"Valiotulos" Valiomyrskyssä.

Perjantai-iltana Novan liikenneradio siivitti meidän matkaa kohti Ylöjärveä. Puheluita otettiin vastaan eri puolilta Suomea, missä myrsky oli kaatanut puita tielle ja tie oli tukossa, missä lensi mitäkin tuulen mukana - ihmisiä kehotettiin välttämään ulkona liikkumista. Meidän matka kohti haun loppupimeäkoetta sujui kuitenkin rauhallisesti lukuun ottamatta ajoittaisia tuulenpuuskia, jotka saivat puristamaan kaksin käsin rattia, että auto pysyi tiellä.

Saatiin lisäpaikka kokeeseen noin viikko ennen h-hetkeä. Työviikon jälkeen perjantai-iltana lähtö kokeeseen tuntui raskaalta, mutta olo oli toiveikas. Jännitti kyllä. Tultiin paikalle sen verran viime hetkellä, että otin Unnan luoksepäästävyysosioon aivan suoraan autosta. Energisen haukkukonsertin jälkeen se asettui aloilleen riviin mukisematta ja tervehti iloisesti testaajaa.

Kokelaita oli paikalla kuusi ja lähtöjärjestys arvottiin. Toivoin kovasti pääseväni maastoon ensimmäisten joukossa, mutta sain numeron viisi. Odotus sujui kuitenkin yllättävän kivuttomasti ja kahden testaajaan voimin koe eteni joutuisasti. Kylmä tosin ehti tulla! Myös Unnan sisko oli samassa kokeessa ja lähti meitä ennen maastoon.

Hallittavuusosio suoritettiin avoimella kentällä. Unna seurasi ja odotti kuuliaisesti kuten piti. Etsintäsuunnitelmaa ehdin myös pohtia ajan kanssa, kun odoteltiin edellisiä maastosta. Tuuli oli puuskissa kova, mutta myös pyöri paljon ja hetkittäin tuntui "pysähtyvän". Arvoin turhan paljon, mistä se tuuli oikein tuleekaan - olisi pitänyt katsoa säätiedotus... Lopulta lähdettiin kuitenkin puoli yhden paikkeilla maastoon "erinomainen"-arvioinnin saaneen etsintäsuunnitelman kanssa.

Maastossa tuuli tuntui paljon leudommalta. Alue oli aika selkeän oloinen - perusmetsää, syvää heinikkoa, kumpuja ja pienehköjä kalliota, vietti hieman toiseen reunaan. Unna liikkui, mutta yllättävän rauhallisesti. Välillä se irtosi tsekkaamaan jotain vähän kauempaa ja palasi sitten lähemmäs. Alueen pohjoisreunalla Unna lähti jonnekin vauhdilla, tuli takaisin yhtä vauhdikkaasti, katsoi silmiin ja kun kysyin "no mitäs" sinkosi täyttä laukkaa alueen kauimmaista kulmaa kohti kadoten näköpiiristä - lähdin perään ja noin puolessa välissä Unna tuli vastaan rulla suussa ja johdatti näytölle (en kytke Unnaa näytöille, vaan se juoksee väliä joka kerta ilmaisten, jos näkee, että en löydä perille). Ensimmäinen "ukko" oli löydetty.

Palasin etsintäsuunnitelmaan ja noin puolivälissä aluetta (kun olin suunnistanut hieman vinoon) näin kun Unna lähti tarkentamaan oikealle hajua, kohta se palasikin taas rulla suussa. Toinen löytö tehty. Sitten kuljettiin suunta loppuun alueen eteläreunaan ja noustiin takaisin pohjoiskulmaan ja taas alas eteläkulmaan alueen rajan tuntumassa. Nyt koko alue oli periaatteessa katsottu, mutta yksi oli vielä löytymättä. Kello kulki. Kulkiessani komensin itseäni olemaan hermoilematta ja mietin, mihin nyt kannattaisi mennä. Pohjoiskolmanneksen järkeilin tutkituksi kattavasti, samoin länsireunan, ainoa mikä tuli mieleen oli, että alueen kaakkoiskulmasta kohti alueen keskustaa (eli ihan siinä alussa) oli vähän isompi läntti joka oli katsottu väljemmin. Sinne siis reippaalla poikkihalkaisulla. Mielessäni odotin koko ajan, että koira ottaisi hajun - ja lopulta se sitten otti, ja kurvasi juuri sinne "länttiin". Kiipesin perässä pienelle kalliolle, missä Unna kovasti tarkensi hajua ja juuri ennen kuin Unna sai tarkennettua loppuun huomasin seisovani kolmen metrin päässä piilosta, kurvasin hieman poispäin ja Unna tuli saman tien rulla suussa perään, että älä nyt pois lähde! Kuusi minuuttia jäi aikaa - haun loppupimeä oli suoritettu hyväksytysti!

Testaajan kanssa pohdimme kokeen jälkeen, että periaatteessa koiran olisi pitänyt heti kokeen aluksi saada haju viimeisestä löydöstä, mutta epätasainen ja pyörivä tuuli oli tehnyt tepposensa myös toiselle koiralle samassa paikassa. Iltaan mahtui kuitenkin paljon onnistuneita suorituksia ja myös Unnan sisko Tiida - Tinttaraisen Teerenpilkku läpäisi saman kokeen!


Seuraavana päivänä oltiin Unnan kanssa jo puoliltapäivin ympäristötreeniä tekemässä Uudenmaan pelastuskoirien "Pelastuskoiratoiminnan alkeet" -kurssilaisten kanssa. Hyvä keli ja lauantai Helsingin keskustassa tarkoitti, että väkeä oli enemmän kuin paljon! Ajeltiin junilla, metrolla ja tungettiin itsemme ruuhkaan.

Kuvissa Unna ja Tiida onnistuneiden kokeiden jälkeen, sekä Unna ja Hertta Helsingissä.

Kuvat: Sanna Kolehmainen ja Laura Hirvonen.