Alue oli mukavan monipuolinen, haastavakin. Odotusalueen vieressä, erittäin tiheää pusikkoa, hyvin kosteaa, vesilammikkoja ja isoja ojia, syviä monttuja ja kallionkoloja, tiheää aluskasvillisuutta, rinnettä ja kaistale kalliota. Hallinta osuus oli ihan siinä alueen vieressä, mutta hyvinhän tuo Unna ne teki. Odotellessani "testaajaa" makuutin sitä vielä paikallani leikkihäiriössä - huidoin ja viuhdoin kepillä sen edessä, pyörin ympärillä, heittelin keppiä ylös ja muutaman metrin päähän koirasta, naputtelin maahan jne., malttoi erinomaisen hyvin vaikka innoissaan sitten leikkiin intoutuikin, kun luvan sai. :)
Ennen lähtöä alueelle alkoi alueelta kuulua kovasti lasten ääniä ja lopulta äänten aiheuttajat (kolme 8 - 9 -vuotiasta) ilmestyivät meidänkin luokse ihmettelemään, mitä tehdään. Halusivat sitten lähteä mukaan katsomaan, mitä tapahtuu, joten lähdettiin treeniin perässämme ratamestari, testaaja ja kolme vierasta lasta. Eipä noista häiriötä ollut ja oli varmasti lapsilla kotona kerrottavaa, missä olivat olleet. :)
Unna oli aivan huippu, liikkui kivalla etäisyydellä ja irtosi hyvin hajuille. Oli hienosti kuulolla ja ohjattavissa. Ensimmäinen löytö tulikin kolmessa minuutissa, puunrungon päällä istuva. Toinen löytyi syvän vedettömän ojan pohjalta tiukasti pressutettuna ja kolmas kivenlohkareiden keskeltä pressutettuna. Aikaa meni käytettävistä olevista 30 minuutista 11 minuuttia (alueen koko 3 ha). Meni siis vielä paremmin kuin odotin ja olin tällä kertaa myös omaan toimintaani tyytyväinen.
Kehittyminen on ihmeellinen asia - nyt ne samat asiat, jotka joskus tuntuivat täysin saavuttamattomilta ja mahdottomilta tuntuvatkin lähes helpoilta! Jotain on siis taidettu tehdä oikein ja ne sadat tunnit metsässä, ja milloin missäkin tarpoen ja kykkien ovat kannattaneet. Se antaa myös hurjasti uskoa siihen, että voidaan vielä saavuttaa se lopullinen tavoite. Juuri nyt se tuntuu täysin mahdolliselta vaikka töitä on tehtävä edelleen ja uudet jälkivaateet tuovat uusia haasteita matkalle. Näillä eväillä voi kuitenkin jatkaa hyvillä mielin eteenpäin.
Kuva: Päivi Kokko
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti