Perjantai-iltana oli Unnalla etsintätreeni. Treeni oli Tuusulassa Myllykylän suunnalla ja alueena oli pururadan keskiosa ja kaistale reunaa, missä oli ryteikköä ja jyrkähkö rinne alas pienelle virtaavalle joelle. Ilma liikkui hieman ja tein suunnitelman, että katsotaan ensin joen uoma ja se "lisäkaistale" ja sitten etsitään se keskusta. Tarkoitus oli ensin liikkua joen reunaa ja sitten vielä kaistaletta takaisin hieman ylempänä rinnettä.
Unna liikkui ihan kivasti ja hakeutui paljon joen "väärälle" puolelle, eli ulos alueelta, mistä pyysin sen sitten toistuvasti takaisin alueelle. Hakeutui myös useamman kerran veden ääreen joen uomaan. Yhdessä vaiheessa se irtosi "ylös" pururadalle, mutta ei näyttänyt siellä sitten työstävän kuitenkaan mitään sen ihmeemmin, joten pyysin takaisin etsintäsuunnitelmaan (olisikohan ottanut jonkun aiemmin liikkuneen ulkoilijan hajun?).
Alue oli pituussuuntaan jo lähes tarkastettu kun irtosi taas reippaasti ulos alueelta aika kovaa vauhtia, koska tiedän, että alueella on myös paljon peuroja ja pupuja, kutsuin sitä takaisin - ei meinannut heti tulla, mutta muutaman vaativamman kutsun jälkeen palasi ja lähti heti taas joen uoman reunaa (alueen ulkopuolella) kovaa vauhtia eteenpäin. Kartturi ilmoitti, että ollaan alueen päässä (joten koira oli vähän ulkona alueelta kaikkiin suuntiin), mutta sanoin, että katsotaan nyt hetki, mitä tekee - kun jotain selvästi teki.
Kohta alkoikin kuulumaan pöhinähaukku - "mörkö" oli löytynyt. Koska haukku ei ollut kovin kiivasta vaan selkeästi lähinnä mörköilyä annoin sen haukkua, kohta se tuli puoleen väliin haukkumaan minulle, että tule nyt! Lähes heti kuitenkin muisti, että "ai niin, se rulla", nosti rullan siinä ja tuli ilmaisemaan. Hyväksyin ilmaisun, mutta halusin uusinnan vielä "puhtaasti". Hetken päästä se tulikin taas oikeaoppisesti rullan kanssa. Löydetty henkilö oli tuttu, mutta pukeutunut isoon vieraan miehen työtakkiin, eikä Unna ollut tunnistanut häntä. Hyvä, että sai tavallaan siis vieraan löydön.
Itseäni ja omaa koiranlukuani soimasin taas treenin jälkeen. Koirahan oli koko ajan ottanut vedestä hajua ja ilmavirta taas painoi ihmisen hajun reunan tuntumasta ulos alueelta. Viimeisen kerran olin kutsunut sen pois kesken hajun tarkennuksen! Onneksi Unna ei masentunut tästä vaan jatkoi heti hommia ja teki löydön! Aikaa etsintään meni 25 min.
Eli summa summarum, taas olisi pitänyt luottaa koiraan. Unnan kanssa se on vain välillä niin vaikeaa, kun sillä on ne omat juttunsa. Taitava se oli kuitenkin, ehkä emäntäkin joku päivä oppii.
Ainakin emäntä on opiskellut, tänään Viettiä vai ei -seminaarissa - siitä muutama sana mahdollisesti huomenna!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti