Jälkijutut meillä ovat Unnan kanssa olleet hieman vähemmällä huomiolla ihan vain sen takia, että allekirjoittanut itse ei oikein jaksa niistä innostua. Sääli sinänsä, sillä Unna on aika lahjakas sillä saralla. Tulevaisuudessa jäljen olisi tosin parempi kiinnostaa myös ohjaajaa, sillä hälykoiralta vaaditaan myös jonkinmoista jälkiosaamista. Muutama päivä sitten kunnostauduttiin peräti yhden pienen jäljen verran, joka meille käveltiin. Jäljellä oli neljä esinettä heinikkoon haudattuna ja itse jälki kulki heinikkoisesa metsämaastossa rinnettä ylöspäin. Pituutta sillä oli noin 100 metriä.
Unna nappasi jäljen hienosti ja lähti ajamaan sitä vauhdilla. Ensimmäiselle esineelle se ei olisi malttanut pysähtyä kunnolla, vaikka sen noteerasikin ja toinenkin esine mentiin nopeasti haistellen yli (en ehtinyt itse hoksata esinettä ja pysäyttää koiraa liinalla). Kahdelle seuraavalle se malttoi jo pysähtyä kunnolla ja ilmaisi esineet maassamakuulla. Vauhtia oli koko jäljen ajan niin paljon, että sain ihan tosissani roikkua liinan perässä ja toppuutella vauhtia. Kerran Unna hairahtui sivuun, mutta nappasi jäljen nopeasti uudelleen. Ikää tällä jäljellä oli noin puolitoista tuntia.
Pitäisi vaan tehdä pidempiä jälkiä, eri alustoilla ja eri ikäisiä, niin kyllä siitä jälkikoira tulisi! Unna pitää jäljestyksestä hirmuisesti. Olisi myös hyvä tapa rauhoittaa Unnaa - tyyppi kun on ollut viime ajat aivan täynnä virtaa!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti