Arki-juttuja

Elo jatkuu. Unna on nautiskellut elämästä lumikinoksissa pyöriskellen ja liukastellut siihen malliin, että olen pelännyt, että nitkauttaa vielä selkänsä. Muutaman päivän se oli hoidossa vanhemmillani ja selvästi nautti olostaan kotiruokien äärellä. :D Eilen päästiin vähän etsimään akkojakin ja hauskaahan tuolla oli. Vauhtia aivan mahdottomasti, mutta kuunteli taas tosi kivasti ja tarkensi hyvin löytönsä. Mäkin uskoin vaihteeksi koiran nenää ja luotin sen ilmaisuun, vaikka ei tullutkaan ilmaisemaan sieltä, minne luulin jemmautujan menneen. Ihan oikeassahan tuo taas oli.

Temppuja ollaan tehty epäsäännöllisen säännöllisesti ja kaipaa kyllä selvästi aivotyötä, kun ei meinaa karvoissaan pysyä nyt, kun ollaan treenattu vähän vähemmän. Unnan kanssa on kyllä niin kivaa opetella uusia juttuja, kun se on tosi tarkka, että ohjeet ovat selkeitä, mutta myös oppii ihan supernopeasti! Ihan saan peiliin katsoa, jos ei opi jotain uutta temppua. :) Viimeisin , mikä treenattiin, oli kieriminen, mikä oli jostain syystä itselleni alkuun vaikea opettaa sille. Sitten kun tajusin, miten kerron, mitä halua - ei asiassa ollut enää mitään epäselvää. Seuraavana "projektina" sain eilen treenikaverilta ideantynkää, että opettaisin sille matkimista. Kuulosti sen verran kivalta projektilta, että täytyy tutustua asiaan paremmin.

Viime viikonloppuna retkeiltiin jäällä mahtavassa auringonpaisteessa. Unna sai juosta ison osan reissusta vapaana ja no, ääntä oli. Ilmeisesti jään avaruus ja täyteen ääneen kailottaminen olisi siitä loistava yhdistelmä. Välillä joutui jo vähän sanomaan, että josko hetkeksi hiljenisi... Nyt viikonloppuna taas telttaretkelle. Siitä enemmän ensi kerralla.

Suomenlinnassakin ehdittiin taas käydä muutama viikko sitten. Mukavan rennosti kulkee jo pääsääntöisesti keskustan vilskeessä. Lautta oli kyllä melko täynnä. Suomenlinnan koirapuistossa leikki hetken uuden (ison) koirakaverin kanssa, joka oli aidan takaa katseltuna Unnasta melkoisen jännä (oltiin puistossa ensin ja käydään siellä yleensä vain silloin, kun muita ei ole), mutta kun aikansa olivat tutustuneet verkon läpi alkoi Unnaakin jo leikityttämään. Viikko sitten temmelsivät taas Huima-lapinkoiran kanssa antaumuksella ja ehtipä tuo ajaa Huiman Onni-kissakaverin katollekin, kahteen otteeseen - hmph. Illat meillä menee rapsuteltaessa. Yhtenä iltana rapsutin tunnin, kun puhuin puhelimessa - Unna nautti. :)

Kaikista ei tule pelastuskoiria.

Yhden aikakauden päätös. Haikea ja vaikea sellainen, mutta päätös on nyt tehty - Unnasta ei tule hälytyskoiraa. Syitä päätökseen on useita. Kaksi merkittävää syytä oli kuitenkin Unnan luonteenlaatu ja omat riittämättömät resurssini.

Teknisesti Unna olisi ollut valmis ja mietinkin pitkään, että olisin lähtenyt sen kanssa suorittamaan viranomaistarkastusta, mutta loppujen lopuksi luottoni Unnaan ei riittänyt. Koen, jotta voisimme tehdä töitä tiiminä pitäisi minun voida luottaa Unnaan täysin. Valitettavasti Unnalla yhä edelleen on jossain määrin kiinnostusta riistaan ja se yhä joskus ylireagoi impulsiivisesti sen epäilyttäväksi kokemissa tilanteissa (lähinnä äänellä, mutta silti), mikä aiheuttaa sen, etten luota siihen täysin, mikä taas heijastuu tapaani tehdä sen kanssa töitä ja häiritsee Unnan työntekoa. Koenkin, ettemme yhdessä ole tarpeeksi hyviä ja tilanne ei ole muuttunut vuosien varrella niin paljon, kuin olisin toivonut, vaikka parempaan ollaankin menty.

Toinen merkittävä syy päätökseen oli, että pelastuskoirilta vaaditaan koko ajan enemmän. Sen lisäksi, että pelastuskoirien pitää olla jatkossa entistä monipuolisempia (sekä haku- että jälkiosaaminen + tehokas työtapa), odotetaan niiltä entistä nopeampaa etenemistä valmiiksi. Valitettavasti koin, että omat ajankäytölliset resurssini eivät enää riitä tähän, eivätkä olisi riittäneet välttämättä Unnan valmiudetkaan koulutuksesta huolimatta.

Nyt hieman ihmettelen, että mitä seuraavaksi, sillä pelastuskoiratoiminta täytti viikkoni tiiviisti seitsemän vuoden ajan, osin jo ennen Unnaa. Tänä aikana koin, että teen jotain, millä on merkitystä - sain auttaa muita koirakoita eteenpäin, osallistua etsintöihin ilman omaa koiraa, kehittää yhdistystoimintaa ja kouluttaa Unnaa tavoite kirkkaana mielessä. Uskon kuitenkin, että kun jostain luopuu - tulee lopulta jotain muuta tilalle. Kaikki aikanaan. Olen iloinen siitä, mitä Unnan kanssa olemme saaneet kokea ja oppia. Hukkaan nuo vuodet eivät ole menneet. Seuraava tavoitteeni Unnalle on, että se oppisi entistä rennommaksi retkeilijäksi ja saisin sen vahtimisintoa liennytettyä edelleen.

Tähän blogiin kirjoittelen Unnan kuulumisia yhä aina silloin tällöin siitä, mitä milloinkin olemme puuhailleet. Hakua jatkamme kummankin mielenvirkistykseksi yhdistyksen toiminnan ulkopuolella sikäli mikäli löydämme treenikavereita. Viimeisen puolivirallisen treeninsä Unna teki viime perjantaina peruskokeenomaisena treeninä. Vauhtia ja intoa oli ja jemmautuneet löytyivät hetkessä. :) Isot kiitokset kaikille meidän kanssa vuosien mittaan pelastuskoirajuttuja treenanneille!

Hyrräilyä ja vähän muuta

Blogi on ollut hieman heitteillä viime ajat. Treenejä on ollut suht harvakseltaan (pääasiassa omasta tahdostani), joten ollaan panostettu Unnan kanssa uusien temppujen opetteluun ja tanssahteluun kotona. Uusimpana temppuna oven sulkemisen jälkeen on takaperin pyöriminen mun ympäri. On siitä niin innoissaan, että pyörii välillä vaikka en sitä toivokaan ja takaperin peruuttaminen suoraan on hukassa. Luvassa siis treeniä tuon kunnolliseen ärsykekontrolliin saamiseksi ja suoraan peruuttamiseen. Takaperin peruuttaminen, eli "hyrrä" mun ympäri kuitenkin tosiaan sujuu nyt vallan loistavasti. :D

Hakutreeneissä Unna otti lähdöt jollekin vahvalle riistan hajulle (muutaman minuutin poissa) ja toisessa treenissä treenikaverit tekivät källin - enkä sitten uskonut Unnaa vaikka se monin tavoin yritti kertoa mulle löydöstään - niinpä niin. Tällöin treenailtiin lumiluolilla. Kyllä se sitten lopulta sai mut johdatettua löydölle, kun olin ensin kaikin tavoin yrittänyt sabotoida sen työskentelyä. Surkeaa toimintaa siis multa. Palauttavana se sai seuraavissa treeneissä helppoja peruspiiloja ja irrota piiloille kunnolla ja juosta täysiä. :) Ja sehän siitä oli kivaa. (Riistalähtökin tuntui olevan siitä huippu juttu, itse olin siitä aika eri mieltä...).

Viikko sitten retkeiltiin Teijon kansallispuistossa telttaretken merkeissä. Löydettiin kiva pieni saari keskeltä jäitä, mihin laitettiin teltta pystyyn. Unna sai partioida saarta rauhassa, kun ihmisiä ei juurikaan ollut liikkeellä ja näkyvyys oli hyvä joka suuntaan. Puoli seitsemän aikaan se alkoi muutamassa pakkasasteessa ja tuulessa palella niin, että tärisi, joten laitoin pompan päälle ja seitsemältä se pyysi päästä jo telttaan yöunille, missä nukkuikin sikeästi aina yhdeksään asti. Hieman oli vissiin ollut viileä yö, kun takista ja alustasta huolimatta tuli aivan liki nukkumaan, mitä tekee yleensä vain silloin, jos vähän palelee. Aamulla oli taas täynnä virtaa ja leikki itsekseen kepeillä, jääkokkareilla jne. sillä aikaa, kun söimme aamupalaa ja laitoimme tavaroita kasaan. :D