Omituisia hajukiemuroita

Torstai-illan hälytreenit sujuivat meillä hieman takkuisasti. Oma fiilis oli jo lähtiessä huono aivan muista syistä ja perille päästyäni huomasin, että patterit, jotka olin ottanut vaihtaakseni otsalamppuun olivat vanhoja ja Unnan palkat olivat jääneet kotiovelle. Matkaan päästiin sentään treenikaverin lamppu ja kissanruokapaketti mukana.

Alue oli Ylästössä ulkoilumetsää. Pimeä oli jo tullut ja ilta viileni koko ajan. Ilma liikkui hieman. Maastollisesti alue käsitti niin pusikkoja, pitkää heinikkoa, tiheää metsää, kuin mukavaa harvempaakin metsää. Polkuja ja ojia meni siellä täällä, eikä lainkaan samoin kuin kartassa. Myös voimalinjat sotkivat hieman kompasseja, joten karttureiden työ takkusi, mikä taas vaikutti siihen, että jouduin aika paljon Unnan kanssa odottelemaan ja pysähtelemään. Aluetta etenimme kuitenkin aika lailla suunnitelman mukaan. Alueelle siirtyessä Unna reagoi jo todella vahvasti hajuun, mutta koska haju tuli viereiseltä alueelta ja koira oli vielä liinassa, en päästänyt sitä sen kummemmin tsekkaamaan, kehuin vain.

Jonkin aikaa aluetta kuljettuamme naapurialueen koira irtosi meidän alueen puolelle ja kävi melkein meidän nenän edestä nostamassa löydön rajan tuntumasta. Unnakin sai hajun, mutta kun kuulin koiran ilmaisuhaukun, pyysin sen pois. Myöhemmin Unna lähti kaksi kertaa hajulle ja päätyi kummallakin kerralla samalle sammaleiselle minikalliolle. Jos siellä jotain oli ollutkin, ei ollut enää.

Lopulta saimme viestin, että "ääniä" oli kuultu tietyltä alueelta meidän alueen ulkopuolelta ja käskyn siirtyä sinne. Etsimme annetun alueen, ei mitään. Sitten saimme ohjeen hieman vaihtaa etsintäaluetta ja etsiä sen - ei taaskaan mitään reaktiota. Muut olivat jo palanneet johtoon ja meitä ohjeistettiin katsomaan yksi oja alueella - oja oli tässä tapauksessa vain viitteellinen käsite, sillä se oli ja ei ollut siinä, mihin se oli karttaan merkitty. Tarkastimme toisenkin ojan, ei mitään. Kello oli kymmenen ja kaikkien pinna alkoi olla jo hieman kireällä, olimme valmiita luovuttamaan. Pysähdyimme ja ilmoitimme tästä johtoon. Linjojen ollessa vielä auki, Unna nosti kuononsa ja veti hyvin selkeästi hajua nenäänsä, sitten se lähti määrätietoisesti liikkumaan, lähdin perään. Välillä sen vauhti hiipui ja eteneminen tapahtui laajoin koukeroin. Kohta vauhti taas kasvoi ja se sukelsi kuusikkoon, ehdin jo miettiä, mihin kauas se on menossa, kun se palasi hirmu laukkaa rulla suussa. Löytö, ojassa kuusen alla, oli lopultakin tehty kahden ja puolen tunnin etsimisen jälkeen.

Itse jäin miettimään, miksi Unna sai hajun niin myöhään, vaikka olimme kertaalleen jo kulkeneet niiltä main ja kiertäneet piilon. Hajut liikkuivat oudosti ja ilma painui alas, mutta silti. Etsintäsuunnitelmakin tuntui olevan ihan ok. Lopputulemana täytyy varmaankin todeta, että minun olisi pitänyt ohjata koiraa jotenkin toisin - miten, se jää pohdittavaksi seuraavia treenejä varten.