Poroja ja tunturipuroja

Käytiin Unnan kanssa vaeltamassa Muotkatuntureilla. Retkeilty ollaan aina paljon ja kolmen päivän ja yön minivaelluskin tehty kahdestaan Lieksan metsissä, mutta tämä oli ensimmäinen viikon reissu. Mukana oli myös Unnan kaverikoira Hertta emäntineen.

Etukäteen pohdin, meneekö Unnan selkä aivan jumiin noin pitkien ajomatkojen ja usean telttayön jälkeen, mutta hyvin se kesti. Omaa reppua en Unnalle kuitenkaan uskaltanut laittaa. Aloitettiin reissu Muotkan Ruoktusta ja odotin innolla Unnan ja porojen kohtaamista (sen elämän ensimmäiset porot). Melko varma tosin olin, että kyllä Unna porojen päälle ymmärtää - ja ymmärsihän se! Ensimmäistä poroa ei tarvinnut kauaa odotella ja kun se sitten lopulta tuli, tuntui porokoira sekoavan. Koko koira kiihtyi sadasosasekunnissa täyteen kiihkoon ja paimenhaukku alkoi lähes välittömästi. Samalla Unna  jotenkin muuttui ja sain nähdä aavistuksen siitä työkoirasta joka se poropaimenena voisi olla. Kiihkeyttä tosin oli vähän turhankin kanssa.

Viikon aikana porot innostivat joka kerta aivan yhtä paljon, mutta loppuviikosta sain (ehkä) ihan hieman laskettua sen kierroksia poroja kohdatessamme. Leiripaikalla Unna muuttui taas vahdiksi, eikä leiriin ollut poroillakaan asiaa. Etukäteen olin ajatellut, että pitäisin Unnaa leiripaikoilla vapaana, mutta luovuin nopeasti tästä ajatuksesta sen reaktoita seuraillessani. Niinpä se vaelsi koko reissun kytkettynä.

Vaellusta väritti kunnon helle ja tunturipurot ja lammet olivat korvaamattomia. Unnan nenä kertoi myös tarkkaan, milloin ollaan lähellä vettä. :) Ja voi sitä riemua, kun pääsi lutraamaan. Virtaavan joen ylityskin tehtiin mallikelpoisesti, koirilla eivät tassut yltäneet pohjaan.

Virtaa Unnalla riitti helteestä huolimatta koko vaelluksen ajan, loppupäivien päivämatkat olivat tosin paahteen takia melko vaatimattomia. Tauot Unna otti tehokkaasti levon kannalta ja yöt menivät sikeästi nukkuen. Telttaan mahtuivat kaikki, kaksi emäntää ja kaksi koiraa sopuisasti, vaikka testiretki jäikin etukäteen tekemättä.

Ja kun tultiin takaisin kotiin, jäi olo, että porokoiran sielusta palanen jäi sinne tuntureille vaikka se mutkattomasti taas kaupunkikoiran osaansa sopeutuikin.

Seuraavia reissuja suunnitellessa siis! Eilen alkoi treenikausi hyvissä merkeissä. Unna oli täynnä iloa ja tarmoa ja teki hienosti töitä.