maanantai 30. lokakuuta 2017

Tuulta ja aaltojen kohinaa


Viime viikonloppuna olimme haistelemassa Unnan kanssa tuulta, merta ja sadetta Emäsalon Varlaxuddenissa. Ilta meni mukavasti kaverien kanssa, yöksi jäimme kaksin testailemaan, miten uusi pieni telttani toimii sateessa ja tuulessa. Unnan ilme oli kyllä sen näköinen, kun tajusi, että muut lähtevät ja me jäämme, että onko ihan pakko?

Aallot olivat todella isoja ja niitä kuunnellen oli hyvä nukahtaa. Unna käpertyi kylkeäni vasten ja nukuimme yön kohtalaisen hyvin - itse heräilin jonkin verran, vaikka yö olikin suhteellisen lämmin. Illalla Unna sai hyvää treeniä keittokatoksessa, kun nuorten porukka pyöri ensin katoksen lähimaastossa ennen kuin saapui tulien ääreen. Unna otti lopulta tulijat oikein asiallisesti vastaan.

Projektimme vahtimatta paras etenee siis hissukseen, mutta onnistumisia on nykyään aika usein, vaikka aina ei toki ylilyönneiltä vältytäkään. Jos itse olen hereillä ja askeleen Unnaa edellä, menevät asiat yleensä kutakuinkin kuten toivoisinkin.

Sunnuntaina retkiaamumme valkeni sateisena, mutta tuuli oli hieman tyyntynyt. Kiersimme Varlaxuddenin (se oli kokonsa puoesta nopeasti kierretty) ja totesimme, että ensimmäiset kalastajat olivat saapuneet jo varhain paikalle. Seuraavaa retkeä en ole vielä suunnitellut, mutta se voikin olla jo varsin talvisissa tunnelmissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti