Kun kreikkalainen maahan putosi...

Maaliskuun hälytreeneissä tehtävänämme oli tarkistaa kaksi aluetta Ruskeasannan hautausmaan ja lentokentän aidan välistä. Alueet eivät olleet suuren suuria, mutta ne käsittivät muutaman jäätyneen lammen, vanhoja betonirakenteita, joista muodostui useita metrejä korkeita jyrkänteitä, sekä massiivisia kiviharjanteita ja syviä monttuja. Alueen reunalla lähtivät lentokoneet ilmaan. Etsittävänä oli kaksi juhlimassa ollutta nuorehkoa miestä, joista toinen oli kreikkalainen eikä puhunut suomea.

Tein etsintäsuunnitelman maaston muodot ja ilman liikkuminen huomioon ottaen (ilma liikkui varsin vähän) ja lähdimme liikkeelle. Noin viiden minuutin etsimisen jälkeen Unna nosti lumessa kulkevat jäljet ja lähti ajamaan niitä, samoja jälkiä tuli jäljet myös poispäin ja alkuperäiset jäljet näyttivätkin loppuvan betonirakennelman seinämään. Nousimme takaisin tielle, mutta hetken päästä muutimme suunnitelmaa hieman, niin, että lähdin tarkistamaan betonirakennelman toista puolta. Kohta huomasin puolessa välissä rakennelmaa kielekkeen, jonne meni kapea polun tapainen, kielekkeeltä alas oli noin neljä metriä pudotusta. Päästin Unnan liinassa tutkimaan kielekettä ja se merkkaili siellä vahvasti – itse en uskaltanut mennä kielekkeelle asti, sillä keikuin nyt jo paikassa, johon ei ehkä olisi ollut järkevää mennä liukkaalla kelillä. Koira puolestaan kiskoi liinassa kielekkeen reunaa kohti ja haukkui merkitsevästi… Kartturille totesin, että joku on varmaan ollut kielekkeellä vastikään, kun koira noin merkkaa. Vastentahtoisesti se tuli pois ja ilmaisi turhautuneena kartturin. Jälkikäteen voi todeta, että kaikki mahdollisuudet olisi voinut pohtia vieläkin tarkemmin läpi…

Jatkoimme alueen läpikäyntiä ja tarkastimme ensimmäisenä lentokenttään rajautuvan alueen ja totesimme sen tyhjäksi. Sen jälkeen lähdimme alakautta lähestymään betonirakenteita. Tarkoituksena oli ensin halkaista alue kauempaa rakennelmista, mutta kun Unna alkoi ottaa heikkoa hajua ja lähti kulkemaan kohti rakennelmia, vaihdoimme suunnitelmaa. Matkalla tarkastimme betonirenkaat, mutta mitä lähemmäs betonirakennelmaa tulimme (rakennelmat sijaitsivat korkeareunaisen solan päässä), sitä enemmän koira otti hajua ylös. Lähestyessämme aivan solan kärkeä reaktiot loppuivat ja päätimme tarkistaa yläosat sitten kun solan pääty oli tsekattu. Solan päädyssä oli epävirallinen kaatopaikka ja hetken emmin uskallanko koiraa sinne laskeakaan, mutta samaan aikaan, kun Unna oli sinne jo matkalla huomasi kartturi ihmismytyn roinan takana. Annoimme Unnan sitten hoitaa homman loppuun. Haju ei levinnyt uhrista juuri ollenkaan ja Unna tuntui loppujen lopuksi  näkevän henkilön ennen kuin haistoi – viideksi sekunniksi se jähmettyi paikoilleen ja kävi sitten luona ja ilmaisi iloisesti. Unnan tullessa ilmaisemaan kreikkalainen juhlija pompsahti istumaan ja tervehti iloisesti! Unna palasi löydölle ottamaan kohteliaasti rapsutukset vastaan. Lumi oli valeltu viinalla, mutta se ei näyttänyt häiritsevän Unnaa ainakaan enää.

Loppujen lopuksi selvisi, että hyväkuntoinen kreikkalainen löydettävämme oli ”pudonnut” betonirakennelmilta – hänet oli laskettu alas löytöpaikalle köydellä, jolloin jälkiä ei luonnollisesti alas ollut jäänyt ja haju oli jäänyt leijailemaan ylös. Jäljet treenin alussa olivat johtaneet betonirakennelman päälle. Koira oli haistanut hyvin, mutta me ihmiset ei tajuttu – ja kyllä, kaikin tavoinhan Unna oli siellä kielekkeellä yrittänyt kertoa, että nyt haisee ja paljon. Luin siis koiraa oikein, mutta en tajunnut ympäristön antamia vihjeitä tapahtuneesta. Hyvä treeni – ehkä muistan tämänkin taas jatkossa! Viiden minuutin sijaan pudonneen löytymiseen meni nyt puolitoista tuntia…