Me ollaan vaan ja hengaillaan...

Hiljaiselo Unnan kanssa jatkuu. Treenit ovat olleet minimissä ja Unna on kunnostautunut sinkoilemalla pupujen ja peurojen perään... hmm. Pientä ryhtiliikettä kaivattaisiin nyt kummallekin! Kuluneen viikon olin itse reissussa ja Unna oli hoidossa - viikon hihnalenkkien jälkeen oli tänään sitten vauhtia senkin edestä! Huomenna pitäisi olla kuitenkin treenien vuoro. Nyt kun mahdollisuutta säännölliseen treenailuun ei ole, huomaa entistä paremmin sen, kuinka tärkeää se on. Toivottavasti elämä tästä taas pikku hiljaa menisi arkisiin uomiinsa niin, että treenailukin taas onnistuisi entiseen malliin.

Tavoitteita pitää olla (silloinkin, kun ne tuntuvat kaukaisilta...)

Uuteen vuoteen! Tai no, onhan tätä vuotta jo eletty puolenkuun verran. Vuodenvaihde
meni mukavasti - Unna jurraili jonkin verran rakettien äänille, mutta eipä juuri muuta. Muutenkin vuosi on alkanut rauhallisissa tunnelmissa, kun olen itse sairastanut koko alkuvuoden, joten Unnakin on sitten viettänyt täysin kotikoiran elämää ulkoillen vapaana, leikkien keppileikkejä ja ryöstellen herkkuja aina kun silmä on välttänyt - tyytyväiseltä on vaikuttanut. Lumi on ilahduttanut erityisesti porokoiraa eikä kovat pakkasetkaan ole haitanneet.

Tämän vuoden suhteen haaveilen, että päästäisiin jo ainakin hyvin lähelle Unnan valmistumista oikeaksi pelastuskoiraksi, mutta toisaalta vielä on runsaasti asioita, joihin haluan saada varmuutta (sekä itselleni että Unnalle). Jos loppuvuodesta tuntuu itsestä hyvältä, niin sitten voisi miettiä viranomaistestausta (Virta), mutta jos ei tunnu, niin sitten ei kiirehditä. Näillä näkymin Unnalle olisi tulossa kaverikin kesällä, joten kaikenlaista on meidän elämässä tiedossa.