Vaelluskoiran elämää

Tekstit laahaavat nyt arjen jaloissa, mutta koska tarinoita olisi jaettavaksi, niin kirjoitan niitä sitä mukaa kuin kerkeän. Heinäkuun alun lappalaiskoirien leiri jää odottamaan vielä vuoroaan, tähän muutama sananen elokuun alun vaelluksesta UKK:n kansallispuistossa Inarissa.

Porokoira pääsi elementtiinsä - tuntureille! Ja kyllä se nauttikin. Innokkaasti neiti vaelsi kaikki neljä päivää ja pääsi taas nopeasti vaellusrytmiinkin - tauoilla kannattaa pötkötellä (tai kerjätä ravintoa), että jaksaa taas taapertaa. Miinuksena Unnan mielestä oli varmasti liinassa (flexissä) vaeltaminen, itse en kuitenkaan halua ottaa pienintäkään riskiä, että se on se oma koira joka pinkoo porojen perässä... poroja oli kyllä omituisen vähän! (Kuvissa Unna on irti vain kuvausten ajan).

Teltassa Unna nautti siitä, että sai olla ihan ihmisten lähellä - välillä kellahti niiin tyytyväisenä siihen meidän väliin, etten millään voinut vakavalla naamalla häätää omalle paikalleen. :D Ensimmäisen sadepäivän jälkeen saatiin kyllä telttaan märkä ja kurainen koira, mutta vaelluskaveri, joka ei varsinaisesti koiraihmiseksi tunnustaudu, antoi Unnalle tunnustusta siitä, ettei se märkänäkään haise varsinaisesti märälle koiralle (ominaisuus, jota itsekin kovasti arvostan!).

Hyttysistä Unna ei tälläkään kertaa niin välittänyt, eikä mäkäräisistä, ja oli teltassa suojassa heti kun mahdollisuus siihen tarjoutui! Ainoa "erimielisyys" meillä oli, mitä vauhtia laskeudutaan tuntureita alas - neiti kun ilman kantamuksia olisi ollut aika paljon nopeampi kuin minä rinkkani kanssa. Onneksi se osaa jotenkuten takana käskyn ja kun asiasta tarpeeksi muistutti, malttoi myös takana kulkea jyrkimmät kohdat. Hyvin osattu kierrä-käsky on myös kullanarvoinen, kun koira vaeltaa flexissä! Olisi pinna ollut tiukalla, jos olisi saanut koko ajan selvitellä piuhaa.

Kotiin palattuamme Unna vaikutti hieman pettyneeltä - taitaa se vaan niin olla, että kyllä se porokoiran sielu siellä tuntureilla on, asuu se sitten missä tahansa. :) Niin autuaan näköisenä seisoi Sokostin huipullakin ja silmät ummessa nuuhki tuulta!