Olipa kerran hälytreeni...

Unnan kolmas hälytreeni Hyvinkään Nopossa sujui varsin ruuhkaisissa tunnelmissa. Etsintäalueilla oli menossa iltarastit, joilla oli porukkaa suunnistamassa enemmän kuin paljon. Lisäksi metsä oli täynnä marjastajia ja koiranulkoiluttajia - melkoisen haastavaa siis meille.

Aloitettiin metsäiseltä alueelta, jonka toinen reuna oli melkoista pöheikköä - hetken jo mietin kauhulla, jos koko alue on sellaista, mutta helpottui onneksi pian tavalliseksi kangasmetsäksi. Juuri meidän edellä metsään sukelsi koiranulkoiluttaja, joten odoteltiin jonkin aikaa, että ehtii alta pois, ennen kuin aloitettiin. Unnalla oli taas meno päällä ja kun päästin sen hommiin, lähti melkoista haipakkaa. Erityisesti pyrki naapurialueelle, mutta kuunteli hyvin kutsuja ja oli hyvin ohjattavissa. Hetken päästä sai hajun ja lähti irtoamaan, annoin mennä ja kömmin perässä. Kohta kuului haukkumista, oli bongannut aktiivisesti liikkuvan marjastajaperheen jota ei tohtinut ilmaista ja oli jäänyt haukkumaan noin 20 metrin päähän. Luoksetulokutsukaan ei oikein mennyt perille asti... Huoh. No, eivätpä olisi jääneet metsään.

Hommat jatkuivat ja vähän väliä jouduin pyytämään, että ei välitä suunnistajista, naapurialueen etsijöistä, vastaantulevista koiranulkoiluttajista jne. Hieman hämmentyneenä Unna keskittyi ajoittain marjojen syömiseen, vaikka työstikin kyllä liikkuessaan koko ajan hajuja (nuo marjat ovat nyt syksyllä muutenkin saaneet siltä kesken hommia ihan luvattoman paljon huomiota!). Puolessa välissä aluetta tuli käsky toiselle alueelle. Pyysin tässä välissä perässä kulkenutta tutustujaa menemään piiloon, että Unna saisi onnistumisen kaiken sen kontrolloinnin väliin. Huomattuaan/saatuaan hajun tutustujasta pyysi katseella lupaa mennä - luvan saatuaan iloinen ilmaisu.

Aikaa oli tässä vaiheessa kulunut puoli tuntia ja siirryimme noin 10 minuutin siirtymän toiselle alueelle. Toinen alue oli pihapiiriä, talojen takametsää ja erittäin paljon liikuttua metsänreunaa (iltarastien lähtö ja maali olivat alueella). Myös piikkilankaa alueella oli melkoisen paljon. Suunnistajia oli aivan joka puolella ja vastaan tuli taas joku marjastajaperhe koirineen. Pidin Unnan alun pöheikköjä lukuunottamatta liinassa ja se teki hyvin töitä. Otti hajuja ulos alueelta, nosti jälkiä jne., valitettavasti jouduin useimmiten vain kiittelemään ja ohjaamaan toiseen suuntaan. Nopeasti lakkasi välittämästä suunnistajista. Erään hallin kulmalta veti voimakkaalla hajulla hiekkarinteen ylös ja ylhäällä näimme, että rastien lähtö sijaitsi siellä. Tarkoitus oli ollut kulkea hallin takasivu, mutta jostain syystä(?) jatkoimme rinteen päällä etsintää ja hallin tausta (jonka myöhemmin kuvittelimme olleen ilman kasvillisuutta) jäi tarkistamatta. Etsimme alueen loppuun ja vielä aivan lopussa, ennen kuin ilmoitimme alueen tyhjäksi, keskustelu sivusi hieman sitä hallia, mutta miksi, miksi(!) emme menneet sitä tarkistamaan! Johdostahan kun tuli sitten ohje, että käykääpä tarkistamassa vielä se... ja siellähän olikin melkoiset puskat ja sieltähän se meidän kadonnut löytyi.Onneksi oli harjoitus! Unna ilmaisi hyvin ja oli vallan iloinen löydöstä. Aikaisemmin se ei mitenkään olisi voinut saada hajua piilosta, kun lähtöpaikan hajut olivat niin voimakkaat ja illan viiletessä hajut valuivat rinnettä alas. Toisella alueella aikaa kului tunnin verran.

Mitä siis tästä opimme.
1. Älä anna ihmispaljouden hämätä, etsi erityisen hyvin voimakkaiden hajukeskittymien ympäristö.
2. Palaa AINA etsintäsuunnitelmaan siitä jostain syystä poikettuasi, ellet ole sitä tarkoituksella muuttanut.
3. Lisää treeniä tämäntyyppisistä ympäristöistä.

Kuva: Päivi Kokko