Kaikenmaailman kulkijoita

Ilmaisutreenit pyörivät koko ajan muun puuhastelun ohessa. Unnan meno on ollut ilmaisutreeneissä viime aikoina varsin varmaa, vauhdikasta ja iloista. Sunnuntaina ryhmäämme tuli kolme uutta UPK:n Pelastuskoiratoiminnan alkeet -kurssilaista ja päätin hyödyntää vieraita maalimiehiä ja -naisia, kun paikalla oli vielä neljäskin Unnalle vähemmän tuttu ryhmävierailija.

Teemana oli taas erikoiset maalit, valitettavasti pimeä ei ehtinyt vielä tulla, joten treeni tehtiin valoisassa. Ensimmäinen venytteli puunrunkoa vasten seisten, toinen marjasti, kolmas jutteli Unnalle kivoja (tai yritti jutella, mutta ei oikein ehtinyt, kun Unna kävi paikalla niin nopeasti) ja neljäs nojaili puunrunkoon ja poltteli tupakkaa. Kaikkien luona Unna kävi vauhdilla ja ilmaisut olivat erinomaisia.

Eilen treenasimme tiiviisti kokopeitettyjä ja tarkennuksia. Ensimmäinen oli rinteessä, jonka Unna poimi lähes saman tien. Toinen löytyi hieman sovitun alueen ulkopuolelta - onneksi oli koira, sillä pienen säätämisen seurauksena kukaan paikallaolijoista ei tiennyt, mihin ukko oli piiloutunut. :) Ilmaisut olivat oikein hyviä. Kuvassa Unna odottelee autossa, että joko pääsee hommiin, ja kuten kuvasta näkyy, pimeä ehti tulla.

Temppuilua

 

Välillä jotain ihan muuta kuin pelastuskoiratouhuja. Harjoitellaan Unnan kanssa epäsäännöllisen säännöllisesti uusia temppuja. Unna tykkää ja itse testailen kouluttajantaitojani. Viimeisin temppu on "kylki", eli kyljelleen meno käskystä. Temppujen kanssa ei ole niin tarkkaa, että menevätkö ne joka ´kerta ihan millilleen halutusti - tärkeintä on haukanpito ja yhteinen tekeminen. :) Välillä treenaillaan myös dobopallolla.

Tässäpä muutama video meidän jutuista. Purkkien erottelua muista leluista ja tavaroiden siivousta, tassut jalkojen päällä kulkemista ja se "kylki". Joku päivä olisi tarkoitus ketjuttaa temppuja ja tehdä "esitys"... kunhan jaksan ja kerkeän. ;)

(ps. en kerta kaikkiaan ymmärrä miksi nämä asettelut menevät aivan miten sattuu...)

Ja olipa kerran hakukoe...

Lauantain ja sunnuntain välisenä yönä yritettiin läpäistä Pelastuskoiraliiton haun loppupimeäkoe. Kokeessa koirakolla on 45 minuuttia aikaa löytää 3 hehtaarin alueelta kolme henkilöä. Koiran pitää ilmaista henkilöt virheettä. Lisäksi kokeeseen kuuluu hallittavuus- ja luoksepäästävyysosiot. Koe oli Länsi-Uudenmaan Pelastuskoirien (LUP) järjestämä ja koepaikka sijaitsi Siuntion Suitiassa. Koealue oli hakkuuvesaikkoa, suota ja metsää.

Alku meni hyvin. Unna käyttäytyi esimerkillisesti luoksepäästävyydessä ja sirutarkastuskin meni ok. Päästiin metsään viimeisenä koirakkona puoli kahden maissa ja odoteltiin pitkä tovi maastossa. Se pieni tuulenvire joka alkuillasta oli ollut hiipui koko ajan ja meidän vuoron tullessa tuuli oli aika olematon. Odotusaikana metsässä kulki useita lamppupäisiä vieraita henkilöitä, jotka voivat olla Unnasta joskus mörköjä, mutta nyt se oli varsin rento. Seuraamisosuus oli keskellä varvikkoa kohti vieraita ihmisiä, se ja kolmen minuutin maassamakuu sujuivat ongelmitta. Itse koealue oli erittäin jännittävän muotoinen, sellainen pitkulainen sydän... Tein etsintäsuunnitelman, joka sai kokeen jälkeen kiitosta.

Sitten maastoon. Alku sujui maastossakin hyvin. Unna nostaa jo muutaman minuutin jälkeen tiheässä vesaikossa hajun ja lähtee tarkentamaan, lähden tukemaan koiraa. Hetken päästä se tuleekin jo rulla suussa ja johdattaa näytölle - hyvä, hyvä. Matka jatkuu rajalinjaa ja noin kymmenen-viidentoista minuutin kohdalla Unna ottaa taas hajun ja lähtee vauhdikkaasti hajulle - lähden taas tukemaan koiraa. Unna irtoaa aika kauas ja liikkuu hyvin laajalla alueella. Sitten se katoaa jonnekin ja olen jo lähes varma ilmaisusta, mutta juokseekin hetken päästä takaisin - ilman rullaa - ja katsoo silmiin sillä tavalla, kun se katsoo ollessaan epävarma ja kaivatessaan tukea. Kysyn, mitä aikoo, jolloin hämentyneenä nuuhkii maata ja lähtee toiseen suuntaan. Myöhemmin kuulen, että oli käynyt kallion päällä 20 metrin päässä maalista, joka oli tiukasti pressuun kiedottuna kallion alla. En todellakaan tiedä mitä tuossa tapahtui - vaikuttiko kenties torstainen hälytreeni hajun jättämisineen ja Unnalla loppui usko kesken, kun kenties välillä kadotti hajun?

No, olin jo tuosta sillä hetkellä hieman hämmentynyt ja päätin palata etsintäsuunnitelmaan. Hetken päästä otan suuntaa alueen pitkittäishalkaisuun ja kompassi tuntuu pyörivän miten sattuu ja kohta päädynkin takaisin samalla reunalle mistä lähdin! Yritän ottaa uutta suuntaa, mutta haluttu suunta ja kompassi osoittavat aivan eri suuntiin. Tarkistan asteita jne., kaikki oikein, mutta kompassi ei toimi! Aikaa kuluu. Lähden suunnistamaan gepsillä (jolla en ikinä suunnista, on vaan mukana piirtämässä reittiä). Meno on muutenkin epävarmaa ja sitten tajuan, että gepsi on lopettanut reitin piirtämisen. Sisäinen kompassi on aivan sekaisin eikä enää mitään käsitystä, missä ollaan käyty. Hieno etsintäsuunnitelma on hajonnut. Liekö Unna vaistonnut hermoiluni, sillä koira on muuttunut todella vaisuksi. Syö marjoja ja saa patistaa koko ajan jatkamaan hommia. Siinä vaiheessa kun aika on loppumassa, päätän kiertää vielä suon. Ensin näen Unnasta heikon reaktion hajusta ja hetken päästä vahvan. Häntä viuhtoo ja onnellisena lähtee tarkentamaan piiloa. Sukeltaa ja kiipeilee hirmuisen kaatuneiden puiden ryteikön läpi löydölle ja ilmaisee hienosti. Aikaa on jäljellä minuutti, joten siihen on hyvä lopettaa. Yksi ukko jäi metsään ja koe hylätty.

Olipa kerran hälytreeni...

Unnan kolmas hälytreeni Hyvinkään Nopossa sujui varsin ruuhkaisissa tunnelmissa. Etsintäalueilla oli menossa iltarastit, joilla oli porukkaa suunnistamassa enemmän kuin paljon. Lisäksi metsä oli täynnä marjastajia ja koiranulkoiluttajia - melkoisen haastavaa siis meille.

Aloitettiin metsäiseltä alueelta, jonka toinen reuna oli melkoista pöheikköä - hetken jo mietin kauhulla, jos koko alue on sellaista, mutta helpottui onneksi pian tavalliseksi kangasmetsäksi. Juuri meidän edellä metsään sukelsi koiranulkoiluttaja, joten odoteltiin jonkin aikaa, että ehtii alta pois, ennen kuin aloitettiin. Unnalla oli taas meno päällä ja kun päästin sen hommiin, lähti melkoista haipakkaa. Erityisesti pyrki naapurialueelle, mutta kuunteli hyvin kutsuja ja oli hyvin ohjattavissa. Hetken päästä sai hajun ja lähti irtoamaan, annoin mennä ja kömmin perässä. Kohta kuului haukkumista, oli bongannut aktiivisesti liikkuvan marjastajaperheen jota ei tohtinut ilmaista ja oli jäänyt haukkumaan noin 20 metrin päähän. Luoksetulokutsukaan ei oikein mennyt perille asti... Huoh. No, eivätpä olisi jääneet metsään.

Hommat jatkuivat ja vähän väliä jouduin pyytämään, että ei välitä suunnistajista, naapurialueen etsijöistä, vastaantulevista koiranulkoiluttajista jne. Hieman hämmentyneenä Unna keskittyi ajoittain marjojen syömiseen, vaikka työstikin kyllä liikkuessaan koko ajan hajuja (nuo marjat ovat nyt syksyllä muutenkin saaneet siltä kesken hommia ihan luvattoman paljon huomiota!). Puolessa välissä aluetta tuli käsky toiselle alueelle. Pyysin tässä välissä perässä kulkenutta tutustujaa menemään piiloon, että Unna saisi onnistumisen kaiken sen kontrolloinnin väliin. Huomattuaan/saatuaan hajun tutustujasta pyysi katseella lupaa mennä - luvan saatuaan iloinen ilmaisu.

Aikaa oli tässä vaiheessa kulunut puoli tuntia ja siirryimme noin 10 minuutin siirtymän toiselle alueelle. Toinen alue oli pihapiiriä, talojen takametsää ja erittäin paljon liikuttua metsänreunaa (iltarastien lähtö ja maali olivat alueella). Myös piikkilankaa alueella oli melkoisen paljon. Suunnistajia oli aivan joka puolella ja vastaan tuli taas joku marjastajaperhe koirineen. Pidin Unnan alun pöheikköjä lukuunottamatta liinassa ja se teki hyvin töitä. Otti hajuja ulos alueelta, nosti jälkiä jne., valitettavasti jouduin useimmiten vain kiittelemään ja ohjaamaan toiseen suuntaan. Nopeasti lakkasi välittämästä suunnistajista. Erään hallin kulmalta veti voimakkaalla hajulla hiekkarinteen ylös ja ylhäällä näimme, että rastien lähtö sijaitsi siellä. Tarkoitus oli ollut kulkea hallin takasivu, mutta jostain syystä(?) jatkoimme rinteen päällä etsintää ja hallin tausta (jonka myöhemmin kuvittelimme olleen ilman kasvillisuutta) jäi tarkistamatta. Etsimme alueen loppuun ja vielä aivan lopussa, ennen kuin ilmoitimme alueen tyhjäksi, keskustelu sivusi hieman sitä hallia, mutta miksi, miksi(!) emme menneet sitä tarkistamaan! Johdostahan kun tuli sitten ohje, että käykääpä tarkistamassa vielä se... ja siellähän olikin melkoiset puskat ja sieltähän se meidän kadonnut löytyi.Onneksi oli harjoitus! Unna ilmaisi hyvin ja oli vallan iloinen löydöstä. Aikaisemmin se ei mitenkään olisi voinut saada hajua piilosta, kun lähtöpaikan hajut olivat niin voimakkaat ja illan viiletessä hajut valuivat rinnettä alas. Toisella alueella aikaa kului tunnin verran.

Mitä siis tästä opimme.
1. Älä anna ihmispaljouden hämätä, etsi erityisen hyvin voimakkaiden hajukeskittymien ympäristö.
2. Palaa AINA etsintäsuunnitelmaan siitä jostain syystä poikettuasi, ellet ole sitä tarkoituksella muuttanut.
3. Lisää treeniä tämäntyyppisistä ympäristöistä.

Kuva: Päivi Kokko

Syksyn ensimmäinen etsintätreeni

Eilen oli Unnan syksyn ensimmäinen etsintätreeni. Halusin pienen e-treenin pimeässä loppupimeäkoetta ajatellen. Koiraahan ei kummemmin pimeän tulo haittaa (mitä nyt mörköjä voi olla enemmän), mutta itsestä se tuntuu aina valoisan kesän jälkeen aluksi vähän kummalta.

Tilauksessa oli siis pieni pimeä etsintätreeni. Alue oli Nurmijärvellä noin 3 ha ja alueella oli kuulemma valoisalla liikkunut vielä paljon lenkkeilijöitä. Lähdettiin kulkemaan alueen pohjoisreunaa pikkutietä pitkin itäkulmaan "tuulen" alle (tuulta ei ollut, mutta ilma liikkui hieman), mutta jo matkan puolesta välistä Unna lähti etenemään kohti alueen keskiosaa, ei kun perään! Koira katosi pimeyteen, vain kulkunen helkkyi, kun kartturin kanssa jäätiin ihmettelemään, miten päästä pieni jyrkkä kallio ylös. Kohta Unna
tuli jo rulla suussa, mietti hetken, miten laskeutua se kallio, löysi jonkin reitin, josta loikkia alas, toi rullan ja katosi samaa reittiä. Kömmittiin sitten myös samaa reittiä ja odotin jo uudelleenilmaisua, kun näin Unnan heijastimet otsalampun valossa - siellä se kivellä sadeviitan alla lymyilevän löytönsä vieressä katseli löydetäänkö perille vai pitääkö vaivautua uudelleenilmaisuun. :) Aikaa meni kaikkineen kaksi minuuttia.

Maalimies oli saanut pusun ja harmitteli matkan varrelle kadottamaansa hanskaa. Päätettiin hetki etsiä sitä, kun osasi sanoa suunnilleen arvioidun katoamispaikan. Unnaan en kyllä laittanut toivoani, sillä sen esineilmaisu on viime ajat ollut varsin heikkoa johtuen siitä, etten ole ilmaisun vaihdon jälkeen treenannut lainkaan esineilmaisua. Sanoin Unnalle kuitenkin, että "katsopas jos löytäisit Lauran hanskan". Unna lähti määrätietoisesti vähän matkan päähän, mahdollisesti jälkeä ja juuri kun oltiin luopumassa toivosta hanskan suhteen, palasi se ylpeänä hanska suussaan ja tipautti sen Lauran eteen! :D Koskaan ennen ei ole noutanut maastossa mitään ilman selkää pyyntöä! Ja juu, rullallahan ne esineetkin pitäisi ilmaista, mutta tuossa tilanteessa olin tuosta kovin iloinen.

Sitten vielä palattiin takaisin siihen, missä Unna viimeksi irtosi ja maali meni uuteen piiloon. Vajaa 10 minuuttia etsintää ja taas hieno ilmaisu 50 metristä. Hyvä aloitus siis etsintätreeneille. :) Kuvassa Unna iloittelee parhaan loppupalkkansa, narupallon, kanssa.