin, ja kuten kuvasta näkyy, pimeä ehti tulla.

Temppuilua

 

Välillä jotain ihan muuta kuin pelastuskoiratouhuja. Harjoitellaan Unnan kanssa epäsäännöllisen säännöllisesti uusia temppuja. Unna tykkää ja itse testailen kouluttajantaitojani. Viimeisin temppu on "kylki", eli kyljelleen meno käskystä. Temppujen kanssa ei ole niin tarkkaa, että menevätkö ne joka ´kerta ihan millilleen halutusti - tärkeintä on haukanpito ja yhteinen tekeminen. :) Välillä treenaillaan myös dobopallolla.

Tässäpä muutama video meidän jutuista. Purkkien erottelua muista leluista ja tavaroiden siivousta, tassut jalkojen päällä kulkemista ja se "kylki". Joku päivä olisi tarkoitus ketjuttaa temppuja ja tehdä "esitys"... kunhan jaksan ja kerkeän. ;)

(ps. en kerta kaikkiaan ymmärrä miksi nämä asettelut menevät aivan miten sattuu...)

Ja olipa kerran hakukoe...

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yritettiin läpäistä Pelastuskoiraliiton haun loppupimeäkoe. Kokeessa koirakolla on 45 minuuttia aikaa löytää 3 hehtaarin alueelta kolme henkilöä. Koiran pitää ilmaista henkilöt virheettä. Lisäksi kokeeseen kuuluu hallittavuus- ja luoksepäästävyysosiot. Koe oli Länsi-Uudenmaan Pelastuskoirien (LUP) järjestämä ja koepaikka sijaitsi Siuntion Suitiassa. Koealue oli hakkuuvesaikkoa, suota ja metsää.

Alku meni hyvin. Unna käyttäytyi esimerkillisesti luoksepäästävyydessä ja sirutarkastuskin meni ok. Päästiin metsään viimeisenä koirakkona puoli kahden maissa ja odoteltiin pitkä tovi maastossa. Se pieni tuulenvire joka alkuillasta oli ollut hiipui koko ajan ja meidän vuoron tullessa tuuli oli aika olematon. Odotusaikana metsässä kulki useita lamppupäisiä vieraita henkilöitä, jotka voivat olla Unnasta joskus mörköjä, mutta nyt se oli varsin rento. Seuraamisosuus oli keskellä varvikkoa kohti vieraita ihmisiä, se ja kolmen minuutin maassamakuu sujuivat ongelmitta. Itse koealue oli erittäin jännittävän muotoinen, sellainen pitkulainen sydän... Tein etsintäsuunnitelman, joka sai kokeen jälkeen kiitosta.

Sitten maastoon. Alku sujui maastossakin hyvin. Unna nostaa jo muutaman minuutin jälkeen tiheässä vesaikossa hajun ja lähtee tarkentamaan, lähden tukemaan koiraa. Hetken päästä se tuleekin jo rulla suussa ja johdattaa näytölle - hyvä, hyvä. Matka jatkuu rajalinjaa ja noin kymmenen-viidentoista minuutin kohdalla Unna ottaa taas hajun ja lähtee vauhdikkaasti hajulle - lähden taas tukemaan koiraa. Unna irtoaa aika kauas ja liikkuu hyvin laajalla alueella. Sitten se katoaa jonnekin ja olen jo lähes varma ilmaisusta, mutta juokseekin hetken päästä takaisin - ilman rullaa - ja katsoo silmiin sillä tavalla, kun se katsoo ollessaan epävarma ja kaivatessaan tukea. Kysyn, mitä aikoo, jolloin hämentyneenä nuuhkii maata ja lähtee toiseen suuntaan. Myöhemmin kuulen, että oli käynyt kallion päällä 20 metrin päässä maalista, joka oli tiukasti pressuun kiedottuna kallion alla. En todellakaan tiedä mitä tuossa tapahtui - vaikuttiko kenties torstainen hälytreeni hajun jättämisineen ja Unnalla loppui usko kesken, kun kenties välillä kadotti hajun?

No, olin jo tuosta sillä hetkellä hieman hämmentynyt ja päätin palata etsintäsuunnitelmaan. Hetken päästä otan suuntaa alueen pitkittäishalkaisuun ja kompassi tuntuu pyörivän miten sattuu ja kohta päädynkin takaisin samalla reunalle mistä lähdin! Yritän ottaa uutta suuntaa, mutta haluttu suunta ja kompassi osoittavat aivan eri suuntiin. Tarkistan asteita jne., kaikki oikein, mutta kompassi ei toimi! Aikaa kuluu. Lähden suunnistamaan gepsillä (jolla en ikinä suunnista, on vaan mukana piirtämässä reittiä). Meno on muutenkin epävarmaa ja sitten tajuan, että gepsi on lopettanut reitin piirtämisen. Sisäinen kompassi on aivan sekaisin eikä enää mitään käsitystä, missä ollaan käyty. Hieno etsintäsuunnitelma on hajonnut. Liekö Unna vaistonnut hermoiluni, sillä koira on muuttunut todella vaisuksi. Syö marjoja ja saa patistaa koko ajan jatkamaan hommia. Siinä vaiheessa kun aika on loppumassa, päätän kiertää vielä suon. Ensin näen Unnasta heikon reaktion hajusta ja hetken päästä vahvan. Häntä viuhtoo ja onnellisena lähtee tarkentamaan piiloa. Sukeltaa ja kiipeilee hirmuisen kaatuneiden puiden ryteikön läpi löydölle ja ilmaisee hienosti. Aikaa on jäljellä minuutti, joten siihen on hyvä lopettaa. Yksi ukko jäi metsään ja koe hylätty.

Olipa kerran hälytreeni...

Unnan kolmas hälytreeni Hyvinkään Nopossa sujui varsin ruuhkaisissa tunnelmissa. Etsintäalueilla oli menossa iltarastit, joilla oli porukkaa suunnistamassa enemmän kuin paljon. Lisäksi metsä oli täynnä marjastajia ja koiranulkoiluttajia - melkoisen haastavaa siis meille.

Aloitettiin metsäiseltä alueelta, jonka toinen reuna oli melkoista pöheikköä - hetken jo mietin kauhulla, jos koko alue on sellaista, mutta helpottui onneksi pian tavalliseksi kangasmetsäksi. Juuri meidän edellä metsään sukelsi koiranulkoiluttaja, joten odoteltiin jonkin aikaa, että ehtii alta pois, ennen kuin aloitettiin. Unnalla oli taas meno päällä ja kun päästin sen hommiin, lähti melkoista haipakkaa. Erityisesti pyrki naapurialueelle, mutta kuunteli hyvin kutsuja ja oli hyvin ohjattavissa. Hetken päästä sai hajun ja lähti irtoamaan, annoin mennä ja kömmin perässä. Kohta kuului haukkumista, oli bongannut aktiivisesti liikkuvan marjastajaperheen jota ei tohtinut ilmaista ja oli jäänyt haukkumaan noin 20 metrin päähän. Luoksetulokutsukaan ei oikein mennyt perille asti... Huoh. No, eivätpä olisi jääneet metsään.

Hommat jatkuivat ja vähän väliä jouduin pyytämään, että ei välitä suunnistajista, naapurialueen etsijöistä, vastaantulevista koiranulkoiluttajista jne. Hieman hämmentyneenä Unna keskittyi ajoittain marjojen syömiseen, vaikka työstikin kyllä liikkuessaan koko ajan hajuja (nuo marjat ovat nyt syksyllä muutenkin saaneet siltä kesken hommia ihan luvattoman paljon huomiota!). Puolessa välissä aluetta tuli käsky toiselle alueelle. Pyysin tässä välissä perässä kulkenutta tutustujaa menemään piiloon, että Unna saisi onnistumisen kaiken sen kontrolloinnin väliin. Huomattuaan/saatuaan hajun tutustujasta pyysi katseella lupaa mennä - luvan saatuaan iloinen ilmaisu.

Aikaa oli tässä vaiheessa kulunut puoli tuntia ja siirryimme noin 10 minuutin siirtymän toiselle alueelle. Toinen alue oli pihapiiriä, talojen takametsää ja erittäin paljon liikuttua metsänreunaa (iltarastien lähtö ja maali olivat alueella). Myös piikkilankaa alueella oli melkoisen paljon. Suunnistajia oli aivan joka puolella ja vastaan tuli taas joku marjastajaperhe koirineen. Pidin Unnan alun pöheikköjä lukuunottamatta liinassa ja se teki hyvin töitä. Otti hajuja ulos alueelta, nosti jälkiä jne., valitettavasti jouduin useimmiten vain kiittelemään ja ohjaamaan toiseen suuntaan. Nopeasti lakkasi välittämästä suunnistajista. Erään hallin kulmalta veti voimakkaalla hajulla hiekkarinteen ylös ja ylhäällä näimme, että rastien lähtö sijaitsi siellä. Tarkoitus oli ollut kulkea hallin takasivu, mutta jostain syystä(?) jatkoimme rinteen päällä etsintää ja hallin tausta (jonka myöhemmin kuvittelimme olleen ilman kasvillisuutta) jäi tarkistamatta. Etsimme alueen loppuun ja vielä aivan lopussa, ennen kuin ilmoitimme alueen tyhjäksi, keskustelu sivusi hieman sitä hallia, mutta miksi, miksi(!) emme menneet sitä tarkistamaan! Johdostahan kun tuli sitten ohje, että käykääpä tarkistamassa vielä se... ja siellähän olikin melkoiset puskat ja sieltähän se meidän kadonnut löytyi.Onneksi oli harjoitus! Unna ilmaisi hyvin ja oli vallan iloinen löydöstä. Aikaisemmin se ei mitenkään olisi voinut saada hajua piilosta, kun lähtöpaikan hajut olivat niin voimakkaat ja illan viiletessä hajut valuivat rinnettä alas. Toisella alueella aikaa kului tunnin verran.

Mitä siis tästä opimme.
1. Älä anna ihmispaljouden hämätä, etsi erityisen hyvin voimakkaiden hajukeskittymien ympäristö.
2. Palaa AINA etsintäsuunnitelmaan siitä jostain syystä poikettuasi, ellet ole sitä tarkoituksella muuttanut.
3. Lisää treeniä tämäntyyppisistä ympäristöistä.

Kuva: Päivi Kokko

Syksyn ensimmäinen etsintätreeni

Eilen oli Unnan syksyn ensimmäinen etsintätreeni. Halusin pienen e-treenin pimeässä loppupimeäkoetta ajatellen. Koiraahan ei kummemmin pimeän tulo haittaa (mitä nyt mörköjä voi olla enemmän), mutta itsestä se tuntuu aina valoisan kesän jälkeen aluksi vähän kummalta.

Tilauksessa oli siis pieni pimeä etsintätreeni. Alue oli Nurmijärvellä noin 3 ha ja alueella oli kuulemma valoisalla liikkunut vielä paljon lenkkeilijöitä. Lähdettiin kulkemaan alueen pohjoisreunaa pikkutietä pitkin itäkulmaan "tuulen" alle (tuulta ei ollut, mutta ilma liikkui hieman), mutta jo matkan puolesta välistä Unna lähti etenemään kohti alueen keskiosaa, ei kun perään! Koira katosi pimeyteen, vain kulkunen helkkyi, kun kartturin kanssa jäätiin ihmettelemään, miten päästä pieni jyrkkä kallio ylös. Kohta Unna
tuli jo rulla suussa, mietti hetken, miten laskeutua se kallio, löysi jonkin reitin, josta loikkia alas, toi rullan ja katosi samaa reittiä. Kömmittiin sitten myös samaa reittiä ja odotin jo uudelleenilmaisua, kun näin Unnan heijastimet otsalampun valossa - siellä se kivellä sadeviitan alla lymyilevän löytönsä vieressä katseli löydetäänkö perille vai pitääkö vaivautua uudelleenilmaisuun. :) Aikaa meni kaikkineen kaksi minuuttia.

Maalimies oli saanut pusun ja harmitteli matkan varrelle kadottamaansa hanskaa. Päätettiin hetki etsiä sitä, kun osasi sanoa suunnilleen arvioidun katoamispaikan. Unnaan en kyllä laittanut toivoani, sillä sen esineilmaisu on viime ajat ollut varsin heikkoa johtuen siitä, etten ole ilmaisun vaihdon jälkeen treenannut lainkaan esineilmaisua. Sanoin Unnalle kuitenkin, että "katsopas jos löytäisit Lauran hanskan". Unna lähti määrätietoisesti vähän matkan päähän, mahdollisesti jälkeä ja juuri kun oltiin luopumassa toivosta hanskan suhteen, palasi se ylpeänä hanska suussaan ja tipautti sen Lauran eteen! :D Koskaan ennen ei ole noutanut maastossa mitään ilman selkää pyyntöä! Ja juu, rullallahan ne esineetkin pitäisi ilmaista, mutta tuossa tilanteessa olin tuosta kovin iloinen.

Sitten vielä palattiin takaisin siihen, missä Unna viimeksi irtosi ja maali meni uuteen piiloon. Vajaa 10 minuuttia etsintää ja taas hieno ilmaisu 50 metristä. Hyvä aloitus siis etsintätreeneille. :) Kuvassa Unna iloittelee parhaan loppupalkkansa, narupallon, kanssa.

Ilmaisutreeniä "miniraunioilla"

Eilen ilmaisutreeniä pienellä varikkoalueella, "miniraunioilla". Unnalle teemana olivat tarkennukset ja tunkeutumiset. Vauhtia oli taas reippaasti, mutta hyvin tuo teki muuten hommia, paitsi... Taas törmättiin samaan ikuisuusongelmaan joka on tullut vastaan lukemattomat kerrat ennenkin. Kun löytö on hankalakulkuisen esteen takana, tällä kertaa kiviröykkiön (1), putkisekamelskan (2) ja hakkuujätteen (3), niin Unna käy vilkaisemassa kauempaa, että juu, tuolla se on - ja tulee ilmaisemaan. Tarkoitus olisi toki käydä perillä asti varmistamassa, että varmasti tietää sijainnin, eikä oikoa mutkia suoriksi. No, meinasi kompastua omaan nokkeluuteensa, kun putkisekamelskassa tarkensi hyvin pitkän aikaa, mutta ilmaisi lopulta vahvaa hajua putken vieressä eikä tarkistanut, että onko oikea putki (oli se). En hyväksynyt ilmaisua ja kurkisti sitten putkeen ilma-aukosta, mistä näki maalin ja tämän hyväksyin. Ei kuitenkaan meinannut löytää putken päätä palkkaa saadakseen... Myös kaksi muuta löytöä sai ilmaista kahteen kertaan vetäessään mutkia suoriksi (tuli heti ilmaisemaan, kun näki kauempaa, että tuolla se on). Jatkamme näitä harjoituksia, yhä vain... Ensi kerralla taas radiopuhelimet mukana varmistamassa perillä asti käymistä.

Muutaman päivän takaisista ilmaisutreeneistä täytyy puolestaan kehaista erinomaista tarkennusta jyrkkää mäkeä sillan tukipilareiden alle - teki huolellisesti hommia ja löysi lopulta hyvin perille asti. Maastossa tarkentaakin usein paremmin aivan loppuun, mutta rakennuksilla ja raunioilla saa olla erityisen tarkkana, ettei oleta liikoja - hitsin koira kun ajattelee usein aivan itse! :D

Kuva: Jaana Oksanen

Poroja ja tunturipuroja

Käytiin Unnan kanssa vaeltamassa Muotkatuntureilla. Retkeilty ollaan aina paljon ja kolmen päivän ja yön minivaelluskin tehty kahdestaan Lieksan metsissä, mutta tämä oli ensimmäinen viikon reissu. Mukana oli myös Unnan kaverikoira Hertta emäntineen.

Etukäteen pohdin, meneekö Unnan selkä aivan jumiin noin pitkien ajomatkojen ja usean telttayön jälkeen, mutta hyvin se kesti. Omaa reppua en Unnalle kuitenkaan uskaltanut laittaa. Aloitettiin reissu Muotkan Ruoktusta ja odotin innolla Unnan ja porojen kohtaamista (sen elämän ensimmäiset porot). Melko varma tosin olin, että kyllä Unna porojen päälle ymmärtää - ja ymmärsihän se! Ensimmäistä poroa ei tarvinnut kauaa odotella ja kun se sitten lopulta tuli, tuntui porokoira sekoavan. Koko koira kiihtyi sadasosasekunnissa täyteen kiihkoon ja paimenhaukku alkoi lähes välittömästi. Samalla Unna  jotenkin muuttui ja sain nähdä aavistuksen siitä työkoirasta joka se poropaimenena voisi olla. Kiihkeyttä tosin oli vähän turhankin kanssa.

Viikon aikana porot innostivat joka kerta aivan yhtä paljon, mutta loppuviikosta sain (ehkä) ihan hieman laskettua sen kierroksia poroja kohdatessamme. Leiripaikalla Unna muuttui taas vahdiksi, eikä leiriin ollut poroillakaan asiaa. Etukäteen olin ajatellut, että pitäisin Unnaa leiripaikoilla vapaana, mutta luovuin nopeasti tästä ajatuksesta sen reaktoita seuraillessani. Niinpä se vaelsi koko reissun kytkettynä.

Vaellusta väritti kunnon helle ja tunturipurot ja lammet olivat korvaamattomia. Unnan nenä kertoi myös tarkkaan, milloin ollaan lähellä vettä. :) Ja voi sitä riemua, kun pääsi lutraamaan. Virtaavan joen ylityskin tehtiin mallikelpoisesti, koirilla eivät tassut yltäneet pohjaan.

Virtaa Unnalla riitti helteestä huolimatta koko vaelluksen ajan, loppupäivien päivämatkat olivat tosin paahteen takia melko vaatimattomia. Tauot Unna otti tehokkaasti levon kannalta ja yöt menivät sikeästi nukkuen. Telttaan mahtuivat kaikki, kaksi emäntää ja kaksi koiraa sopuisasti, vaikka testiretki jäikin etukäteen tekemättä.

Ja kun tultiin takaisin kotiin, jäi olo, että porokoiran sielusta palanen jäi sinne tuntureille vaikka se mutkattomasti taas kaupunkikoiran osaansa sopeutuikin.

Seuraavia reissuja suunnitellessa siis! Eilen alkoi treenikausi hyvissä merkeissä. Unna oli täynnä iloa ja tarmoa ja teki hienosti töitä.

Ilmaisutreenit kesäloman jälkeen

Unna pääsi töihin ilmaisutreenin merkeissä noin kuukauden treenitauon jälkeen. Vauhtia oli, kuten arvata saattoi. Jatkettiin teemalla omituisemmat löydöt ja ensimmäinen löytö olikin täten "loukkaantunut" mies, joka vaikeroi ja kiemurteli maassa, toinen löytö oli ihan tavallinen, näkyvämmällä istuskeleva ja kolmas (Unnalle vieras ihminen) joogasi keskellä metsää (hymisi ja ojenteli käsiään). Unski löysi ja ilmaisi kaikki kuten piti, viimeistä tosin jäi hetkeksi ihmettelemään - ihan uutta moinen toiminta olikin. :)

Treenin jälkeen neiti rillutteli vielä reilun tunnin lenkin ajan kahden porokoirakaverin kanssa, uimassakin käytiin.

Kuvat: Miro Takkunen

Unnalle oma blogi

Pitkällisen harkinnan jälkeen sain lopultakin perustettua Unnalle edes jonkinlaisen oman blogin. Vielä on kuitenkin blogin luominen ja asetusten laatiminen allekirjoittaneelle sen verran hankalaa, että täältä voi löytyä mitä tahansa ylläreitä. Jatkossa olisi kuitenkin tarkoitus kertoa elämästä Unnan kanssa ja ennen kaikkea Unnan matkasta pelastuskoiraksi. Sitähän ei koskaan tiedä, että tuleeko siitä hälytyskoiraa vai ei, mutta eteenpäin on menty vaikka matka onkin vielä pitkä. Kesäkuun alussa läpäistiin haun loppukokeen päiväosuus ja nyt seuraava lyhyemmän tähtäimen tavoite on loppukokeen pimeäosuuden läpäisy. Seuraavan kauden tavoitteena on keskinäisen luottamuksen vahvistaminen, kestävyyden kasvattaminen pitkissä treeneissä ja kaikkien omituisten löytöjen kohtaaminen, varsinkin pimeällä. Tämä kun on Unnalle se vaikein asia.

Ennen varsinaisen treenikauden alkua käydään kuitenkin vielä vaeltamassa pohjoisessa.