Juhannusta, jumeja ja jälkeä

Juhannusterveisiä Unnalta. Suunnitelmat muuttuivat juhannuksena vauhdikkaasti, mutta päädyttiin lopulta mökille Hangon saaristoon. Unnalla oli taas hirmu kiire veneeseen ja hirmu kiire saareen - tykkää olla. Harmillista oli, että sinilevää oli tosi paljon, eikä uiminen ollut mahdollista. Saarielo meni Unnan osalta luuta kaluten, nukkuen, lasten touhuja katsellen ja itsekseen tontilla vaellellen. Kun tiedän, ettei tontille ole kukaan tulossa (ja muut mökit kaukana), on se helppo jättää ulos itsekseenkin - ei lähde kauas, enimmillään katoaa nukkumaan mökin alle. Aamulla oli kivaa vaan avata pikkumökin ovi ja päästää se nuuhkuttelemaan omiaan - ja itse jatkaa unia. :)

Leppoisan elämän kääntöpuolena on ollut, että Unna on viime aikoina ollut jotenkin kärttyinen ja muutenkin hieman outo. Epäilen, että selkä on mennyt jumiin, kun kesäkuun laser on käymättä. Ensi maanantaina on onneksi aika. Vapaana kirmailee kyllä ihan entiseen malliin. Eilen oli viimeinen kerta koiratanssia ja oli siellä vähän veto poissa + aika kipakka muille koirille, jos tulivat liian lähelle. Toivottavasti kyse on vaan jumeista.

Saaressa tein minijäljen. Unna näki, kun tein sen eikä olisi millään malttanut puolta tuntia, että pääsi sen ajamaan - sitten olikin intoa niin paljon, että tarkkuus hieman kärsi. Jälki oli sammaleisella kalliolla. Nyt palataan ihan alkeisiin jäljessä, että en kouluta sille jotain, mitä on vaikea myöhemmin muuttaa. Perjantaina olisi luvassa etsintätreeniä rakennetussa taajamassa, hyvä. Ensi viikolla aloitetaankin loma ja suunnataan heti loman alkuun lappalaiskoirien leirille Rokualle. Sitä odotellessa. :)

Hienoa työtä, Unna!

Maanantaina oli vuorossa kokeenomaista treeniä, kun havahduin, että syksyllä voisi mennä taidontarkistukseen. Sinänsä en epäillyt, että ongelmia loppukokeenomaisessa päiväkoetreenissä olisi, mutta onhan se hyvä ylläpitää kummankin koerutiinia ja aina voi tulla jotain yllättävää.

Alue oli mukavan monipuolinen, haastavakin. Odotusalueen vieressä, erittäin tiheää pusikkoa, hyvin kosteaa, vesilammikkoja ja isoja ojia, syviä monttuja ja kallionkoloja, tiheää aluskasvillisuutta, rinnettä ja kaistale kalliota. Hallinta osuus oli ihan siinä alueen vieressä, mutta hyvinhän tuo Unna ne teki. Odotellessani "testaajaa" makuutin sitä vielä paikallani leikkihäiriössä - huidoin ja viuhdoin kepillä sen edessä, pyörin ympärillä, heittelin keppiä ylös ja muutaman metrin päähän koirasta, naputtelin maahan jne., malttoi erinomaisen hyvin vaikka innoissaan sitten leikkiin intoutuikin, kun luvan sai. :)

Ennen lähtöä alueelle alkoi alueelta kuulua kovasti lasten ääniä ja lopulta äänten aiheuttajat (kolme 8 - 9 -vuotiasta) ilmestyivät meidänkin luokse ihmettelemään, mitä tehdään. Halusivat sitten lähteä mukaan katsomaan, mitä tapahtuu, joten lähdettiin treeniin perässämme ratamestari, testaaja ja kolme vierasta lasta. Eipä noista häiriötä ollut ja oli varmasti lapsilla kotona kerrottavaa, missä olivat olleet. :)

Unna oli aivan huippu, liikkui kivalla etäisyydellä ja irtosi hyvin hajuille. Oli hienosti kuulolla ja ohjattavissa. Ensimmäinen löytö tulikin kolmessa minuutissa, puunrungon päällä istuva. Toinen löytyi syvän vedettömän ojan pohjalta tiukasti pressutettuna ja kolmas kivenlohkareiden keskeltä pressutettuna. Aikaa meni käytettävistä olevista 30 minuutista 11 minuuttia (alueen koko 3 ha). Meni siis vielä paremmin kuin odotin ja olin tällä kertaa myös omaan toimintaani tyytyväinen.

Kehittyminen on ihmeellinen asia - nyt ne samat asiat, jotka joskus tuntuivat täysin saavuttamattomilta ja mahdottomilta tuntuvatkin lähes helpoilta! Jotain on siis taidettu tehdä oikein ja ne sadat tunnit metsässä, ja milloin missäkin tarpoen ja kykkien ovat kannattaneet. Se antaa myös hurjasti uskoa siihen, että voidaan vielä saavuttaa se lopullinen tavoite. Juuri nyt se tuntuu täysin mahdolliselta vaikka töitä on tehtävä edelleen ja uudet jälkivaateet tuovat uusia haasteita matkalle. Näillä eväillä voi kuitenkin jatkaa hyvillä mielin eteenpäin.

Kuva: Päivi Kokko

Haku - jälki - haku - jälki...

Treenit jatkuvat. Omituista, kun itsestä tuntuu koko ajan, että eihän me juuri edes nyt treenata, mutta treenipäiväkirja kertoo loppujen lopuksi jotain muuta. Olen päässyt lopultakin kiinni henkisestikin jälkitreenailuun - sitä vaan tekee kaiken aika kantapään kautta, vaikea laji tuokin. Toisaalta sitten ne hetket, kun oivaltaa jotain, ovat hienoja.

Hieman jälkitreenit selvästi tässä vaiheessa sekoittavat Unnaa hakujutuissa. Tulee joitakin sellaisia hassuja juttuja, mitä ei ole ollut koskaan ennen - kuten että nostaa haussa jäljen esineeltä, jäljestää saman tien maalille, ilmaisee ihmistä ja viekin ensin näytölle esineelle. Tai että jääkin näytölle puoliväliin näyttömatkaa (??), vei kyllä perille, kun kysyin, että mitä ihmettä se sekoilee! :D

Tänään ajettiin 400 metrinen toisen henkilön kävelemä jälki. Nosto oli ok, mutta alkumetrit melkoista säätöä, ekalta esineeltä alkoi kuitenkin sujua! Pari kertaa hukkasi vielä, mutta nosti uusiksi varsinkin toisella kerralla tosi hienosti. Loppujälki meni superisti ja esineilmaisutkin olivat erinomaisia, vain yksi esine jäi maastoon. Olen ihmetellyt, miksi esineet välillä ovat niin hyviä vahvisteita ja joskus taas ei, ja nyt yhden taannoisen treenin myötä taisin tajuta - vain ne esineet, joissa on jäljentekijän haju vahvimpana ovat vahvisteita, mutta jos esineet ovat lähtökohtaisesti jonkun muun ja jäljentekijän vain hetken hajustamia, ne eivät toimi vahvisteina! Tarkka neiti mulla! Nyt kun asiaa ajattelee, niin ihan loogistahan tuo... Nyt jatketaan treenejä runsailla esinevahvisteilla ja vahvistetaan näin tarkkuutta, ettei noita täydellisiä hukkia edes tulisi. Pari pitkäksi mennyttä kulmaa korjasi taas tänään tosi hienosti. Tarkkana saa olla myös tuulen kanssa ja missä ollaan kuljettu muuten suhteessa jälkeen - ilmavainuisena käyttää tosi herkästi ilmavainua, jolloin jälkikin hukkuu helposti. Näillä oivalluksilla siis eteenpäin! Tämän päivän jäljellä oli ikää 1 h 20 min.

Hyviä juttuja viime aikojen ilmaisutreeneistä: rulla pysyy erinomaisesti vaikka hukkaisi mut, reagoinnit hyviä, liikkuva ja puhuva vieras pitkästä aikaa meni oikein hyvin. Työt jatkuvat, mutta juuri nyt mulla on hyvä fiilis tuon ja meidän tekemisen suhteen. Ja se kai on pääasia.

Unnaa nyppi kuvissa, että otan vain valokuvia, kun pitäisi päästä jo hommiin. :D

Pieni yöretki

Viikonloppuna oltiin yöretkellä Kopparnäsissä. Mentiin illan suussa, yövyttiin ja lähdettiin puolen päivän aikaan. Mukana oli Murri-poro emäntineen. Unna oli ilahtunut, kun sai leikkikaverin ja muutenkin se ilahtuu aina kovasti retkistä. Ennen leiriytymistä saivat koirat riekkua yhdessä, mutta leirielämää viettivät sitten kytkettyinä. Harmittaa aina pitää Unnaa leirissä kiinni, kun ei se mihinkään lähtisi, mutta itselle se on helpompaa - Unna kun ei toivota mahdollisia vieraita kovinkaan lämpimästi tervetulleeksi... ilman tuota erittäin vahvaa reviiritietoisuutta se olisikin lähes täydellinen leirikoira. Toinen ikävä puoli on sen erittäin vahva resurssitietoisuus, eli saa olla tarkkana, ettei kaksi koiraa havittele samoja eväitä tai Unna luule sen toisenkin pyrkivän apajille... Unnaa itseään tuskin kiinniolo haittasi. Siinäpä tuo tähysti ja pötkötteli, kuten aina.

Telttayö meni taas loistavasti. Alkuyöstä ja aamusta Unnan piti olla aivan lähellä ja nukahdinkin karvaiset korvat lähes suussani. Nyt oli onneksi aamulla makuupussi auki, sillä Unna yrittää aina päästä tunkemaan kuonon kasvoihini, kun herään ja jos makuupussi on kovin tiukasti kiinni, iskee itselleni aina paniikki kun suuaukko on täynnä kuonoa ja karvaa... Kiva sen kanssa on kuitenkin aina retkeillä.

Tänään oltiin koiratanssissa. Unna on siitäkin innoissaan. Kotona yritin tehdä meille koreografiaa - ei ole helppoa ei...








Unnan ja Murrin kuva: Riitta Lappalainen

Se viimeinen kulma...

Tiistaina päästiin Unnan kanssa tekemään kunnon etsintätreeniä. Alue oli Klaukkalassa korkean mäen päällä ja sivustoilla ja sisälsi isoja korkeuseroja, jyrkänteitä, kalliotasanteita, pitkää heinikköä, tiheää nuorta puustoa, kallion lakea ja perusmetsää. Alueella meni jonkin verran polkuja ja törmättiinkin matkan varrella myös kahteen maastopyöräilijään ja koiranulkoiluttajaan. Näihin Unna reagoi haukkumalla paikoillaan (kauempana) kunnes pyysin luokse.

Alueen korkeuserojen jne. vuoksi jaoin sen tällä kertaa kolmeen eri lohkoon. Aloitettiin aloituspistettä lähimmästä lohkosta ja huomasin lohkon lähes tarkastettuamme, että nurkkaan jäi kallioinen hieman isompi läntti, jonka olimme kulkeneet jyrkänteen alapuolelta ja kallion laelta, mutta jota en olisi sanonut tarkastetuksi. Totesin kuitenkin kartturille (kun reittimme jatkui niin luontevasti eteenpäin...), että oikeassa etsinnässä kävisin sen läpi nyt, mutta käydään nyt tämä muu alue ensin ja katsotaan se sitten vielä viimeisenä, jos mitään ei löydy...

Jatkoimme vielä hetken ykköslohkossa ja Unna reagoi vahvasti hajuun. Lähdin tukemaan sitä ja kohta näinkin sen tarkentavan jotain ja menevän maahan makaamaan, mihin jäi tapittamaan mua... Menin katsomaan ja esinehän siellä oli. Näkyi tässä viime aikojen aktiivisempi jälkitreeni, sillä jäljellä ilmaisee esineet maassa maaten, mutta vapaana etsiessään odotan rullailmaisua. Täytyy seuraavassa treenissä olla itse Unnan näköpiirin ulkopuolella, kun löytää esineen ja katsoa mitä tapahtuu. En usko, että se siellä loputtomiin maata tököttää vaan tulee ennen pitkään ilmaisemaan rullalla, kuten uudelleenilmaistessaankin - sen verran se ajattelee muutenkin itse. :D

No, etsintätreeni jatkui ja Unna nosti esineeltä jälkeä. Sen verran hapuilevaa meno kuitenkin oli, että pyysin sen jossain vaiheessa jatkamaan matkaa toiseen suuntaan mihin oli menossa - arvoitukseksi jäi, olisiko ollut vielä oikealla jäljellä. Toinen ja kolmas lohko meni osin pusikoissa rämpiessä. Lämpöä oli melkein 20 astetta ja puolentoista tunnin jälkeen pidettiin viiden minuutin tauko, mikä piristi Unnaa selvästi. Vettä oli liian vähän mukana. Alue oli selvästi riistaista, mutta Unna pysyi tosi kivasti kuulolla ja keskittyi asiaan! Tosin loppuvaiheessa nenän edestä lähti pupu, niin sitä piti käydä pari minuuttia pöläyttämässä... jatkoi kuitenkin palattuaan hyvin hommia heti, kun sai hengityksen tasaantumaan.

Siinä vaiheessa kun alue oli suurelta osin tarkastettu alkoi hiipiä epäusko, että tyhjäkö tämä on, vai missä löytö voi olla... Halusin kuitenkin tarkistaa vielä muutaman kohdan matkalla aloituspisteeseen ja tietysti sen alun läntin... Sitten varauduin sanomaan alueen tyhjäksi. Loppumetreillä löytö jo soitteli, että halutaanko lisävihjeitä - ei, ei haluttu ennen kuin alue oli kokonaan tsekattu.

Sitten sinne viimeiseen nurkkaan. Ensin ensimmäinen kallio alas ja sitten Unna nappasikin jo hajun ja katosi toisen kallionkolon taakse, ensin kuului jokunen iloinen haukahdus ja sitten ilmaisemaan. :) Hyttysten syömä henkilö oli löytynyt, aikaa meni kaikkiaan 2 h 10 min. Josko ensi kerralla joka nurkka heti alkuun. :D Hyvänä puolena saatiin kestoa etsinnälle, mitä kaipasinkin. Hyvältä tuntui tehdä tehdä töitä Unnan kanssa.

ps. ihan siinä lähtönurkassa olisi ollut lippis, josta olisi lähtenyt jälki. Unna kävi haistelemassa lippistä ja lähtikin vähän jäljelle, mutta pysähtyi haistelemaan hajamielisenä jotain takinraatoa, jolloin kutsuin sen luokse, että sain liivit ja rullan päälle. Sitten se olikin jo unohtanut sen jäljenalun, harmi. Ehkä tehdään siis jatkossa jälkiäkin reagointiharjoituksina.

Pyöri, hyöri, kieri ja kieppi...

Tiistaina oli taas koiratanssia. Harjoiteltiin ohjaajan ympäri pyörimistä ja hyppyjä, esim. polven yli. Lisäksi sarjoitettiin edellisen kerran temput - pyörähdykset ja jalkojen välistä pujottelu - uusiin temppuihin. Pyörähdykset ja pujottelu olivatkin Unnalle tuttuja rallysta, tosin käsivihjeet pitäisi nyt häivyttää kokonaan pois (tarvitsee välillä pienen käsivihjeen). Ohjaajan kiertäminen ja hypyt ohjaajan lähellä olivat uusia. Ennestään tuttua oli tosin jo sivulta eteen tulo ja puolen vaihto takana, mutta en tiedä, oliko niistä sitten sen kummempaa hyötyä, kuin että on tottunut liikkumaan eri puolilla suhteessa ohjaajaan.

Kinkkisin juttu ohjaajan kierron opettelussa oli keksiä, mikä sanavihje siihen tulisi... Alkaa olla noita sanoja jo niin paljon, että menen itse sekaisin, mitä milloinkin käyttää. No, lopulta päädyin hyöri -sanaan, joka tosin on ehkä hieman liian lähellä pyöri-sanaa, mikä taas on vihje pyörähdykseen myötäpäivään... Kiepillä taas pyörii vastapäivään... No, joka tapauksessa temppu oli helppo opettaa alkuun ja sai hyvin ideasta kiinni. Toki täytyy vielä vahvistaa ja pikku käsivihjeitä tulee vielä, mutta nopeastihan tuo yleensä näitä temppuja oppii!

Tunnin aikana tarjosi myös ahkerasti kylki-temppua, mikä oli vähän hassua, kun ei opeteltu mitään sinne päinkään. :D Hypytkin sujuivat ihan ok, mutta mikään varsinainen hyppijähän Unna ei ole - en tiedä johtuuko selän ongelmista, mutta on välillä hieman jäykän oloinen, eikä lainkaan niin ketterä kuin voisi olla. Paljon en viitsikään tästä syystä sitä hypyttää - omaehtoisesti saa kyllä hyppiä niin paljon kuin huvittaa!

Treenipäivä oli suorastaan kuuma ja Unna oli taas tunnin intensiivisen treenin jälkeen melkoisen poikki. Kahden tunnin (ja puolen tunnin hellelenkin) jälkeen oli tosin jo täysin palautunut ja tyrkki lelua kotona syliin, että voistaisko tehdä jotain, vaikka leikkiä!

Kuvissa Unnalla on menossa pienet tauot.