maanantai 30. lokakuuta 2017

Tuulta ja aaltojen kohinaa


Viime viikonloppuna olimme haistelemassa Unnan kanssa tuulta, merta ja sadetta Emäsalon Varlaxuddenissa. Ilta meni mukavasti kaverien kanssa, yöksi jäimme kaksin testailemaan, miten uusi pieni telttani toimii sateessa ja tuulessa. Unnan ilme oli kyllä sen näköinen, kun tajusi, että muut lähtevät ja me jäämme, että onko ihan pakko?

Aallot olivat todella isoja ja niitä kuunnellen oli hyvä nukahtaa. Unna käpertyi kylkeäni vasten ja nukuimme yön kohtalaisen hyvin - itse heräilin jonkin verran, vaikka yö olikin suhteellisen lämmin. Illalla Unna sai hyvää treeniä keittokatoksessa, kun nuorten porukka pyöri ensin katoksen lähimaastossa ennen kuin saapui tulien ääreen. Unna otti lopulta tulijat oikein asiallisesti vastaan.

Projektimme vahtimatta paras etenee siis hissukseen, mutta onnistumisia on nykyään aika usein, vaikka aina ei toki ylilyönneiltä vältytäkään. Jos itse olen hereillä ja askeleen Unnaa edellä, menevät asiat yleensä kutakuinkin kuten toivoisinkin.

Sunnuntaina retkiaamumme valkeni sateisena, mutta tuuli oli hieman tyyntynyt. Kiersimme Varlaxuddenin (se oli kokonsa puoesta nopeasti kierretty) ja totesimme, että ensimmäiset kalastajat olivat saapuneet jo varhain paikalle. Seuraavaa retkeä en ole vielä suunnitellut, mutta se voikin olla jo varsin talvisissa tunnelmissa.

maanantai 2. lokakuuta 2017

Merta päin!


Toissa viikonloppuna oltiin pitkästä aikaa purjehtimassa. Matka ei ollut pitkä, mutta saatiin kuitenkin yksi purje ylös ja päästiin laskettelemaan mukavasti hitusen navakampaan myötätuuleen. Unna oli veneessä taas kuin kotonaan - onhan se veneillyt milloin milläkin vesikulkuneuvolla koko ikänsä. Tämänkertaisen veneen rappuset vain aiheuttivat Unnalle pientä harmitusta, olivat sen verran jyrkät, että alaspäin pääsi välillä vähän turhankin vauhdilla... Ylös Unna kipusi harkitsevan rauhallisesti.

Moottorilla ajettaessa Unna tähysti ison osan matkasta veneen kannella. Välillä se loikoili istumalaatikossa. Purjeilla sillä ei ole lupaa mennä etukannelle ellei ole todella leppoisa tuuli. Niinpä se nytkin makoili joko istumalaatikon penkillä tai pohjalla (ja varmaan mielessään kiroili, kun vene ei mennyt suorassa).

Veneilevät koirat ovat nykyään varsin tavallinen näky. Välillä tuntuu, että satamassa joka kolmannessa veneessä on jonkinlainen koira. Ihan kaikille koirille veneily ei sovi, sillä jos meno jännittää kovasti, ei se ole kivaa enää koiralle eikä omistajallekaan. Koiran veneilyharrastus kannattaakin aloittaa jo pentuna, niin on suurimmat mahdollisuudet saada se tottumaan keikkuvaan menoon. Unna matkusti pikkuisena paljon moottoriveneillä ja jos meno meni sen mielestä liian jännäksi, painautui se tiiviisti itseäni vasten. Saman se tekee edelleen, jos vain on mahdollisuus. Jos en pysty ottamaan sitä kainaloon, maadoittaa se itsensä johonkin lattialle tai sohvalle litteäksi ja alistuu tilanteeseen. Unna ei onneksi ihmeemmin stressaa veneilyä, mutta silloin kun kovasti keikuttaa ja paukuttaa, niin ei se siitä niin kivaa ole juuri sillä hetkellä. Muutenkin veneilyssä auttaa, jos koira on tottunut epätasaisiin ja liikkuviin alustoihin ja on melko ketterä kulkemaan. Pelastusliiveihin totuttaminen on tietenkin ihan itsestäänselvyys ja sekin kannattaa harjoitella, miltä liivien varassa uiminen tuntuu, niin mahdollinen tipahdus veden varaan ei ehkä säikäytä ihan niin paljon. Myös selkeät säännöt auttavat erityisesti purjeveneessä, sillä silloin kun pitää kannella toimia nopeasti, ei voi neuvotella onko se koira siinä edessä vai ei... Itse ohjaan Unnan sisälle aina kun rantaudutaan, jos on yhtään odotettavissa, että siinä voisi olla jotain hämminkiä (kovempi tuuli tms.)

Ensi kesän menopeli onkin meillä sitten vähän suurempaa kokoa, mutta siitä lisää, kun ensipurjehdukset on suoritettu. Mahdollisesti vasta ensi kesän kynnyksellä. Tässä vielä muutamia asioita, joita koiran kanssa veneillessä on hyvä huomioida. Osan mainitsinkin jo aikaisemmin, osa tulee tässä ensimmäistä kertaa.

 - Totuta koira veneen liikkeisiin ja erilaisiin keleihin mielellään jo pentuna.
 - Totuta koira pelastusliiveihin, myös vedessä.
 - Suojaa koira tarvittaessa auringolta (joskus helteisinä päivinä on viilennystakki ollut tarpeen, kun sekä veneen kannella että sisällä on ollut tukahduttavan kuuma)
 - Älä jätä koiraa yksin pieneen umpiveneeseen helteellä (kuumenee siinä, missä autokin).
 - Huomioi, että saaristossa on paljon kyitä ja matka eläinlääkäriin voi olla pitkä!
 - Totuta koira nosteluun (ja roikottamiseen) - moniin veneisiin joutuu nostamaan koiran, eikä nosteluasennot ole aina niitä ergonomisimpia. (Olen nähnyt myös mielenkiintoisia virityksiä koiran saamiseksi veneeseen, kuten koirahissi - berninpaimenkoira nostettiin liinoilla veneeseen - ja laskusilta - lapinkoirat kulkivat omaa laskusiltaansa. Ensimmäinen vei melkoisesti aikaa, mutta saattoi toki olla ainoa keino noin ison koiran ollessa kyseessä, jälkimmäinen näytti oikein näppärältä, mutta ei taida toimia kaikissa paikoissa tai jos vene keinuu laiturissa.)
 - Ennen kuin annat koiran läträtä rantavedessä, tarkasta ettei siinä ole sinilevää - on ollut kuluneina kesinä saaristossa valitettavan yleistä.
 - Maltti on valttia koirallekin veneessä. :)

keskiviikko 20. syyskuuta 2017

Tanssin pyörteissä



Venekoirailuista ja muista kertominen jää tuleville kerroille, sillä teimme Unnan kanssa ihan uuden aluevaltauksen ja suuntasimme kohti Saloa ja koiratanssikisoja. Koiratanssi on kummallekin aika uutta, vaikka temppuja onkin varastossa jo valmiiksi iso kasa. Toukokuussa kokosimme ohjelmamme kasaan ja heinäkuun alussa oli tarkoitus jo kisata, mutta emme tuolloin mahtuneet mukaan. Koko kesäksi tanssi sitten jäikin ja elokuussa teimme kotona ohjelmaa vain harvakseltaan. Siksi hieman hirvittikin, kun päätin kuitenkin ilmoittautua mukaan vain reilu kolme viikkoa ennen kisoja tietäen, että noista kolmesta viikosta kaksi Unna olisi hoidossa, kun olisin itse reissussa.

Kotiin palattuani meinasikin iskeä epätoivo, sillä jäljellä olevina kolmena päivänä ennen kisaa Unna tuntui unohtaneen aivan kaiken. Keksi ihan omia muuvejaan tai vain laittoi koko homman aivan leikiksi. Kenraaliharjoituksetkin menivät niin penkin alle, että toivoin voivani perua koko kisan ja asetin ainoaksi tavoitteeksemme, että Unna häiriöherkkänä tyyppinä vain keskittyisi tekemiseen...

Kisapaikalla paineet kasvoivat, sillä verryttely- ja odotusalue olivatkin yllättäen suoraan "lavan" edessä niin, että koiran oli koko ajan mahdollista nähdä, mitä siellä oikein tapahtuu. Mietin kuumeisesti, miten saan luotua meille sen kuuluisan oman kuplan ja päätin noudattaa rallytoko-treeneistä tuttua kaavaa, että kun otan koiran häkistä, mennään aivan suoraan treeniin ja palataan sieltä taas takaisin häkille (kummitytölle piti tosin vinkata, että vilauttaa palkkapurkkia, jos Unna on juoksemassa suoraan häkille suorituksen jälkeen - tämä vinkki olikin tarpeen). :) Päätin ottaa Unnan myös ennen suoritustamme olleeseen "alueeseen tutustumiseen" hetkeksi, ettei paikka olisi aivan uusi. Tässä kohtaa taktiikkani toimi hyvin, sillä Unna keskittyi hyvin, vaikka yhden toisen koiran kanssa tulikin hetkeksi puolin ja toisin vähän suukopua siinä matkan varrella - palautui siitä kuitenkin saman tien ja jatkoi satunnaisten temppujen tekemistä kanssani. Muutaman minuutin jälkeen vein Unnan häkkiin ja kävin ohjelman vielä itsekseni tilassa läpi.

Suoritukseen otin Unnan häkistä vasta esittelymme aikana. Se kulki hyvin orientoituneena kanssani aloituspaikkaan ja oli siinäkin vielä hyvin kontaktissa. Lähtiessämme liikkeelle, Bob Marleyn tahtiin, tarkoituksenamme heittäytyä rantatunnelmiin, sen nenä meni kuitenkin hetkeksi hämmentyneenä mattoon ja ehdin jo ajatella, että juuttuu sinne (videolta kuulin, että joku koira alkoi haukkui tässä kohtaa ja haukkuikin sitten koko suorituksemme ajan, vaikka muuten hallissa oli ollut aika hiljaisia koiria). Sain kuitenkin Unnan huomion taas itseeni vaikka ensimmäisistä neljästä kiepistä onnistuikin vain yksi ja meno oli todella tahmeaa. Kieppejä seuranneista pujotteluista se innostui (videolta muutos näkyy hyvin), mutta peruuttaminen edelläni ei onnistunut lainkaan vaikka olikin muuten innoissaan. Myös "ryöhii", eli hitaasti hiipiminen jäi luoksetuloksi. Tämän jälkeen ohjelma alkoi sujua paremmin ja yhdessä juostessa oli jo aivan fiiliksissä! Oma eläytyminen jäi vielä varsin suppeaksi ja huivikin viuhui vähän missä sattui, huomasin myös kohtia joita joudun ohjelmassa vielä hiomaan (yhdessä kohtaa mm.tila meinasi loppua kesken...). Tavoitteemme kuitenkin siis täyttyi pääasiassa ja ehkä palaamme vielä kehään hiotumman ohjelman kanssa. Sijoitus oli tällä kertaa 12/16, mutta vain 1-3 pisteen erolla noin viiteen edellemme sijoittuneeseen. Ennen kaikkea olen tyytyväinen, että saimme hyväksytyn suorituksen ja että Unnalla näytti olevan kivaa ja se tsemppasi hienosti sille vaikeassa tilanteessa.

Ohjelmaamme kuuluu takaperin peruuttaminen itseni ympäri, mistä moni on kysellyt, miten olen sen opettanut. Lähtökohtana oli, että koira osasi jo peruuttaa takaperin seuruussa ja myös kääntyä seuruussa peruuttaen, sen jälkeen etenin pääpiirteissään näin:
1. Peruutimme yhdessä ympyrää
2. Aloitimme yhdessä ympyrän, mutta jäinkin puolitiehen ja ohjasin yläkulmasta namilla Unnaa jatkamaan matkaa, palkkasin jo muutamasta askeleesta oikeaan suuntaan.
3. Vähensin omaa matkaani ja lisäsin asteittain Unnalta vaadittavaa liikettä.
4. Pysyin paikoillani ja ohjasin Unnan namilla koko liikkeen, nimesin sen.
5. Häivytin pikku hiljaa käsiapua ja omaa vartalon liikeapuani pois.

Loppujen lopuksi Unna oppi liikkeen aika nopeasti, kun ymmärsi, mihin pyrin. Nykyään se on yksi sen lempiliikkeistä.

Tanssikuvat: Silja Ryhänen


keskiviikko 2. elokuuta 2017

Käsivarren kierros ja vinkkejä vaelluskoiran elämään

Blogi on ollut tauolla, kun olen miettinyt sille uutta suuntaa nyt, kun Unna ei treenaa enää tavoitteellisesti. Jatkossa ote tähän tulee hieman muuttumaan ja blogin pääpaino tulee olemaan Unnan retkissä ja vaelluksissa ja siinä sivussa pyrin välillä kirjoittamaan jotain oikeaa asiaakin. Toki kerron jatkossakin Unnan ihan muitakin kuulumisia sekä muista projekteistamme esimerkiksi koulutusasioiden saralla.

Kesällä Unna vietti paljon aikaa mökkisaaressa, veneili ja vaelsi erittäin helteisen vaelluksen Käsivarren erämaassa. Aloitimme vaelluksen Didnujoelta Norjan puolelta ja kuljimme Pitsusjärven koukkaisun kautta Kalottireittiä Kilpisjärven luontotalolle, missä auringossa paahtunut auto odotti.

Nyt kuljettu vaellus oli Unnan kolmas pitkä vaellus. Lisäksi se on tehnyt lukuisia 1-3 yön telttareissuja elämänsä aikana. Reppu Unnalla oli kuitenkin nyt ensimmäistä kertaa itse kannettavana, kun olen miettinyt kestääkö sen selkä repun kantamista. Aikoinaan todettu välilevynpullistuma on kuitenkin ollut jo vuosia oireeton, joten uskalsin laittaa sille oman repun. Ruffwearin Approach Pack -reppu toimikin mainiosti. Repun sain käyttöön vasta viikkoa ennen lähtöä, joten treeniaika jäi sen kanssa aika lyhyeksi, minkä huomioin kuorman painossa. Unna on kuitenkin tottunut pitämään takkeja, pelastusliivejä, etsintävaljaita jne. päällään, joten reppu sinänsä ei aiheuttanut ihmetystä. Repussaan Unna kantoi viiden päivän ruokansa (laitoin kuudennen päivän omaan rinkkaani), tämän lisäksi sille oli repussa oma pyyhkeensä (harsovaippa), tassurasva, hunajavoide ja makuualusta (solumuovin palanen). Otin Unnalle varmuuden vuoksi myös ohuen takin mukaan, jos yöllä olisi kylmä, etteivät lihakset menisi jumiin. Takki oli kuitenkin tällä vaelluksella turha, sillä koko viikon keli oli epätavallisen helteinen, mikä loi omat haasteensa. Unna vaelsi koko reissun flexissä, joka oli kiinnitetty rinkkani lannevyöhön toisella hihnalla. Tauoilla se oli kytkettynä rinkkaani muuten.

Vaellus sujui erinomaisesti, mutta ensimmäisinä päivinä huolta aiheutui mäkäräisten puremista, jotka aiheuttivat Unnalle ikävän näköisiä peukalon pään kokoisia verenpurkaumia erityisesti nivusiin, vatsaan, peräpäähän ja korvien alueille. Niinpä sivelin Unnaa hyttysmyrkyllä ja yhdeksän yrtin voimakastuoksuisella voiteella, jonka sain vaelluskaverilta, sekä laitoin rauhoittavaa hunajavoidetta aina päivän päätteeksi puremakohtiin. Tauot Unna makasi silkkipussini alla ötököiltä turvassa ja iltaisin oli teltassa silloin kun keli (lämpötila) sen salli. Silkkipussin alla se pääsi rentoutumaan kunnolla ötököistä huolimatta ja vetelikin siellä tyytyväisenä sikeitä. Näillä eväillä selvisimme myös ötököistä ok ja mäkäräisen puremat vähenivät reissun loppua kohden. Yöt Unna nukkui sisällä teltassa kanssamme.

Unnan tassut kestivät hyvin kivikkoisen maaston ja peruskuntonsa ansiosta se jaksoi kuumassakin hyvin 10-15 km:n päivämatkat. Tärkeää oli kuitenkin huolehtia hyvin juomisesta ja vilvoitella Unnaa vesistöissä joita onneksi riitti. Välillä päästin sen kastautumaan kokonaan. Unnan vahti-intokin pysyi suht hyvin aisoissa reissussa, mistä olen iloinen. Poroja nähtiin vain yksi lähietäisyydeltä - tästä Unna "sekosi" täysin ja olisi kyllä vapaana viilettänyt poron perässä kauas taivaanrantaan... Poro tosin ei koiraa paljoakaan väistellyt.

Reissun aikana tehtiin yksi isompi vesistön ylitys, kun kahlasimme virtaavan joen yli. Valitettavasti jouduin kytkemään Unnan ylitykseen pannasta, sillä kannoin itse sen repun ja jouduin näin ollen ottamaan "valjaatkin" pois. Unna keskittyi ylitykseen hienosti ja luotti siihen, että pelastan sen jos tulee paha paikka, niinpä se ei hätääntynyt vaikka virta meinasi pariin otteeseen hetkellisesti viedä (tässä ne valjaat olisi olleet paremmat, mutta katsoin, että syvää, virtaavaa vettä oli vain niin hetkittäin, ettei jäänyt varsinaisesti "roikkumaan" virtaan kaulastaan). Erityisesti oli hienoa katsoa, kuinka tarkasti se valitsi veden alta kivet joille astua ja kivien loputtua astui reippaasti syvään veteen. Tunturista palasimme kumpikin virkistäytyneinä ja kotimatkan jälkeen Unna oli taas täynnä tarmoa! :D

Tässä vielä joitakin vinkkejä koiran kesäistä vaellusta ajatellen:
- Huomioi koiran rotu ja mieti sen mahdollinen vaatetus sen mukaan. Unna on säänkestävää rotua, mutta viileässä, vaelluspäivän jälkeen, sen lihakset menevät selvästi yöllä jumiin ilman takkia.
- Tassurasva auttaa kivikkoisessa maastossa.
- Varaa koiralle myös omat ensiapuvälineet mukaan matkaan. Unnalla oli matkassa tassusidetarpeet ja jokunen kipulääke. Kortisonivoide olisi ollut myös hyvä olla mukana hunajavoiteen ohella. Muu esiapu olisi hoitunut omasta ea-laukustani.
- Mieti, miten haluat kytkeä koiran. Itse suosin flexsiä, että saan kädet vapaaksi ja Unnalla on tilaa liikkua. Toiset tykkäävät enemmän liinasta tai juoksuvyöstä. Myös koiran paikka kulkea on makuasia (sivulla, takana vai edessä).
- Opeta koira kiertämään esteet ja selvittämään itse sotkeutuneen hihnan (säästää maastossa paljon aikaa ja hermoja!)
- Totuta koira kulkemaan erilaisilla alustoilla, vedessä, silloilla, pitkospuilla jne. Kaikki liikkuminen vapaana metsässä kehittää koordinaatiota.
- Huolehdi nesteytyksestä ja mahdollisesta viilennyksestä.
- Mieti, miten suojaat koiran ötököiltä, erityisesti jos se nukkuu absidissa.
- Jos koira nukkuu absidissa, mieti miten kytket sen yöksi.
- Muista, että koira ei ole tervetullut läheskään aina autiotupiin. Koiran kanssa vaeltaessa teltta onkin  usein ensisijainen vaihtoehto yöpymiseen.
- Teltassa nukkumista kannattaa hieman treenata etukäteen, että koira osaa rauhoittua sinne. Kaikki äänet kuuluvat telttaan hyvin.
- Mieti,mitä koira syö reissulla, totuta se tähän ruokaan ajoissa. Unnalla oli mukana matkassa sen "perusnappulat" hieman reilummin annosteltuina sekä taskuherkkuna kuivattua possun keuhkoa.

Voi olla, että tästä jäi jotain puuttumaan, mutta näillä pääsee varmasti alkuun. :) Myöhemmin luvassa tarinaa mm. koirasta purje ja/tai moottoriveneessä, ilmastoimattomalla autolla reissaamisesta koiran kanssa sekä myöhemmin syksyllä talviretkeilystä.

Kaikki kuvat ovat Kilpisjärven vaellukselta. Reppukuvassa Unna oli vapaana vain kuvassa poseeraamisen hetken verran. :)

perjantai 24. helmikuuta 2017

Arki-juttuja

Elo jatkuu. Unna on nautiskellut elämästä lumikinoksissa pyöriskellen ja liukastellut siihen malliin, että olen pelännyt, että nitkauttaa vielä selkänsä. Muutaman päivän se oli hoidossa vanhemmillani ja selvästi nautti olostaan kotiruokien äärellä. :D Eilen päästiin vähän etsimään akkojakin ja hauskaahan tuolla oli. Vauhtia aivan mahdottomasti, mutta kuunteli taas tosi kivasti ja tarkensi hyvin löytönsä. Mäkin uskoin vaihteeksi koiran nenää ja luotin sen ilmaisuun, vaikka ei tullutkaan ilmaisemaan sieltä, minne luulin jemmautujan menneen. Ihan oikeassahan tuo taas oli.

Temppuja ollaan tehty epäsäännöllisen säännöllisesti ja kaipaa kyllä selvästi aivotyötä, kun ei meinaa karvoissaan pysyä nyt, kun ollaan treenattu vähän vähemmän. Unnan kanssa on kyllä niin kivaa opetella uusia juttuja, kun se on tosi tarkka, että ohjeet ovat selkeitä, mutta myös oppii ihan supernopeasti! Ihan saan peiliin katsoa, jos ei opi jotain uutta temppua. :) Viimeisin , mikä treenattiin, oli kieriminen, mikä oli jostain syystä itselleni alkuun vaikea opettaa sille. Sitten kun tajusin, miten kerron, mitä halua - ei asiassa ollut enää mitään epäselvää. Seuraavana "projektina" sain eilen treenikaverilta ideantynkää, että opettaisin sille matkimista. Kuulosti sen verran kivalta projektilta, että täytyy tutustua asiaan paremmin.

Viime viikonloppuna retkeiltiin jäällä mahtavassa auringonpaisteessa. Unna sai juosta ison osan reissusta vapaana ja no, ääntä oli. Ilmeisesti jään avaruus ja täyteen ääneen kailottaminen olisi siitä loistava yhdistelmä. Välillä joutui jo vähän sanomaan, että josko hetkeksi hiljenisi... Nyt viikonloppuna taas telttaretkelle. Siitä enemmän ensi kerralla.

Suomenlinnassakin ehdittiin taas käydä muutama viikko sitten. Mukavan rennosti kulkee jo pääsääntöisesti keskustan vilskeessä. Lautta oli kyllä melko täynnä. Suomenlinnan koirapuistossa leikki hetken uuden (ison) koirakaverin kanssa, joka oli aidan takaa katseltuna Unnasta melkoisen jännä (oltiin puistossa ensin ja käydään siellä yleensä vain silloin, kun muita ei ole), mutta kun aikansa olivat tutustuneet verkon läpi alkoi Unnaakin jo leikityttämään. Viikko sitten temmelsivät taas Huima-lapinkoiran kanssa antaumuksella ja ehtipä tuo ajaa Huiman Onni-kissakaverin katollekin, kahteen otteeseen - hmph. Illat meillä menee rapsuteltaessa. Yhtenä iltana rapsutin tunnin, kun puhuin puhelimessa - Unna nautti. :)

maanantai 13. helmikuuta 2017

Kaikista ei tule pelastuskoiria.


Yhden aikakauden päätös. Haikea ja vaikea sellainen, mutta päätös on nyt tehty - Unnasta ei tule hälytyskoiraa. Syitä päätökseen on useita. Kaksi merkittävää syytä oli kuitenkin Unnan luonteenlaatu ja omat riittämättömät resurssini.

Teknisesti Unna olisi ollut valmis ja mietinkin pitkään, että olisin lähtenyt sen kanssa suorittamaan viranomaistarkastusta, mutta loppujen lopuksi luottoni Unnaan ei riittänyt. Koen, jotta voisimme tehdä töitä tiiminä pitäisi minun voida luottaa Unnaan täysin. Valitettavasti Unnalla yhä edelleen on jossain määrin kiinnostusta riistaan ja se yhä joskus ylireagoi impulsiivisesti sen epäilyttäväksi kokemissa tilanteissa (lähinnä äänellä, mutta silti), mikä aiheuttaa sen, etten luota siihen täysin, mikä taas heijastuu tapaani tehdä sen kanssa töitä ja häiritsee Unnan työntekoa. Koenkin, ettemme yhdessä ole tarpeeksi hyviä ja tilanne ei ole muuttunut vuosien varrella niin paljon, kuin olisin toivonut, vaikka parempaan ollaankin menty.

Toinen merkittävä syy päätökseen oli, että pelastuskoirilta vaaditaan koko ajan enemmän. Sen lisäksi, että pelastuskoirien pitää olla jatkossa entistä monipuolisempia (sekä haku- että jälkiosaaminen + tehokas työtapa), odotetaan niiltä entistä nopeampaa etenemistä valmiiksi. Valitettavasti koin, että omat ajankäytölliset resurssini eivät enää riitä tähän, eivätkä olisi riittäneet välttämättä Unnan valmiudetkaan koulutuksesta huolimatta.

Nyt hieman ihmettelen, että mitä seuraavaksi, sillä pelastuskoiratoiminta täytti viikkoni tiiviisti seitsemän vuoden ajan, osin jo ennen Unnaa. Tänä aikana koin, että teen jotain, millä on merkitystä - sain auttaa muita koirakoita eteenpäin, osallistua etsintöihin ilman omaa koiraa, kehittää yhdistystoimintaa ja kouluttaa Unnaa tavoite kirkkaana mielessä. Uskon kuitenkin, että kun jostain luopuu - tulee lopulta jotain muuta tilalle. Kaikki aikanaan. Olen iloinen siitä, mitä Unnan kanssa olemme saaneet kokea ja oppia. Hukkaan nuo vuodet eivät ole menneet. Seuraava tavoitteeni Unnalle on, että se oppisi entistä rennommaksi retkeilijäksi ja saisin sen vahtimisintoa liennytettyä edelleen.

Tähän blogiin kirjoittelen Unnan kuulumisia yhä aina silloin tällöin siitä, mitä milloinkin olemme puuhailleet. Hakua jatkamme kummankin mielenvirkistykseksi yhdistyksen toiminnan ulkopuolella sikäli mikäli löydämme treenikavereita. Viimeisen puolivirallisen treeninsä Unna teki viime perjantaina peruskokeenomaisena treeninä. Vauhtia ja intoa oli ja jemmautuneet löytyivät hetkessä. :) Isot kiitokset kaikille meidän kanssa vuosien mittaan pelastuskoirajuttuja treenanneille!

perjantai 3. helmikuuta 2017

Hyrräilyä ja vähän muuta


Blogi on ollut hieman heitteillä viime ajat. Treenejä on ollut suht harvakseltaan (pääasiassa omasta tahdostani), joten ollaan panostettu Unnan kanssa uusien temppujen opetteluun ja tanssahteluun kotona. Uusimpana temppuna oven sulkemisen jälkeen on takaperin pyöriminen mun ympäri. On siitä niin innoissaan, että pyörii välillä vaikka en sitä toivokaan ja takaperin peruuttaminen suoraan on hukassa. Luvassa siis treeniä tuon kunnolliseen ärsykekontrolliin saamiseksi ja suoraan peruuttamiseen. Takaperin peruuttaminen, eli "hyrrä" mun ympäri kuitenkin tosiaan sujuu nyt vallan loistavasti. :D

Hakutreeneissä Unna otti lähdöt jollekin vahvalle riistan hajulle (muutaman minuutin poissa) ja toisessa treenissä treenikaverit tekivät källin - enkä sitten uskonut Unnaa vaikka se monin tavoin yritti kertoa mulle löydöstään - niinpä niin. Tällöin treenailtiin lumiluolilla. Kyllä se sitten lopulta sai mut johdatettua löydölle, kun olin ensin kaikin tavoin yrittänyt sabotoida sen työskentelyä. Surkeaa toimintaa siis multa. Palauttavana se sai seuraavissa treeneissä helppoja peruspiiloja ja irrota piiloille kunnolla ja juosta täysiä. :) Ja sehän siitä oli kivaa. (Riistalähtökin tuntui olevan siitä huippu juttu, itse olin siitä aika eri mieltä...).

Viikko sitten retkeiltiin Teijon kansallispuistossa telttaretken merkeissä. Löydettiin kiva pieni saari keskeltä jäitä, mihin laitettiin teltta pystyyn. Unna sai partioida saarta rauhassa, kun ihmisiä ei juurikaan ollut liikkeellä ja näkyvyys oli hyvä joka suuntaan. Puoli seitsemän aikaan se alkoi muutamassa pakkasasteessa ja tuulessa palella niin, että tärisi, joten laitoin pompan päälle ja seitsemältä se pyysi päästä jo telttaan yöunille, missä nukkuikin sikeästi aina yhdeksään asti. Hieman oli vissiin ollut viileä yö, kun takista ja alustasta huolimatta tuli aivan liki nukkumaan, mitä tekee yleensä vain silloin, jos vähän palelee. Aamulla oli taas täynnä virtaa ja leikki itsekseen kepeillä, jääkokkareilla jne. sillä aikaa, kun söimme aamupalaa ja laitoimme tavaroita kasaan. :D


keskiviikko 11. tammikuuta 2017

Lomatunnelmia ja temppuilua


Hyvää alkanutta vuotta! Joulu sujui oikein mukavasti ja kuten kuvasta näkyy, lahjat olivat mieluisia. ;) Unna aina niin innoissaan lahjojen avaamisesta! Vieraassa paikassa Unna edusti hyvin ja muutenkin pöljäilyt olivat lomalla vähissä, vaikka ei niiltä täysin vältytty.  Kolilla seikailimme lumen ihmemaassa. Oli todella kaunista ja Unna nautti lumesta täysin siemauksin. Ensimmäinen päivä meni lähinnä kieriskellen. :) Muuten alkuvuosi on alkanut rauhallisesti.

Uusi temppu on treenin alla ja impulssikurssi lopuillaan. Oven avaus temppuna on jo aika hyvällä mallilla, mutta nyt pitää sitä vain yleistää ja saada varmuutta siihen eri suunnista ja erilaisilla oven avauskulmilla. Tänään suuntaamme taas kaupungin vilskeeseen, eilen oli ohjelmassa Huima-koiran kanssa leikkimistä. Retkeilty ollaan paljon lenkkien ohessa, viime viikonloppuna mm. Kopparnäsissä. Ihan lyhyistä retkistä koko päivän kestäviin. Itse mietin kuumeisesti vastausta erääseen Unnaakin koskevaan asiaan, mutta siitä ehkä lisää tuonnempana - katsotaan, mihin päädyn. :)