Pääsiäistreenejä ja -retkeilyä

Pääsiäinen meni mukavasti retkeillessä ja treenatessa. Perjantaina ja maanantaina treenattiin ja sunnuntaina oltiin Porkkalanniemessä retkellä. Metsässä kuljettiin toki muutenkin ja Unna pääsi leikkimään taas Huima-lapinkoiran kanssa.

Perjantaina tehtiin pieni etsintätreeni kolmella löydöllä, joista yksi heilutteli nakkia Unnan nenän edessä. Vauhtia oli taas neidillä melkoisesti ja ensimmäisen nouti n. 100 metrisen irtoamisen kera - hyvä kun rullaa malttoi luovuttaa. Toisena oli nakki-tyyppi. Tarkoitus oli, että Unna ei nakkia saisi, mutta salamannopeasti se oli napannut nakin suoraan kädestä (yllättävää röhkeyttä!) :D ja heti sen perään rullan suuhunsa. Kolmannelle irtosi myös jonkin verran. Ohjattavuus säilyi koko ajan, mutta vauhtia oli tosiaan melkoisesti!

 Maanantain treeneissä vuorossa oli paikkaa vaihtava löytö. Irtosi taas sen 100 metriä ensimmäiselle ja haki paikkaa vaihtavan ykkösenä. Ilmaisusta palasi löytöpaikalle ja pieni hetki meni, ennen kuin tajusi piilon nyt tyhjäksi. Hämmennystä seurasi muutama hassu pomppuloikka ja pikku pyörähdys, kunnes löysi kadonneen uudestaan ja ilmaisi uusiksi. Multa ei nyt apuja kysellyt, mistä olin kovin iloinen. Kaksi muutakin löytyivät varsin vauhdikkaissa merkeissä. :) Treenimäärät eivät ole vieläkään sitä mitä toivoisin, mutta ainakin intoa on vähintään tuplasti! :D

Porkkalanniemen retki meni rauhallisissa tunnelmissa. Unna joutui retkeilemään kytkettynä, kun väkeä oli jonkin verran ja alueella liikkuu peuroja niin kovin kovasti (kevät on saanut Unnan taas kiinnostumaan metsän asukeista aiempaa enemmän), joten luotto ei ole tässä asiassa aivan sataprosenttinen juuri nyt. Syötiin eväät nuotiopaikalla ja Unna järsi löytämäänsä peuran sarvea. Ihmisiä vain ilmestyi yhtäkkiä hirmuisesti eri suunnista ja jouduin hieman "neuvottelemaan" Unnan kanssa vahtimisen voluumista ja tarpeesta... huoh. Kaksi muuta kuvaa ovat meidän päivälenkiltä.

Treenikuvat: Ismo Mannila

Uudessa kodissa

Ollaan asuttu Unnan kanssa uudessa kodissa nyt kolmisen viikkoa. Tämä oli ensimmäinen kerta, kun se muutti. Asumismuoto sinänsä ei muuttunut, sillä muutimme rivitalosta toiseen rivitaloon. Ensimmäiset päivät Unna oli hieman ihmeissään ja kulki perässäni, myös yksinjääminen oli vaikeaa ja se sai muutaman eroahdistuskohtauksen. Pyrin kuitenkin tekemään aamurutiinit mahdollisimman tavanomaisesti, jätin myös radion päälle ja tein sille pesän pöydän alle sen lisäksi, että poistuin vähän väliä lyhyiksi ajoiksi joko kokonaan ulos (varastoon jne.) tai ihan vain välioven taakse. Toimenpiteet ilmeisesti auttoivat, sillä kolmantena yksinolopäivänä se oli stressannut selvästi vähemmän ja neljäntenä heräsi rentona, kun tulin kotiin. Sittemmin se on nukkunut eteisen matolla ja herännyt siitä kotiintulooni. Entiset metkutkin ovat palanneet, kuten sängyn myllääminen ja siellä nukkuminen, kun on yksin. Liekö se on sille jotenkin rauhoittavaa, kun kaivaa aina tyynyni esille...

Asuntoon kuuluville äänille Unna jurraillee ihmeen valikoiden. Lasten pulkkamäen äänet eivät aiheuttaneet sen mielestä mitään toimenpiteitä, mutta välillä pitää jurrata jollekin, mitä en edes kuule! Aika maltillista vahtiminen on ollut kuitenkin ja olemme jopa onnistuneet kulkemaan ulko-ovesta sisään ja ulos ilman yhtään haukahdusta, vaikka pihalla on ollutkin ihmisiä! Vielä tähän pitää kuitenkin panostaa.

Lenkkimetsiin ollaan tutustuttu hiljalleen ja paljon on vielä valloittamatta. Luksusta, kun metsät alkavat tien toiselta puolelta! Sadan metrin päässä on myös agilityhalli, harmi, että Unnasta ei ole agiin, mutta ainakin saadaan tehdä ohitustreenejä juuri niin paljon kuin huvittaa. :D Unnan ohitusten sujuvuus riippuu kovasti päivästä ja vastaantulijasta. Välillä se on kovin cool ja rento muita ohittaessaan, välillä pitää pörhistellä ja hieman kommentoida - ikuisuusprojekti.

Kaiken kaikkiaan muutto on kuitenkin sujunut siis mukavasti. Tästä se taas lähtee! Sisäkuvassa lajittelen pikkutavaroita paikoilleen - Unna oli huomiota vailla ja tunki väkisin kaiken keskelle ja päälle! :) Ulkokuvassa ollaan kotimetsissä lenkillä.

Kun kreikkalainen maahan putosi...

Maaliskuun hälytreeneissä tehtävänämme oli tarkistaa kaksi aluetta Ruskeasannan hautausmaan ja lentokentän aidan välistä. Alueet eivät olleet suuren suuria, mutta ne käsittivät muutaman jäätyneen lammen, vanhoja betonirakenteita, joista muodostui useita metrejä korkeita jyrkänteitä, sekä massiivisia kiviharjanteita ja syviä monttuja. Alueen reunalla lähtivät lentokoneet ilmaan. Etsittävänä oli kaksi juhlimassa ollutta nuorehkoa miestä, joista toinen oli kreikkalainen eikä puhunut suomea.

Tein etsintäsuunnitelman maaston muodot ja ilman liikkuminen huomioon ottaen (ilma liikkui varsin vähän) ja lähdimme liikkeelle. Noin viiden minuutin etsimisen jälkeen Unna nosti lumessa kulkevat jäljet ja lähti ajamaan niitä, samoja jälkiä tuli jäljet myös poispäin ja alkuperäiset jäljet näyttivätkin loppuvan betonirakennelman seinämään. Nousimme takaisin tielle, mutta hetken päästä muutimme suunnitelmaa hieman, niin, että lähdin tarkistamaan betonirakennelman toista puolta. Kohta huomasin puolessa välissä rakennelmaa kielekkeen, jonne meni kapea polun tapainen, kielekkeeltä alas oli noin neljä metriä pudotusta. Päästin Unnan liinassa tutkimaan kielekettä ja se merkkaili siellä vahvasti – itse en uskaltanut mennä kielekkeelle asti, sillä keikuin nyt jo paikassa, johon ei ehkä olisi ollut järkevää mennä liukkaalla kelillä. Koira puolestaan kiskoi liinassa kielekkeen reunaa kohti ja haukkui merkitsevästi… Kartturille totesin, että joku on varmaan ollut kielekkeellä vastikään, kun koira noin merkkaa. Vastentahtoisesti se tuli pois ja ilmaisi turhautuneena kartturin. Jälkikäteen voi todeta, että kaikki mahdollisuudet olisi voinut pohtia vieläkin tarkemmin läpi…

Jatkoimme alueen läpikäyntiä ja tarkastimme ensimmäisenä lentokenttään rajautuvan alueen ja totesimme sen tyhjäksi. Sen jälkeen lähdimme alakautta lähestymään betonirakenteita. Tarkoituksena oli ensin halkaista alue kauempaa rakennelmista, mutta kun Unna alkoi ottaa heikkoa hajua ja lähti kulkemaan kohti rakennelmia, vaihdoimme suunnitelmaa. Matkalla tarkastimme betonirenkaat, mutta mitä lähemmäs betonirakennelmaa tulimme (rakennelmat sijaitsivat korkeareunaisen solan päässä), sitä enemmän koira otti hajua ylös. Lähestyessämme aivan solan kärkeä reaktiot loppuivat ja päätimme tarkistaa yläosat sitten kun solan pääty oli tsekattu. Solan päädyssä oli epävirallinen kaatopaikka ja hetken emmin uskallanko koiraa sinne laskeakaan, mutta samaan aikaan, kun Unna oli sinne jo matkalla huomasi kartturi ihmismytyn roinan takana. Annoimme Unnan sitten hoitaa homman loppuun. Haju ei levinnyt uhrista juuri ollenkaan ja Unna tuntui loppujen lopuksi  näkevän henkilön ennen kuin haistoi – viideksi sekunniksi se jähmettyi paikoilleen ja kävi sitten luona ja ilmaisi iloisesti. Unnan tullessa ilmaisemaan kreikkalainen juhlija pompsahti istumaan ja tervehti iloisesti! Unna palasi löydölle ottamaan kohteliaasti rapsutukset vastaan. Lumi oli valeltu viinalla, mutta se ei näyttänyt häiritsevän Unnaa ainakaan enää.

Loppujen lopuksi selvisi, että hyväkuntoinen kreikkalainen löydettävämme oli ”pudonnut” betonirakennelmilta – hänet oli laskettu alas löytöpaikalle köydellä, jolloin jälkiä ei luonnollisesti alas ollut jäänyt ja haju oli jäänyt leijailemaan ylös. Jäljet treenin alussa olivat johtaneet betonirakennelman päälle. Koira oli haistanut hyvin, mutta me ihmiset ei tajuttu – ja kyllä, kaikin tavoinhan Unna oli siellä kielekkeellä yrittänyt kertoa, että nyt haisee ja paljon. Luin siis koiraa oikein, mutta en tajunnut ympäristön antamia vihjeitä tapahtuneesta. Hyvä treeni – ehkä muistan tämänkin taas jatkossa! Viiden minuutin sijaan pudonneen löytymiseen meni nyt puolitoista tuntia…

Metsänkarjuja ja nuotiotulta hälytreenissä

Viikonlopun hälytreenissä oli kaikkea jännää, mutta metsänkarju, metsänkeiju eivätkä tissitkään osuneet meidän matkalle (tai viimeiset olisivat osuneet, mutta Unna ei bongannut niitä). Treenattiin Ohkolassa, missä tarina kertoi, että kolme lasta oli murtautunut nuorisoseurantalon näytelmävarastoon ja kadonneet sitten. Lapsia oli etsimässä myös omaisia.

Päivän aikana saimme kolme pientä aluetta tarkistettavaksi. Ensimmäinen oli VPK:n tiloissa, missä oli jänniä hajuja (öljyä jne.) ja paljon pikkuhuoneita. Unna kulki urheasti ritilärappusia vaikka sitä pelotti aivan hirvittävästi - se on niin liikuttava, kun selvästi mun takia haluaa yrittää. <3 Rakennus todettiin tyhjäksi, paitsi harjoitukseen kuulumattoman henkilön Unna löysi rakennuksesta seisoskelemasta ja ilmaisi hänet. Ylätasanteelta löysimme me ihmiset peruukin.

Toinen alue oli pieni metsäpläntti koulun ja hiihtoladun vieressä. Koululla oli toinen koirakko etsimässä. Alue oli nopeasti tarkastettu tyhjäksi (siellä piti kuulemma olla ihmisen hahmoon muotoiltu metsänkarju maassa makaamassa, mutta loppupurun aikana huomattiin, että karju olikin hieman viereisellä alueella ja meihin nähden väärällä puolella tuulta).

Viimeinen alue oli metsäteiden tienvierustojen tarkastusta. Tien päästä löytyi nuotio, koira ja mies. Unna huomasi nuotion ja lähti menemään kohti, mutta kun huomasin toisen koiran, pysäytin Unnan ja pidin kiinni sen aikaa, että kartturi kävi tiedustelemassa tilannetta - paikalta löytyi "lapsen isä" makkaraa paistelemasta ja koira katseli kytkettynä muutaman metrin päässä. Miehellä ei ollut hätää, joten päästin Unnan treenin vuoksi vielä ilmaisemaan tutun miehen. Oli ensin menossa koiran luo, mutta pienellä suullisella ohjauksella antoi sen olla ja meni kerjäämään makkaraa... Rulla-vihjeestä tuli luokse ilman rullaa... mutta toisella yrityksellä onnistui ohittamaan häiriöt ja ilmaisi löydön onnistuneesti. Paluumatkalla Unna löysi vielä hieman avustetusti hatun (löydettiin se ensin ja kierrettiin sen ympäri, jonka ilmaisi pienen pohdinnan jälkeen). Tissitkin olisivat olleet siellä jossain, mutta niitä ei löydetty. Vähän erilainen hälytreeni siis.

Pohjalla Unnalla oli muutto uuteen asuntoon ja ensimmäinen yö uudessa kodissa, matkustelua vieraassa autossa ja treenipaikalla runsaasti odottelua. Siihen nähden teki oikein kivasti hommia. :)